Rakennetekninen palvelu | KUUSAMO

Rakennussuunnittelu Aittakumpu Oy

akennussuunnittelu Aittakumpu on vuonna 2014 perustettu kuusamolainen insinööritoimisto. Perustaja Heikki Aittakummun visiona oli viedä suomalaisen rakentamisen laatua eteenpäin, tarjota asiakkaille ekologiset ja kestävät ratkaisut sekä kasvattaa asiakkaiden tietämystä laadukkaasta rakentamisesta. Jo rakennetekniikan opiskelujen aikana häntä kiinnostivat perinnerakentaminen, asumisterveys, vähäpäästöiset rakennusmateriaalit ja rakenteiden kosteustekninen toiminta. Oma työkokemus rakentamisesta, suunnittelusta ja 3D-mallintamisesta tarjosivat loistavat lähtökohdat korkealaatuisen rakennussuunnittelun toteuttamiseen. Suunnittelua ohjaavat aina uusimmat luotettavat tutkimukset ja rakentamisen suositukset. Erityistä huomiota kiinnitetään rakenteiden turvallisuuteen ja terveyteen sekä ympäristöystävällisyyteen. Perinteiset, toimivaksi tiedetyt rakenneratkaisut ja puurakentaminen ovat lähellä yrityksen sydäntä. Rakentamisen Laatu RALA ry on todennut Rakennussuunnittelu Aittakumpu Oy:n päteväksi toteuttajaksi Talonrakennushankkeen suunnittelupalveluissa. Pätevyyden saamiseksi yritys on osoittanut, että sillä on riittävä tekninen osaaminen ja resurssit kunnossa: se on hoitanut tilaajavastuulain velvoitteet ja sen tilinpäätöstiedot ovat kunnossa. Rakennussuunnittelu Aittakumpu Oy on mukana Tilaajavastuu.fi-palvelun Luotettava Kumppani -ohjelmassa. Ohjelman avulla yrityksemme näyttää, että tilaajavastuulain edellyttämät velvollisuudet ovat kunnossa. Tilaajavastuuraportit ovat maksutta tilaajien saatavilla.