11.10.2018 klo 08:50
Uutinen

Pk-yritysten neuvonnassa korostuu luottamus ja pitkäaikainen kumppanuus

SNOwMan-hanke kyseli kesällä 2018 pk-yritysten johdon näkemyksiä muun muassa neuvontapalveluista. Sen lisäksi kartoitettiin yritysten kohtaamia haasteita ja ajatuksia innovaatioista.

Luottamus korostuu

Arvokkainta tukea ja neuvoja omistajayrittäjät kokevat saaneensa omien verkostojensa kautta ja pitkäaikaisilta kumppaneiltaan, joihin on syntynyt luottamuksellinen suhde. Yksittäisten ulkopuolisten konsulttien käyttämistä ei useinkaan koettu sen synnyttämien kustannusten arvoiseksi. Sen sijaan pitkäaikaisessa kumppanuudessa hinta ei noussut merkitseväksi tekijäksi. Tärkeintä oli neuvojen tuottama hyöty liiketoiminnalle ja päätöksenteolle sekä neuvojan asiantuntemus aiheesta, toimialasta ja yrityksen harjoittamasta liiketoiminnasta.

Tukea verkostoilta

Haastatelluista liki kaikki pyytävät yrityksen ulkopuolista neuvontaa vähintään kerran vuodessa. Suuri osa hyödyntää neuvonnassa verkostojaan tai maksuttomia neuvontapalveluita, joita välittäjäorganisaatiot tarjoavat jäsenilleen. Neuvonnalta yritykset odottavat selkeitä, luotettavia vastauksia ja neuvoja. Sen odotetaan myös tarjoavan uusia ja tuoreita näkökulmia käsillä oleviin kysymyksiin.

Välittäjäorganisaatioiden tarjoamilta neuvontapalveluilta toivottiin entistä nopeampia vastauksia, perehtymistä yrityksen liiketoimintaan sekä selvästi paketoituja palveluita, joiden hyöty yritykselle olisi helposti havaittavissa.

Yhteensä haastateltiin 16 eri yrityksen johtajaa. Haastatelluista 15 oli omistajayrittäjää ja yksi toimitusjohtaja. Yrityksistä suurin osa oli perheyrityksiä, ja niistä 12 on toiminut yli 20 vuotta. Yritykset toimivat Kanta- ja Päijät-Hämeen sekä Uudenmaan alueilla.

SNOwMan -hankkeen tavoitteena on kehittää ja vahvistaa omistajavetoisten pk-yritysten innovaatio-osaamista. Kohderyhmänä ovat kasvua ja kehittymistä tavoittelevat valmistavan teollisuuden yritykset, jotka työllistävät 5-50 työntekijää. Hankkeen tuloksena syntyy työkalupakki, joka sisältää uusia välineitä ja työkaluja yritysten neuvontaan.

SNOwMania toteutetaan viidessä maassa; Liettuassa, Tanskassa, Puolassa, Saksassa ja Suomessa. Suomesta mukana ovat Hämeen ammattikorkeakoulun lisäksi Hämeen Yrittäjät ja Suomen Yrittäjäopisto. Hankkeen toimintakausi on 1.10.2017 – 30.9.2020. Hanketta hallinnoi tanskalainen VIA University College.

Hanketta rahoitetaan Interreg Baltic Sea Region -ohjelmasta.

toimitus@hameenyrityssanomat.fi