Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Puheenaihe

Valtaosalle kustannustuen hakijoista myönteinen päätös - vertailukuukaudet kisimittivät

Kustannustuen haku päättyi juhannuksen alla. Tukea haki yhteensä 589 hämäläistä yritystä ja niistä sata odottaa vielä päätöstä. Kustannustukea on maksettu maakuntaan 3,8 miljoonaa euroa 24.6. mennessä.

Pientä loppukiriä oli ilmassa kustannustuen haun sulkeutuessa keskiviikkona virka-ajan päättymisen myötä. Kaikkiaan Kanta-Hämeessä kustannustukea haki joka neljästoistayritys eli noin 7 prosenttia kaikista toimivista yrityksistä. 589 hakijasta 352 on saanut myönteisen päätöksen. Sata odottaa vielä tulosta ja hieman enemmän on saanut kielteisen päätöksen.

Myönteisen päätöksen on saanut 72 % hakijoista. Edellisellä hakukierroksella hylättyjä päätöksiä oli lähes 70 %. Kuva: Valtionkonttori.fi 24.6.

Keskimääräinen maksettu tuki on ollut 10 768 euroa yritystä kohden. Yli 100 000 euron suuruisia tukia on myönnetty viisi kappaletta. Suurin yksittäisen tuen saaja on Bio Rex Cinemas Oy Hämeenlinnassa (645 211 €). Tyypillisin maksettu tuki on 2 000 euroa ja sen on saanut Hämeessä noin puolet kaikista tuen saajista.

Vaikka kolmannella hakukierroksella hylättyjen ja hyväksyttyjen suhde muuttui reilusti aikaisempia kierroksia parempaan suuntaan, jäi moni hakija vielä rannalle.

– Meidän kohtaloksi muodostui laskutusrytmi. Vertailukuukausina oli marras-helmikuu toissa ja viime vuodelta. Laskutusviiveen takia näytti, että meidän liikevaihto oli kasvanut ko. ajankohtana. Todellisuudessa myynti oli laskenut yli tuon 30 % ja olisimme tukea sen mukaisesti saaneet, manaili paikallinen yrittäjä asiaa.

Hämeenlinnassa kustannustukea haettiin vilkkaimmin. Tuen kokonaissummasta yli kaksi kolmannesta valuikin kaupunkiin. Kuva: Valtionkonttori.fi 24.6.