11.2.2021 klo 14:30
Uutinen

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä korvaa palveluntuottajilleen koronasta johtuvia suojavälinekuluja

Palveluntuottaja, jolla on sopimussuhde Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kanssa, voi hakea korvausta ylimääräisten suojavälineiden käytöstä.

Sosiaali- ja terveysministeriö on suosittanut koronaviruksesta aiheutuvien ylimääräisten suojavarusteiden korvaamista yksityisille palveluntuottajille. Päijät-Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Heta Vihervirta-Vuontelon mielestä on tärkeää, että tähän suositukseen on tartuttu myös Päijät-Hämeessä. Hän kannustaa kaikkia palveluntuottajia hakemaan korvausta, jos ylimääräisiä kustannuksia on jo syntynyt.

Korvaukset haetaan jälkikäteen toteutuneiden kulujen mukaan. Hakemukseksi käy palveluntarjoajan hyvinvointiyhtymälle osoittama lasku, johon on eritelty palveluittain laskutusperuste, eli COVID-19 -epidemian aiheuttamat ylimääräisten tarvikkeiden määrät ja hinnat sekä perustelu käytölle. Hyvinvointiyhtymä tekee hakemuksen perusteella päätöksen korvaamisesta.

– Emme ole lähteneet rajaamaan kustannuksia siitä syystä, ettemme eriarvoista yrityksiä. Eri palveluntuottajilla on erilaiset hankintakanavat ja tästä syystä kustannukset voivat myös erota toisistaan, toteaa hyvinvointiyhtymän ikääntyneiden palvelujen ja kuntoutuksen toimialajohtaja Anu Olkkonen-Nikula.

Korvaushakemukset tulee toimittaa sähköisesti hyvinvointiyhtymän Asiakasohjaus Siiriin.