Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Järjestö

Lassi Rosala siirtyy Yrittäjistä Naantalin elinkeinoasiamieheksi

Varsinais-Suomen Yrittäjissä elinkeinoasioiden päällikkönä työskennellyt Lassi Rosala aloittaa uuden työnsä Naantalin elinkeinoasiamiehenä elokuun lopulla.

Lassi Rosalan mielestä Yrittäjäjärjestön merkitystä yrittäjien edunvalvojana ja yrittäjän arjen tukijana ei voi vähätellä.

- Korona-kevät osoitti järjestön merkityksellisyyden sekä valtakunnallisella että maakunnallisella ja paikallisella tasolla, Rosala sanoo.

Rosala on vastannut Varsinais-Suomen Yrittäjissä muun muassa omistajanvaihdosten edistämisestä sekä osaltaan kuntayhteistyöstä. Työ on antanut Rosalan mukaan hänelle paljon: uutta osaamista, mielenkiintoisia tilaisuuksia, verkostoja ja kohtaamisia sekä ainutlaatuisen mahdollisuuden vaikuttaa.

- Olen saanut olla mukana sekä pienessä että suuressa. Oli kyse sitten yksittäisen yrityksen kohtaamasta liiketoiminnan haasteesta, eläköityvän yrittäjän yritykselle jatkajan löytämisestä tai varsinaissuomalaisten kuntien yrittäjäystävällisyyden edistämisestä.

Kesäkuussa julkaistun valtakunnallisen omistajanvaihdospalveluiden evaluoinnin mukaan Varsinais-Suomen omistajanvaihdospalvelu on Suomen parasta.

- Omistajanvaihdosten edistäminen on kuntien elinvoiman ja työpaikkojen säilymisen kannalta erityisen tärkeää työtä. Oli hieno asia, että meillä Varsinais-Suomessa tilanne onkin ollut poikkeuksellisen hyvä, kun sekä yksityiset asiantuntijayritykset että kunnat ovat olleet mukana rahoittamassa omistajanvaihdosneuvonnan toteuttamista. Toivoisin, että jatkossa rahoitusta toiminnalle löytyy myös suoraan valtion budjetista, Rosala toteaa.

Rosala iloitsee siitä, että työ yrittäjyyden eteen jatkuu – vaikkakin uudessa roolissa.

- Hienon mahdollisuuden avauduttua lähden nyt innolla Naantaliin kehittämään elinkeinoasioita ja edistämään yrittäjyyttä, Rosala sanoo.

- Haluaisin kiittää koko Yrittäjien organisaatiota tuesta yhteisellä matkalla ja erityisesti aluejärjestömme toimiston mahtavaa tiimiä, jonka kanssa on ollut suuri ilo tehdä työtä.

Työpaikkahaku Varsinais-Suomen Yrittäjien elinkeinoasioiden päällikön tehtävään avataan mahdollisimman pian.