Etsi

Emergency banner

Yrittäjien kuntabarometrissa Seinäjoki ykkönen jo kolmatta kertaa peräkkäin

Seinäjoki voitti jo kolmatta kertaa peräkkäin Suomen Yrittäjien teettämän kuntabarometrin suurten kaupunkien eli yli 50 000 asukkaan sarjan. Barometri tehdään kahden vuoden välein. Seinäjoki sai sarjansa parhaat tulokset lähes jokaisesta aihealueesta.

- Eniten barometriin vastanneet seinäjokelaisyrittäjät arvostivat kotikuntansa onnistumista uusien yritysten saamisessa kaupunkiin. Hyvät arvosanat tulivat myös elinkeinopolitiikan asemasta kunnassa ja kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyydestä, Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Heikki Risikko sanoo.

Päätöksenteon yrityslähtöisyys tärkeintä

Kuntabarometriin vastasi valtakunnallisesti yli 10 000 yrittäjää. Yrittäjät kokevat kyselyn tärkeäksi kanavaksi, sillä vastaajien määrä kasvoi edellisestä vastaavasta kyselystä yli 4000 yrittäjällä.  

- Kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyys on yrittäjille elinkeinopolitiikassa ylivoimaisesti tärkeintä. Parhaiten kunnat suoriutuvat infrastruktuurin hoitamisesta, Risikko sanoo.

Seinäjoen lisäksi omissa sarjoissaan voittajiksi suoriutuivat Kärsämäki ja Lieto. 

Määrätietoinen työ tuottaa tulosta

Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja yrittäjävaltuutettu Kimmo Heinonen on tyytyväinen, että pitkäjänteinen työ kaupungin kehittämiseksi tuottaa tulosta.

- Kymmenen vuotta sitten aloitettiin ja määriteltiin elinkeinopolitiikan kehittämislinjat. On todella hienoa saada tällainen tulos jo kolmatta kertaa peräkkäin. Tästä pitää kuitenkin jatkaa nöyrällä mielellä yrittäjien ja kaupungin vuoropuhelua edelleen kehittäen, Heinonen sanoo.

Kuntien kannattaa pitää paremmin yhteyttä yrittäjiin

Yrittäjien mielestä parhaiten suomalaiset kunnat hoitavat infrastruktuurin (esimerkiksi kulkuväylät, vesijohdot, tietoliikenneverkot), ja toiseksi parhaiten yrityspalvelut. Kolmanneksi parhaalla tolalla on elinkeinopolitiikan asema kunnassa. 

Pahin ongelma päätöksenteossa on yrittäjien mielestä tehottomuus. Sen sijaan yritysten kuuleminen jo valmisteluvaiheessa saa paremman arvion. 

Yrityspalveluista kysyttiin tarkemmin, mitkä palvelut yrittäjät kokevat tärkeimmiksi. Kärkeen nousivat aloittavan yrityksen palvelut, verkostoituminen ja investointineuvonta. Sen sijaan kansainvälistymis- ja mentorointipalveluita yrittäjät eivät näytä kunnilta juuri kaipaavan. 

Kuntakohtaiset tulokset julki keskiviikkona

Yli 10 000 yrittäjien vastauksien alueelliset ja kuntakohtaiset tulokset julkistetaan 10.–12.6. Suomen Yrittäjien aluejärjestöt julkistavat ne omilla tiedotteillaan ja tiedotustilaisuuksillaan. Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ja Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjät kertovat omien alueidensa tuloksista tiedotteella keskiviikkona klo 9.00.

Lisätietoja:

Heikki Risikko, Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät, toimitusjohtaja, 050 3175 145
Kimmo Heinonen, kaupunginvaltuuston pj, yrittäjävaltuutettu, 040 575 7570
Ossi Viljanen, Seinäjoen Yrittäjien pj, 050 3433 888
Jukka Lintala, Ylistaron Yrittäjien pj, 040 550 8764
Asko Viitanen, Peräseinäjoen Yrittäjien pj, 0500 639 002