Milla Kempas, 28, pyörittää lihakarjatilaa Pohjois-Karjalassa – ”Alussa päät kääntyivät tosissaan, kun ajelin traktorilla”

Pohjoiskarjalaisen maatalousyrittäjän Milla Kempaksen työpäivä alkaa usein jo aamuseitsemältä. Ensin ohjelmassa on eläinten syöttäminen, sitten vuodenajasta riippuen peltotöitä, kuten rehuntekoa, viljojen puimista, paalaamista ja niin edelleen. Iltapäivällä hoidetaan jälleen eläimet. Kiireisin sesonki on keväästä aina syyskuulle asti, ja työpäivät ovat pitkiä.

– Kyllähän ne päivät välillä venyvät. Eilen aloitin seitsemältä ja olin puoli yhdeltä yöllä kotona. Välillä ei paljon muuta elämää ole, Kempas sanoo.

Kempas omistaa yksin liperiläisen maatilan nimeltä Koivulan farmilla, jolla kasvattaa pääosin charolais-rotuista lihakarjaa. Nautoja tallustelee tilalla noin 260, peltoalaa Kempaksella on noin 175 hehtaaria. 

– Tämä määrä nautoja on koettu hyväksi taloudellisesti, ja se on sopiva määrä pyöritellä muutenkin. Ei mene ihan liian isoksi, ja pienemmällä määrällä ei tule toimeen, hän sanoo.

Charolais on lihaksikas ranskalainen lihakarjarotu, joka on alun perin jalostettu vetojuhdaksi. Täysikasvuinen lehmä painaa 700–950 kiloa, sonni 1 200–1 400 kiloa. Koivula on emolehmätila, mikä tarkoittaa, että emot poikivat kerran vuodessa, ja ne huolehtivat vasikasta noin puoli vuotta. Sen jälkeen vasikat erotellaan, ja sonnit jäävät tilalle kasvamaan noin kahdeksi vuodeksi ennen kuin ne menevät teuraaksi. Hiehoista osa lähtee naapuritilalle, osa jää kasvamaan uusiksi emolehmiksi.

Kempas kertoo, että pääsääntöisesti naudanliha myydään HK:lle. Osa lihasta myydään Koivulan omassa tilamyymälässä.

Eläinten hyvinvointi edellä

Koivulan farmin tarina alkoi 1940-luvulla, jolloin Kempaksen isän isovanhemmat asettuivat tilalle viljelemään maata. Isoisovanhemmat ovat Karjalan evakoita, jotka perustivat tilan jatkosodan aikana. Alussa heillä oli vain muutama lypsylehmä, mutta vuosikymmenten kuluessa tila on tuonut elannon jo neljälle sukupolvelle. 

Vuonna 2015 Kempas ja hänen serkkunsa ostivat isänsä ja Kempaksen sedän ulos tilan toiminnasta. Vuonna 2019 Kempas osti Koivulan kokonaan itselleen.

– Kun sitä on tässä aina asustellut ja iskän mukana hommissa ollut, niin sitä kautta tämä sitten tuli minulle.

Kempas myöntää, että sukupolvenvaihdos jännitti aluksi, mutta kaikki on mennyt hyvin. Tilalla on myös tehty muutamia uudistuksia.

– Olemme rakentaneet uuden emopihaton, korjattu vanhaa ja tehty uusi rehusiilo. Pihatoissa olemme huomioineet eläinten hyvinvoinnin, että se olisi mahdollisimman korkealla tasolla, Kempas kertoo.

Eläimet saavat tulla ja mennä pihatossa kuinka haluavat, ja ruoka sekä vesi ovat helposti saatavilla. 

– Siinä on huomioitu helppohoitoisiuus muutenkin. Kun niitä on esimerkiksi helppo liikutella itse, se on eläimellekin mukavampaa.

Tulevaisuus näyttää hyvältä

Kempaksen isä on apuna tilanhoidossa päivittäin, ja kiireisinä aikoina Koivulassa on myös ulkopuolisia työntekijöitä.

Milla Kempas arvioi, että tulevaisuus näyttää tällä hetkellä positiiviselta, vaikka realiteetti on, että maatalousyrittäjän elämä on Kempaksen sanoin ”muiden armoilla”.

– Muut määräävät, minkä hinnan lihasta saa, ja EU:n päättäjien säädösten mukaan on vain elettävä.

Kempas pohtii, että tulevaisuudessa tila voisi panostaa lihan markkinointiin myös ravintoloille.

Kempas on ammatiltaan paitsi maatalousyrittäjä, myös lähihoitaja. 

– Kai sitä nuorena mietti, että onko tämä se juttu ja kävi opiskelemassa muualla. Sitten kuitenkin tuli päädyttyä tähän.

Nuorena naisena ja maatilallisena hän on kohdannut jonkin verran ihmettelyä. 

– Oli se aluksi aika ihmeellinen asia täällä kylällä. Päät kääntyivät tosissaan, kun traktorilla ajelin. 

Kotikylällä Koivulan emäntä tiedetään jo, mutta tuntemattomassa seurassa Kempas saa vielä ihmettelyä.

– Jos jossain kysytään, mitä teen työkseni, ja kerron että olen maatalousyrittäjä, tulee vastaus, että oikeasti.

Kempas toivoo, että ihmiset muistaisivat tukea suomalaista maataloutta ja ruokaa.

– Että muistettaisiin katsoa, mistä se ruoka tulee.

Kempaksesta kertoi ensin Karjalainen.