YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vuoden yksinyrittäjä Helena Vaari maalaa ompelukoneella – Lanka ja kangas ovat värejä ja neula sivellin
Helena Vaari-Silventoinen on suunnitellut ja valmistanut liki 40 vuoden aikana yli 500 uniikkia kirkkotekstiiliä, jotka ovat yhä käytössä.
Väkeviä värejä, komeita kuoseja ja kuviointeja, joihin on haettu ideoita suomalaisesta luonnosta sekä kristinuskon symboliikasta. Käsityömestari ja tekstiilitaiteilija on loihtinut Helena Vaarin taitelijanimellä 39 vuoden aikana yli 500 uniikkia kirkkotekstiiliä, jotka ovatyhä käytössä eri puolilla Suomea.
– Maalaan ompelukoneella. Lanka ja kangas ovat värejä, ja neula on sivellin, Vaari sanoo.
Vuonna 2003 perustetun Tekstiilisuunnittelu Helena Vaari-Silventoisen kotipaikka on Hollola. Vaari palkittiin valtakunnallisena vuoden yksinyrittäjänä Valtakunnallisten yrittäjäpäivien juhlagaalassa lauantaina Lahdessa.

Luonnokset vesiväreillä ja puukynillä
Vaari sekä suunnittelee että valmistaa taide- ja kirkkotekstiilit seurakuntien tilauksesta.
Jokaisen projektin alussa hän perehtyy kirkon historiaan, arkkitehtuuriin, symboliikkaan ja värimaailmaan. Hän kuuntelee tilaajan tarpeita ja maalaa luonnokset vesiväreillä ja puukynillä.
Vaarin tekniikka on taidekirjontaa, käsityötaidetta ompelukoneella.
– Lanka on äärettömän kiinnostava elementti. Yhdessä tekstiilissä voi olla päällekkäin ja rinnakkain tuhansia lankoja, mikä kasvattaa teoksen voimaa ja kestävyyttä, hän kertoo.
Valmistaessaan aikoinaan Pyhtään kirkon tekstiilejä Vaari laski, että neljä metriä leveään ja 90 senttiä korkeaan alttaritekstiiliinupposi lankaa 20 kilometrin edestä.
Alttaritekstiilejä ja piispankaapuja
Yhdessä kokonaisuudessa voi olla kymmeniä tekstiilejä, joihin kuuluvat saarnatuolinkirjaliinat, alttarin etuosan alttarivaatteet eli antependiumit, ehtoollismaljan peittävät kalkkiliinat sekä pappien liturgiset asusteet, kuten messukasukat ja stolat.
Koska kirkkovuoden mittaan liturgiset värit vaihtelevat, Vaari valmistaa kirkkotekstiilejä eri väreissä.
Kun kirkkotekstiilit ovat valmiita, tekstiilitaitelija vie ne paikan päälle.
– On suuri juhlahetki antaa omatyönsä kirkon palvelukseen, Vaari sanoo.
Sen jälkeen hän opastaa Museoviraston ohjeiden mukaisesti kirkon työntekijöitä, kuinka kirkkotekstiilejä tulee huoltaa ja säilyttää, jotta ne kestävät vuosikymmeniä.
Vaari on suunnitellut myös lukuisia piispankaapuja. Hänen valmistamiaan kirkollisia vaatteita käyttävät Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen, Mikkelin piispa Mari Parkkinen, Kuopion piispa Jari Jolkkonen, Tampereen piispa Matti Repo ja Helsingin piispa Teemu Laajasalo.
Tekstiileistä lohtua ja voimaa
Haastatteluhetkellä Helena Vaari vastasi puhelimeen Mikkelissä, jossa hän osallistui tuomiokirkon kirkkotekstiilien suunnittelua koskevaan palaveriin.
– Tänään oli kiva päivä. Kaikki luonnoksethyväksyttiintekstiilityöryhmässä, hän kertoo.
Vaarilla on työn alla ”Valo matkallasi” -niminen kokonaisuus, johon tulee yli 40 eri kirkkotekstiiliä. Hän on jo aiemmin perehtynyt 130 vuotta vanhan, uusgoottilaista tyyliä edustavan kirkon historiaan ja arkkitehtuuriin.
Mikkelin tuomiokirkko on saanut nimensä arkkienkeli Mikaelin mukaan. Kirkkotekstiileihin tulee muun muassa aiheita suojelusenkelin siivistä ja höyhenistä yhdistettynä alttaritauluun maalatun Kristuksen olemukseen sekä metsää ja vettä savolaisen luonnon, kuten Saimaan, inspiroimana.
Helena Vaari on palkittu monesti ennenkin. Hän on saanut Riutun säätiön mestariluokan Kädentaitaja-palkinnon vuonna 2025 jaarkkipiispa Tapio Luoman myöntämänMikael Agricolan ristin sekä Design from Finland -tunnustuksen vuonna 2023.
Paras palkinto Vaarin mielestä on silti palaute, jonka hän saa kirkon työntekijöiltä ja kirkkokansalta.
– Koen onnistuneeni, kun kuulen, että tekstiilini ovat antaneet ihmisille lohtua, iloa ja voimaa. Kirkko on työllistänyt taiteilijoita satojen vuosien ajan. On iloja kunniasaadaolla yhtenä lenkkinä tässä ketjussa, hän sanoo.
Teksti: Milla Rautiainen
Tekstiilisuunnittelu Helena Vaari-Silventoinen
Perustettu: 2003
Perustaja ja toimitusjohtaja: Helena Vaari-Silventoinen
Kotipaikka: Hollola
Liikevaihto: 70 000 €