YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Juustomestari Peter Dörig on vuoden maahan muuttanut yrittäjä. Kuva: Satu Mali
17.10.2026 klo 20:48
Uutinen

Peter Dörig on vuoden maahan muuttanut yrittäjä – Alussa juustomestaria varoiteltiin, etteivät suomalaiset pidä vahvoista juustoista

Tämä teksti on konekäännetty.


Peter Dörigin Herkkujuustolan tuotteita tilaavat niin suomalaiset huippuravintolat kuin amerikkalaiset juustokaupatkin.

Juustomestari Peter Dörig on onnistunut iskemään tuotteillaan suomalaisten makuhermoihin.

Dörig on kulkenut pitkän matkan Sveitsissä rekkakuskin töitä tehneestä nuorukaisesta Sastamalassa Herkkujuustolaa pyörittäväksi yrittäjäksi. Peter Dörig syntyi Sveitsissä perheeseen, jossa isä oli juustomestari.

Döring palkittiin vuoden maahan muuttaneena yrittäjänä Valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä lauantaina.

Peter Dörig palkittiin lauantain yrittäjägaalassa. Kuva: Aki Loponen

Rekkakuskiksi Suomeen

Myös Dörig kouluttautui nuorena juustomestariksi, mutta hän ei halunnut ryhtyä toteuttamaan ammattiaan heti valmistuttuaan, vaan ryhtyi rekkakuskiksi. Dörig työskenteli ensin Sveitsissä, mutta hän kaipasi seikkailuille ulkomaanreissuille.

Kun Dörig vuonna 1995 huomasi, että eräs Nokialla toiminut kuljetusyritys teki reissuja Himalajan juurelle asti, hän hakeutui yritykseen rekkakuskiksi. Dörigillä on lämpimiä muistoja kuljetusyrityksen omistajasta.

– Hän otti rohkeasti minut mukaan, vaikkei meillä ollut yhteistä kieltä. Työnantajani ei osannut englantia, ja minä osasin tuolloin sanoa suomeksi vain ”hölkyn kölkyn”. Vietimme pitkiä aikoja hiljaisuudessa viikkoja kestäneillä reissuilla, Dörig muistelee.

Kun yritys neljän vuoden jälkeen lakkasi tekemästä pidempiä ulkomaanreissuja, Dörig pohti, palaisiko hän Sveitsiin tai jäisikö Suomeen.

Amor puuttui peliin ja vaikutti päätökseen. Peter Dörig hankki mökin Sastamalasta ja eräänä kesänä hän tapasi paikkakunnan kesätorilla kauniin kahvilamyyjän Jennin ja rakastui.

– Kun tapasin Jennin, sain juuret jalkojeni alle, Dörig kertoo.

Suhde kehittyi, ja lopulta pariskunta meni naimisiin.

Tilaajina huippuravintoloita ja laivayhtiöitä

Ensimmäisten Suomessa asuttujen vuosien aikana Dörig toi aina mukanaan juustoja piipahtaessaan kotimaassaan.

– Toin isoja kiekkoja Sveitsistä, koska pidin paikallisista juustoista. Sitten syntyi ajatus, että mitä jos ryhtyisin tekemään yrittäjänä vastaavia juustoja, Dörig kertoo.

Vuonna 2002 Dörig perusti Sastamalaan Herkkujuustola Oy:n, jota hän pyörittää yhä tänä päivänä Jenni-vaimonsa ja neljän tyttärensä kanssa. Juustolan yhteydessä toimii myös suosittu ravintola.

Liikeidean ytimessä on yhdistää sveitsiläinen juustonvalmistustekniikka suomalaiseen lehmänmaitoon, ja yritys on erikoistunut väkevän makuisiin juustoihin. Yrityksen alkumetreillä Dörig sai kuulla paljon epäilyksiä.

– Kaikki sanoivat, että älä ainakaan mitään vahvoja juustoja ryhdy tekemään, koska suomalaiset eivät syö sellaisia. Kommentoin, että minä syön sitten vaikka itse ne juustot, jos suomalaiset eivät syö, Dörig naurahtaa.

Epäilijät olivat väärässä. Dörig on onnistunut rakentamaan menestyvän yrityksen, jonka tuotteita tilaavat Suomessa huippuravintolat, vähittäiskaupat, laivayhtiöt ja Finnair.

Vientiä ulkomaille

Pari vuotta sitten Herkkujuustolan juustoja ryhdyttiin viemään myös Yhdysvaltoihin.

– Amerikkalaiset jäivät koukkuun juustoihimme. New Yorkissa on maahantuoja, joka järjestää jakelun eri puolilla Yhdysvaltoja sijaitseviin juustokauppoihin, Dörig kertoo.

Tämän vuoden tammikuussa yrityksen juustojen vienti laajeni Belgiaan, ja Saksa seuraa pian perässä.

Alusta lähtien yrityksen suosituin tuote on ollut Vilho-juusto. Vuoden 2025 marraskuussa Vilho-juuston jalostettu versio, Stout-Vilho, voitti kultamitalin World Cheese Awards -kilpailussa.

Oluesta nimensä saaneen Stout-Vilhon valmistusprosessiin kuuluu, että juustoa harjataan oluella viitenä päivänä viikossa koko kypsytyksen ajan.

Entä mikä on juustomestari Peter Dörigin oma suosikki?

– Tykkään kaikista juustoistamme, mutta asiakkaiden lailla myös minä pidän eniten Vilhosta ja Stout-Vilhosta, hän kertoo.

Teksti: Milla Rautiainen

Herkkujuustola Oy

Perustettu: 2002
Perustaja ja toimitusjohtaja: Peter Dörig
Kotipaikka: Sastamala
Työntekijöitä: 12
Liikevaihto: 1,7 miljoonaa euroa

Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.