5.8.2019 klo 14:30
Uutinen

Anni Peltonen Keski-Suomen Yrittäjien koordinaattoriksi

Peltonen valittiin koordinaattorin tehtävään 64 hakijan joukosta.

Keski-Suomen Yrittäjät on valinnut koordinaattorin tehtävään 5.8.2019 alkaen tradenomi Anni Peltosen (38 v.).

Peltonen on aiemmin työskennellyt muun muassa myynnin ja markkinoinnin suunnittelijana Suomen Lentopalloliitossa. Myynnin ja markkinoinnin osaamisen lisäksi Peltoselta löytyy vahvaa tapahtumatuotannon osaamista. Peltonen on myös toiminut itse yrittäjänä Markkinointitoimisto Anni Peltosen parissa useamman vuoden ajan.

Keski-Suomen Yrittäjien koordinaattorina Peltonen pääsee työskentelemään laajasti järjestön päivittäisissä tehtävissä. Peltonen ottaa vastuulleen muun muassa tapahtumien järjestämistä, Keski-Suomen Yrittäjien jäsenrekisteriasiat, jäsenpalvelut sekä kokoussihteerin tehtäviä.

– Innostuneilla fiiliksillä hyppään mukaan Keski-Suomen Yrittäjiin! Odotan mielenkiinnolla, että pääsen tutustumaan tarkemmin keskisuomalaiseen yrityskenttään ja myös Keski-Suomeen maakuntana. Alun perin olen kotoisin Pohjois-Savosta ja vasta puolitoista vuotta täällä Keski-Suomessa asunut, Peltonen kertoo.

– Olemme olemassa keskisuomalaisia yrittäjiä varten, ja haluamme panostaa jäsenpalvelujen laatuun sekä erinomaiseen jäsenkokemukseen. Anni Peltonen on lämpimästi tervetullut vahvistus tiimiimme, Keski-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Sanna-Mari Hynninen kommentoi.

Lisätietoja: Sanna-Mari Hynninen, 050 563 7780, sanna-mari.hynninen@yrittajat.fi