Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Yrittäjyys

Joulu on jo ovella

Joulu tulee jokaiselle tavalla tai toisella. Kaikkien soisi saavan kokea joulumieltä ja iloa läheisistä läsnä tai etänä itselle parhaiten sopivalla tavalla.

Jouluilo voi olla hakusessa tavallisenakin vuonna, saatikka nyt rajun poikkeusvuoden päätteeksi. Poikkeusaika kohtelee epätasa-arvoisesti ihmisiä ja yrityksiä iskien kovimmin kaikkein heikoimpiin. Heitteille jäävien lasten, nuorten ja vanhusten hätä satuttaa. Valitettavasti hätä on ollut lisääntymään päin viime kuukausina. Henkiset ja taloudelliset voimansa säilyttäneiden on hyvä pysähtyä miettimään, kuinka voi auttaa ja edistää kanssakulkijan pärjäämistä. Oivalluksia sekä toimintaa hädän vähentämiseksi tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa.

Paras tapa edistää taloudellista elinvoimaa ja työpaikkojen säilymistä lähellä on tehdä ostoksia läheltä. Samalla saa tilaisuuden turvata itselle tärkeiden tuotteiden ja palvelujen saannin myös jatkossa. Tulevaisuutta ennakoiden vaikkapa lahjakortit ovat mainio joululahja. Monia palveluja voi käyttää jo nyt, kun kaikki osapuolet huomioivat terveyden ja turvallisuuden omassa käyttäytymisessään. Massatapahtumien ja kotiin eristäytymisen väliin jää runsaasti liikkumavaraa. Kotona olostaan voi myös monin tavoin elävöittää paikallisten yrittäjien tuotteilla ja palveluilla. Hotelliloma lähitienoolla saattaa irrottaa arjesta yhtä hyvin kuin loma kauempanakin.

Ensi vuonna nähdään jonkin verran konkursseja. Määrää on vaikea arvioida. Yrittäjägallupin mukaan neljä prosenttia yrittäjistä ennakoi sitä omalle kohdalleen. Yritystoiminnan lopettamista muulla tavoin harkitsee yhdeksän prosenttia. Konkurssi on tragedia taloudellisessa mielessä ja lisäksi siihen liittyy omasta unelmasta luopumisen henkinen taakka. Toivottavasti ei enää samanlaista häpeää kuin joskus aiemmin. Kertoo ikäviä asioita yhteiskunnasta, jos yrittämistä pitää hävetä. On tärkeää, että konkurssilainsäädäntö ei erikseen lisää taloudellista ja henkistä taakkaa, vaan mahdollistaa uuden alun yrittäjälle. Moni yrittäjä joutuu luopumaan toimeentulostaan ja unelmastaan koronatalkoissa, tragedian seuraukset täytyy kyetä pitämään minimissä.

Muutos on myös mahdollisuus. Yrittäjät kehittävät jatkuvasti toimintaansa, ja vuosi on monelle tuonut mahdollisuuden pysähtyä hyvällä tavalla ja katsoa toimintaa uudesta kulmasta. Uudet katsannot ovat johtaneet kehittämistoimiin, joista seuraa uutta liiketoimintaa. Samalla tavalla omaa henkilökohtaista elämää on moni pystynyt katsomaan uudesta kulmasta ja tiedostamaan esimerkiksi hyvinvointiin liittyviä tekijöitä. Kriisi voi olla uusi alku. Turhaa jää pois ja uutta merkityksellistä tulee tilalle.

Joulu on ovella. Vietämme sitä poikkeuksellisella tavalla. Toivon jokaiselle voimaannuttavaa joulun aikaa ja talven juhlaa!


Kirjoittaja on Keski-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Sanna-Mari Jyräkoski.

Kirjoitus on julkaistu sanomalehti Keskisuomalaisessa 21.12.2020.