16.9.2019 klo 13:52
Uutinen

Laaja-alainen kotiapulainen

Kotiapulainen Johtai Oy on nyt viisi vuotta kiertänyt Virolahti-Miehikkälä-Hamina -akselilla ihmisten kodeissa. Aluksi toiminimenä yhden hengen voimin aloittanut yritys on vuoden 2019 alkaen toiminut osakeyhtiönä. Taina Kuninkaala kertoi matkasta yrittäjäksi ja työnantajaksi.

–Aloitin osa-aikaisena toisen osa-aikaisen työn ohessa. Sitten aika pian joutui keskittymään tähän kokonaan. Ensimmäinen työntekijä tuli varmaan vuoden 2017 alusta.

Nyt Kotiapulainen työllistää jo viisi ahkeraa ja työstään tykkäävää rouvaa.

–Toimeksiannot tulevat enimmäkseen puhelimitse, jolloin sovitaan milloin ja minne mennään ja mitä oli tarkoitus tehdä. Asiakkaan toiveet otetaan ajankohtaa valittaessa huomioon ja sovitetaan omaan aikatauluumme.

Kotiapulainen palvelee laajemmin

Mikä on firman vahvuus, mihin yrityksen kasvukin on ilmeisesti perustunut?
–Erotutaan muista yrityksistä sillä, että tituleeraamme itseämme kotiapulaisiksi, eikä siivoojiksi. Meiltä saa palveluja aika laajalla skaalalla. Asiakkaat uskaltaa nykyään jo pyytää, kun tietävät saavansa palveluja.

Kotiapulainen tiskaa, järjestää kaappeja ja varastoja, pesee ikkunoita ja verhoja, silittää ja ripustaa verhoja, pesee jääkaapin ja sulattaa pakastimen ja ostaa sinne täytettä, pesee saunan, vaihtaa vuodevaatteet, kantaa polttopuut, haravoi ja ajaa nurmikon.

–Lisätoiveet asiakkaalta nivelletään sopivasti työjärjestykseen, pitäen aina hyvästä hygieniasta huolen. Tehtäviä voidaan lisätä tai vähentää asiakkaan tahdon ja tarpeen mukaan. Kohteissa käydään sovituin välein ja sovittuun aikaan. Yleisimmät tavat vaihtelevat viikko käynneistä kerran kuussa käynteihin.

Siivouksia suursiivouksesta viikkosiivoukseen kotona, mökillä tai työpaikalla. Olemme myös isolla joukolla liikkeellä kun remontin jälkeisiä pölyjä metsästetään.

Nyt olemme siirtyneet käyttämään ympäristöystävällisiä pesuaineita.

–Luotettavuus ja hyvä työhenki on yrityksemme kulmakiviä. Asiakas on se, jonka ympärillä ”pyörimme” ja toivomme näin iloa ja helpotusta kodin arkeen.

Millaiset ovat tulevaisuuden näkymät?

–Periaatteessa kasvava ala. Ongelma on se, että ei saa työntekijöitä. Jos löytyy joku, niin hän ei ole välttämättä soveltuva alalle. Tässä ollaan kuitenkin tekemisissä ihmisten kanssa, että pitää olla vähän psykologista silmääkin.

Kotiapulaisen kohteet vaihtelevat upeista asunnoista varsin vaatimattomiin. Tämä näkyy yrittäjän omissa keikoissa.

–Otan itse kaikista huonoimmat kohteet ja hommat vastaan, kun työntekijöillä on niin paljon lakeja, jotka rajoittavat heidän tekemistään.

Kotiapulaisten työt eivät vähene. Kymsote toi paljon byrokratiaa, kun pääsi sen palvelujen tuottajaksi. Jopa niin paljon, että nuoremmat yrittäjät olisivat saattaneet jättää liittymättä palvelun tuottajaksi. Suurempi määrä kilpailijoita löytyy Haminasta, vaikkakin he työskentelevät sielläkin.

–Tarve on täällä suuri. Kaikki tämän alan palvelut on ulkoistettu. Alue on aika laaja, vaikka enimmäkseen työskennellään Virolahdella. Haminalaiset on tullut suusta suuhun menetelmällä, vaikkei juuri mainostetakaan.

Lisää tietoa heistä löytää sivulta, www.kotiapulainen.com.

Kuva ja teksti: Hannu Lehtinen