18.1.2022 klo 10:26
Lausunto

Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle työttömyysturvalain väliaikaisesta muuttamisesta

Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt lausuntoamme otsikon asiassa, jonka johdosta esitämme seuraavaa:

Esityksessä ehdotetaan väliaikaisesti muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksen mukaan työttömyysetuuden maksamisen käynnistymisen yhteydessä asetettavalta omavastuuajalta maksettaisiin työttömyysetuutta peruspäivärahana, ansiopäivärahana tai työmarkkinatukena. Lisäksi esityksessä ehdotetaan, että yritystulojen sovittelussa sovittelu voidaan tehdä etuudensaajan ilmoittamien tietojen perusteella. Ehdotetuilla muutoksilla on tarkoitus vastata siihen työntekijöiden toimeentulon turvan vahvistamisen tarpeeseen, joka koronavirusepidemian torjumiseksi toteutetuista rajoitustoimenpiteistä seuraa. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian ja se on voimassa 28.2.2022 saakka. Muutoksia sovellettaisiin 1.1.2022 alkaen.

Pidämme esitettyjä muutoksia koronaepidemiatilanne huomioiden perusteltuina. Katsomme kuitenkin, että työntekijän toimeentulon turvan vahvistamisen lisäksi olisi aiheellista varmistaa, että työntekijöillä on lomautuksen jälkeen työpaikka, johon palata. Lomautus- ja yhteistoimintaprosessien vähimmäiskestoihin on tehtävä vastaavat lyhennykset, jotka säädettiin voimaan keväällä 2020 koronaepidemian alkaessa.

Väliaikaisten muutosten on ehdotettu olevan voimassa helmikuun 2022 loppuun saakka. Ministeriössä on syytä varautua siihen, että rajoitusten jatkuessa myös väliaikaista lainsäädäntöä voidaan jatkaa nopeallakin aikataululla.

Suomen Yrittäjät

Harri Hellstén
työmarkkina-asioiden päällikkö