Yhteistoimintamenettely liikkeen luovutuksen yhteydessä

Yhteistoimintalain 4 luku käsittelee yhteistoimintamenettelyä liikkeen luovutuksen yhteydessä. Liikkeen luovutuksella tarkoitetaan yrityksen, liikkeen, yhteisön tai säätiön tai näiden toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle.

Liikkeen luovutuksessa työntekijöiden työsuhde ei pääty, vaan työntekijät siirtyvät vanhoina työntekijöinä luovutuksensaajan palvelukseen ja heidän työsuhteensa ehdot säilyvät ennallaan. Myöskään luovutuksensaaja ei saa irtisanoa työntekijän työsopimusta pelkästään liikkeen luovutuksen vuoksi. Sen sijaan työntekijä saa irtisanoa työsopimuksen päättymään luovutuspäivästä, jos hän on saanut tiedon luovutuksesta viimeistään kuukautta ennen luovutuspäivää. Jos tieto luovutuksesta on annettu työntekijälle myöhemmin, työntekijä voi irtisanoa työsopimuksensa päättymään joko luovutuspäivästä tai viimeistään kuukauden kuluessa luovutuksesta.

Vaikka luvun otsikon mukaan luku käsittelee vain liikkeen luovutusta, tulee samoja säännöksiä soveltaa myös yritysten sulautumisessa ja jakautumisessa. Yrityksen sulautumisella tai jakautumisella ei ole vaikutusta työntekijöiden työsuhteeseen.

Tiedottaminen henkilöstöryhmien edustajille

Yhteistoimintalain 26 §:n mukaan sekä liikkeen luovuttajan ja luovutuksensaajan on selvitettävä niiden henkilöstöryhmien edustajille, joita luovutus koskee:

  • luovutuksen ajankohta tai suunniteltu ajankohta
  • luovutuksen syyt
  • luovutuksesta työntekijöille aiheutuvat oikeudelliset, taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset
  • suunnitellut, työntekijöitä koskevat toimenpiteet

Luovuttajan on annettava yllä kerrotut hallussaan olevat tiedot henkilöstöryhmien edustajille hyvissä ajoin ennen luovutuksen toteutumista. Tiedot on annettava niiden henkilöstöryhmien edustajille, joita luovutus koskee.

Luovutuksensaajan on annettava yllä kerrotut tiedot henkilöstöryhmien edustajille hyvissä ajoin ja viimeistään viikon kuluttua luovutuksen toteutumisesta.

Jos liikkeen luovutuksella, sulautumisella tai jakautumisella on muita yhteistoimintalaissa tarkoitettuja henkilöstövaikutuksia – kuten esimerkiksi irtisanomisia, tulee nämä muutokset käsitellä erikseen yhteistoimintaneuvotteluissa. Tiedottaminen ei siten poista neuvotteluvelvollisuutta työn vähenemisen tilanteessa.

Luovutuksensaajan velvollisuus vuoropuheluun

Selvitettyään edellä kerrotut tiedot henkilöstöryhmien edustajille luovutuksensaajan on varattava heille tilaisuus esittää tarkentavia kysymyksiä sekä annettava vastaukset esitettyihin kysymyksiin. Jos henkilöstöryhmien edustajat pyytävät, työnantajan on esitettävä tiedot yrityksen koko henkilöstölle.

Laiminlyönnin seuraukset

Jos työnantaja laiminlyö yhteistoimintalain 26 §:n mukaisen tiedottamisvelvollisuuden, työnantaja tai tämän edustaja voidaan tuomita yhteistoimintavelvoitteen rikkomisesta sakkoon.

Uusi yhteistoimintalaki tuli voimaan 1.1.2022.

Tutustu uudistuneeseen yhteistoimintalakiin

Yhteistoimintamenettely työvoiman käyttöä vähennettäessä sekä muissa muutostilanteissa

Yhteistoimintamenettely muutostilanteissa