3.5.2019 klo 12:46
Uutinen

Kunnan johto aloitti yritysvierailut Myrskylässä

Kunnanjohtaja Sam Vuorisen aloitteesta kunnan johto aloitti tutustumisen yrityksiin vierailemalla yrittäjien luona. Ensimmäinen vierailukohde oli Sepänmäessä toimitilojaan pitävä Rakennusliike J & M.

Kunnan johto jalkautui Myrskylässä yrittäjien pariin. Ensimmäinen vierailu tehtiin Sepänmäkeen Rakennusliike J & M tiloihin. Mukana oli myös yrittäjien puheenjohtaja.

Kuvassa alla yrittäjät Mikko Bergholm ja Jukka Keisala.

Tarkoitus on tutustua molemmin puolin kasvokkain ja vaihtaa kuulumisia ja tuntoja ilman välikäsiä, totesi Vuorinen. Yrittäjät pitivät tätä hyvin positiivisena avauksena. Digiaikana voidaan kommunikoida monella tavalla, mutta on hyvä joskus tavata myös saman pöydän ympärillä. Keskusteltiin vilkkaasti kahvikupin ääressä reilu tunti ja sen jälkeen tutustuttiin toimitiloihin. Todettiin tapaamisen olevan avartava ja kaikin puolin hyödyllinen.

Myrskylän Yrittäjät kannattaa lämpimästi tällaista toimintaa. Näitä vierailuja tullaan jatkamaan kaikille osapuolille sopivalla aikataululla, totesi kunnanjohtaja Vuorinen.

Uutisen ”kansikuvassa” vasemmalta oikealle kunnanjohtaja Sam Vuorinen, Myrskylän Yrittäjien puheenjohtaja Aku Eronen, yrittäjät Mikko Bergholm ja Jukka Keisala, sekä oikealla kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kristian Forsman. Kuvan otti Marijo Honkonen.

Myrskylän Yrittäjät: https://www.yrittajat.fi/paikallisyhdistykset/myrskylan-yrittajat/