7.6.2017 klo 21:30
Uutinen

Tuomarit vakuuttuivat omintakeisesta konseptista – ”Parhaiten palveleva työvaatemyymälä Suomessa”

Uusyrityskeskukset ry:n kilpailussa voiton vei työvaatteiden ja -varusteiden erikoisliike Duunivaruste Oy:n yrittäjät.

Suomen Uusyrityskeskukset ry valitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän yhdessä Patentti- ja rekisterihallituksen sekä työeläkevakuutusyhtiö Varman kanssa.

Valinta tehdään kahdesta viiteen vuotta yrittäjänä toimineiden, uusyrityskeskusten avulla yrityksensä perustaneiden henkilöiden joukosta.

Kunniamaininta annettiin lihakauppa Köttdisken Malax Ab:n yrittäjälle sekä sähkö- ja tietoliikenneyritys Efficient Network Partner Oy:n yrittäjille. Yrittäjät palkittiin tänään Oulussa, Kunnallisjohdon seminaarin iltajuhlassa.

Kirkkaalla liikeidealla ja kovalla työllä menestykseen

Teemu Takku ja Simo Sutinen perustivat Duunivaruste Oy:n vuonna 2014. Työvaatteiden ja -varusteiden kannattava myynti Suomen kokoisessa maassa ei ole helppoa, mutta kaksikko onnistui tuomaan markkinoille lisäarvoa.

He rakensivat palvelun, jonka avulla pystyy tarkasti hallinnoimaan varustehankintoja ja niiden kustannuksia työntekijäkohtaisesti. Vaatteet ja varusteet voi tilata kätevästi yrityksen tilauspalvelusta tai verkkokaupasta. Duunivarusteella on myös yli 500 neliön kokoinen myymälä Kuopiossa. Yritys perustaa toimintansa nopeuteen ja tavoitettavuuteen.

− Palvelun nopeus ja saatavuus ovat kilpailuetuja, joita pyrimme kaiken aikaa parantamaan. Meillä on oma tekstiilipaino ja broodeerauspalvelu, joten uskomme, että olemme parhaiten palveleva työvaatemyymälä Suomessa, kertoo Teemu Takku.

Tuomarit vakuutti konsepti ja kannattava hyvä kasvu

Duunivaruste vakuutti Vuoden Uusyrittäjä -kilpailun tuomariston voimakkaalla ja kannattavalla kasvulla sekä omintakeisella konseptilla. Yritys on menestynyt alusta asti odotettua paremmin ja liikevaihto vuonna 2016 oli jo yli 1,4 miljoonaa euroa.

− Duunivarusteen yrittäjät ovat aivan alusta asti toteuttaneet hyvin monipuolista palvelukonseptia asiakkaiden tarpeisiin. Se on aika harvinaista näin nuorelle, vasta kolme vuotta toiminnassa olleelle yritykselle, Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Jari Jokilampi arvioi.

Menestys vaatii sekä suunnitelmallisuutta että rohkeutta.

− Asiat kannattaa suunnitella huolella, mutta välttää ylisuunnittelua. Tärkeintä on päästä suunnittelupöydältä mahdollisimman pian asiakkaisiin käsiksi. Päätöksiä pitää pystyä tekemään päivittäin tietämättä, ovatko ne oikeita vai vääriä, Simo Sutinen toteaa.

Lähiruokaa ja modernia urakointia

Pohjanmaan Maalahdella, 5500 asukkaan kunnassa, toimii Isabella Asplundin perustama Köttdisken Malax Ab. Yritys on perustettu vuonna 2014 ja sen konseptina on myydä korkealaatuista ja tuoretta, lähellä tuotettua ruokaa.

Tuomaristoa miellytti erityisesti Köttdiskenin onnistunut brändäys sekä alle 30-vuotiaan yrittäjänaisen rohkeus lähteä toteuttamaan liikeideaansa.

Ilkka Säkkinen, Juha Pyyhtiä ja Timo Keränen perustivat vuonna 2015 Efficient Network Partner Oy:n (ENP), modernin urakointiyhtiön sähkö- ja tietoliikenneverkkojen suunnitteluun, rakentamiseen ja projektijohtamiseen. Yrityksen toiminta perustuu laadukkaaseen yhdessä tekemiseen sitoutuneen ja motivoituneen henkilöstön sekä kumppaniverkoston kanssa.

Suomen 30 uusyrityskeskusta tarjoavat maksutonta ja luottamuksellista yritysneuvontaa alkaville yrittäjille ja yrittäjyyttä suunnitteleville.

Kuvassa Duunivaruste Oy:n yrittäjät Teemu Takku ja Simo Sutinen

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi