Etsi

Emergency banner

Slush

”Päätin investoida intohimoni ja aikani aaltovoimalle” – Tässä ollaan kuusi vuotta myöhemmin

Aaltovoimateknologiafirman Inna Braverman kertoo vaikeasta alkutaipaleesta. Miesvaltaisella alalla 24-vuotiasta perustajayrittäjää ei alussa otettu todesta.

– Mutta päätin investoida intohimoni ja aikani aaltovoimalle, Eco Wave Powerin perustaja Inna Braverman kertoo kasvuyritystapahtuma Slushissa.

Kun Braverman perusti yrityksen vuonna 2011 kumppaninsa kanssa, joukko aaltoenergiayrityksiä keräsi valtavasti rahaa, mutta ei lunastanut lupauksiaan. Sekin vaikeutti Eco Wave Powerin alkua.

Hän on kotoisin Ukrainasta 200 mailin päässä Tšernobylista, joten ydinvoimalaonnettomuus on ollut Inna Bravermanille erityisen herkkä aihe. Eco Wave Powerin aaltoenergiateknologiaa on kaupallisessa käytössä muun muassa Espanjan Gibraltarilla, Meksikossa ja Israelissa.

Aaltoenergiassa hyödynnetään veden mekaanista energiaa. Eco Wave Powerin aaltovoimalat sijaitsevat rannikolla tai lähellä rannikkoa ja tuottavat puhdasta sähköä sähköverkkoon.

Lokakuussa kuultiin, että suomalainen aaltovoimakehittäjä AW-Energy on solminut yhteistyösopimuksen Wärtsilän kanssa. Suomalainen aaltovoimala nähdään ensi keväänä Portugalissa.

– Tämä on kustannustehokasta, miljoona dollaria per 1 megawatti.

Braverman sai yleisön taputtamaan, kun hän kertoi heidän keränneen kaksi rahoituskierrosta, mikä on harvinaista ”naisyrittäjälle Israelissa”.

”Bensa-asemia ei enää tarvita 10 vuoden päästä”

Ympäristö ja ilmastonmuutos ovat keskeisessä roolissa myös StoreDot-nimisessä akun pikalatausta kehittävässä israelilaisessa yrityksessä.

Yritys keräsi syyskuussa 60 miljoonan dollarin rahoituskierroksen, jossa merkittävimmällä potilla mukaan lähti autonvalmistaja Daimler. Toimitusjohtaja Doron Myersdorfin mukaan heidän flash battery™ -strukttuuri on turvallisempi kuin litiumioniakku, jossa käytetään grafiittia. Heidän kokonaan uudella akkuteknologialla Myersdorffin mukaan akku ladataan viidessä minuutissa.

– Meidän pitää ajatella infrastruktuuria. Se on paikallaan. Kaikki bensa-asemat tekevät itsensä työttömiksi 10 vuodessa. Näistä asemista tulee latausasemia, hän uskoo.

Kuvat: Markku Ojala

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta (at) yrittajat.fi