3.1.2018 klo 15:34
Uutinen

Perinteikäs sukkatehdas valmistaa edelleen miljoona sukkaparia vuodessa: Tämä on ehdoton suosikki

Sidosteen sukat ovat edelleen suomalaisten suosiossa. Jatkossa perinteikäs perheyhtiö hakee kasvua ulkomailta historian kolmannen toimitusjohtajan johdolla.

Tamperelainen perheyritys Sidoste on edelleen voimissaan, ja nyt uuden toimitusjohtajan alaisuudessa. Aamulehti uutisoi Sidosteen historian toisesta toimitusjohtajan vaihdoksesta. Kyse on 73-vuotiaan yrityksen kohdalla siis varsin epätavallisesta tapahtumasta.

Vuodenvaihteessa Sidosteen pitkäaikainen toimitusjohtaja Eero Mölsä vaihtui tämän tyttärenpoikaan Janne Tammiseen. Tamminen on työskennellyt yhtiön johtotehtävissä 10 vuoden ajan vastaten muun muassa myynnistä ja taloushallinnosta.

Aamulehden haastattelussa Tamminen kutsuu työtään kutsumukseksi. Samaan aikaan hän myöntää, että yhtiö ja koko sukkamarkkina on suurten haasteiden edessä. Haaste tulee tässäkin tapauksessa ulkomailta.

– Meillä ei ole tarkoitus lähteä kilpailemaan halpatuotantomaiden kanssa, vaan tehdä kuluttajille laadukkaita tuotteita, Tamminen kertoo.

Urheilusukat nosteessa

Sidosteen tehtaalta valmistuu edelleen noin miljoona sukkaparia vuodessa. Niistä ehdoton suosikki on niin sanottu pörrösukka, joita on myynnissä useita eri malleja. Yhdistävä tekijä on sukansuussa oleva pörrö.

Kovassa nousussa ovat erilaiset urheilu- ja kompressiosukat, joiden suosio kasvaa tavallisten kuntoilijoiden keskuudessa.

Sidosteen tehtaalla työskentelee tällä hetkellä noin 40 työntekijää. Liikevaihto on asettunut 3,5 euron tienoille. Merkittävää kasvua ei ole ollut, mutta jatkossa sitä haetaan myös ulkomailta, etenkin erikoissukkien markkinoilta.

– Tuotantoa on nykyaikaistettu, jotta pysymme mukana maailman muutoksessa. Viime vuonna teimme yhden isoimmista investoinneista yrityksen historiassa, Tamminen kertoo.

Kuva: Sidoste

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi