16.7.2018 klo 17:20
Uutinen

Tomi Mäkipelto on Suomen uhkarohkein yrittäjä

Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa (SYT) järjesti kesäkuussa kilpailun, jossa etsittiin Suomen uhkarohkeinta yrittäjää tai yrittäjätiimiä.

Kilpailun keulakuvana toimi viime vuonna Suomen uhkarohkeimmaksi yrittäjäksi valittu Jutta Gustafsberg. Kilpailuun tuli 135 ehdotusta.

Voittajaksi valikoitui Tomi Mäkipelto, jonka yritys LeaseGreenon on ollut mullistamassa energia-alan markkinoita.

SYT:n kassanjohtaja Merja Jokisen mukaan kilpailun tarkoituksena oli löytää yrittäjiä tai yrittäjätiimejä, jotka ovat innovatiivisella ja uhkarohkealla toiminnallaan toteuttaneet omaa yritysideaansa, ulkopuolisten mielipiteistä piittaamatta.

– Kilpailuun tuli lukuisia hyvin perusteltuja ehdotuksia. Tänä vuonna valinta oli erittäin vaikea. Suomen uhkarohkeimpana yrittäjänä halusimme tänä vuonna palkita yrittäjän, joka toimii kestävän kehityksen alalla, Jokinen kertoo.

Jokisen mukaan Mäkipelto otti viisi vuotta sitten ison riskin ja siirtyi pörssiyhtiön johtotehtävistä yrittäjäksi todella kilpaillulle energia-alalle. LeaseGreen parantaa kiinteistöjen energiatehokkuutta ja myy projektin suunnittelun, toteutuksen ja rahoituksen kiinteistöjen omistajille kuukausimaksullisena palveluna. Investointien rahoitusta varten yritys on kehittänyt energiatehokkuuspalvelun, jonka ansiosta asiakkaan ei tarvitse sitoa investointeihin omia pääomiaan. Säästöt nousevat yleensä suuremmiksi kuin palvelun kuukausimaksut, jolloin energiatehokkuus rahoittaa itse itsensä.

Mäkipellon mukaan palkinto kuuluu kaikille Suomalaisille yrittäjille. Oma yritys on ollut Mäkipellon haaveena pikkupojasta lähtien.

– Kun viisi vuotta sitten perustimme Juho Rönnin kanssa LeaseGreenin, tiesimme, että meillä pitää olla luotettava tekninen tausta, jotta pystymme pitämään lupauksemme. Tiesimme myös, että osaamme toteuttaa hankkeita, mutta tulosten osoittaminen oli se iso juttu. Aivan kuten tänäänkin. Aina kun laskemme ja mallinnamme mahdolliselle asiakkaalle energiansäästömahdollisuuksia, meidän pitää olla varmoja, että voimme saavuttaa ne tulokset.

SYT jakoi Suomen Uhkarohkeimman yrittäjän palkinnon nyt kolmatta kertaa. SYT antoi tänä vuonna myös kaksi kunniamainintaa. Kunniamaininnan sai The Other Danish Guy / Lähde & Co Oy:n Tommi Lähde sekä Levi Wellness Club Oy:n Laura Peippo.

Yrittäjäsanomat

toimitus (at) yrittajat.fi