Etsi

Yrittäjyys

Vaatekaupastaan luopuva yrittäjä etsii maamerkilleen yhtä kreisiä jatkajaa

Arja Hongellin Crazy-vaatekauppa on maamerkki, joka on ollut samassa paikassa yli 40 vuotta. Matkan varrelle mahtuu paljon, mutta raastupaan Stockmannin kanssa hän ei uhkauksista huolimatta koskaan joutunut.

Helsingissä Fredrikinkadulla naistenvaateliike Crazyssa käy kuhina. Tuore uutinen on, että yrittäjä Arja Hongell ,72, on päättänyt lopettaa liikkeen pyörittämisen toukokuussa.

Järkytyksessä on sulateltavaa, sillä kauppa on palvellut samassa paikassa yli 40 vuotta.

– Taloyhtiön puheenjohtaja ja isännöitsijäkin tulivat sanomaan, että Crazy on maamerkki ja sen pitäisi sellaisena jatkua. Kaikki muu tässä ympärillä on vaihtunut moneen kertaan, Hongell kertoo.

Crazy-kaupan tarina voi jatkua, jos sille löytyy tarpeeksi kreisi jatkaja.

Hongellin motto on ”enemmän strassia, vähemmän stressiä”. Enemmän on tässä kaupassa todellakin enemmän, ja asiakas saa stailauspalvelun kaupan päälle.

Hongell itse on pukeutunut kerroksiin mustaa ja hopeaa, niittivöihin, koruihin ja paksupohjaisiin hopeisiin tennareihin, joissa lukee crazy. Olemuksen kruunaa punainen kiharapilvi ja tummanpuhuva silmämeikki sekä ripakopallinen pursuavaa energiaa.

Kaupan erikoisuus on, että työntekijöiden työsuhteet ovat kestäneet pisimmillään 40 vuotta ja lyhimmilläänkin noin 20 vuotta. Sisälle astelevat asiakkaat jo kolmannessa sukupolvessa. Hongellille on tärkeää, että heitä vastassa on aina joku tuttu naama. Kaupassa ei myöskään vain pistäydytä ostoksille vaan siellä istutaan vaihtamassa kuulumisia.

Pelotta yrittäjäksi

Hongell syntyi Etelä-Pohjanmaalla Kurikassa ja on viisilapsisen perheen toiseksi nuorin. Se tarkoitti sitä, että hän sai moneen kertaan väännetyt ja käännetyt sisarusten vaatteet, jotka hän käytti loppuun. Pikkusisko sai sitten uudet vaatteet.

Hongellin suuri haave oli saada kankainen oma vaate. Paras joululahja oli käyttämätön kirkkaansininen luistelupuku, jonka hän sai lahjaksi alle 10-vuotiaana.

16-vuotiaana Hongell lähti Ruotsiin töihin, sillä siellä tienasi hyvin.

– Kaikki rahat paloivat vaatteisiin ja kenkiin. Lopulta vietin kaikki lomat Ruotsissa töissä, Hongell kertoo.

Lukion jälkeen Hongell lähti au pairiksi Yhdysvaltoihin, jonka jälkeen hän haki lentoemännäksi, koska halusi matkustella. Kielitaitoa riitti ja muutenkin hän pärjäsi hakuprosessissa loppumetreille. Päälentoemäntä ei kuitenkaan uskonut, että pitkä ja hoikka nuori nainen jaksaisi raskasta työtä. Hän oletti, että Hongell oli mannekiini, joka ei syönyt eikä pysyisi terveenä.

– Yritin vakuutella, että olen aika sitkeä. Lopulta hän toivotti tervetulleeksi ensi vuonna uudelleen, mutta että pitäisi syödä ennen sitä. Silloin ajattelin, että en lähde noiden kanssa minnekään, Hongell nauraa.

Lentoemäntäkoulun sijaan Hongell kävi Sanelma Vuorteen mannekiinikoulun ja lähti mannekiiniksi Pariisiin vuonna 1970. Hän pääsi muotitalo Grésin listoille ja työskenteli kaupungissa parisen vuotta. Kesälomamatkalla Suomessa hän kuitenkin tapasi elämänsä rakkauden Peter Hongellin ja palasi puoli vuotta myöhemmin kotimaahan. Häitä juhlittiin helmikuussa 1972.

Perheen esikoinen syntyi syksyllä. Hetken Hongell eli kotirouvankin elämää, mutta takaraivossa kyti kysymys, mitä seuraavaksi. Hän haki kauppaopistoon, mutta ei päässyt sisään.

Aviomies ehdotti unelman toteuttamista omasta putiikista yhdessä.

– Minä en osannut pelätä mitään. Peterillä oli kaupallinen koulutus Hankenista. Annoin kaikki liput ja laput hänelle. Minun ei ole tarvinnut niistä stressata. Kirjanpito on väärä paikka yrittäjälle säästää ja stressata yötä myöten, Hongell sanoo.

Yksi kunnon kauppa

Ensimmäinen liike avautui Espoon Tapiolaan Heikintorin liikekeskukseen ja sieltä viereiseen Osuuspankin toimitaloon. Sieltä OP kuitenkin heitti vuokralaiset ulos, kun se tarvitsi liiketilat omalle kiinteistövälitystoiminnalleen. Hongellille jäi jäljelle vain pieni liike Fredirikinkadulle, joka oli hiljattain avattu.

– Itkin kotona, että mitä nyt teen, mutta mieheni rauhoitteli, että on parempi olla yksi kunnollinen kauppa. Jää viivan alle enemmän.

1970-luvulla oli täysin normaalia, että vuokralaiset maksoivat kynnysrahaa liiketiloistaan. Hongellin ensimmäiset kynnysrahat olivat 50 000 markkaa, mikä oli suhteellisen halpa. Kynnysraha oli vuokraoikeus ja se käsitti joitain kalusteita, kuten hyllyjä tai kassatiskin, mutta jotka olivat vuokralaiselle usein tarpeettomia.

Hongell halusi kasvattaa Fredrikinkadun liikettä, jotta saisi kauppaan sohvan ja oleskelutilaa. Se tarkoitti uusia kynnysrahoja, eivätkä miespuoliset ekonomitutut tahtoneet tätä ymmärtää.

Viereisen liikehuoneiston osto- ja myyntiliike vapautui ja Hongellin tilaisuus koitti. Myöhemmin hän laajensi vielä kolmanteen liiketilaan, joka on varastotilana. Niin Crazy kasvoi nykyiseen kokoonsa.

Hullut Päivät -nimestä riita Stockmannin kanssa

Pitkään taipaleeseen mahtuu monenlaisia vaiheita. Hankalia juttuja Hongell ei muistele, mutta yksi tapaus on riita Stockmannin kanssa alennusmyyntipäivien nimestä. Hullut päivät on Hongellin keksintö.

– Silloin ei käytetty lyhenteitä vaan ikkunaan kirjoitettiin koko pitkä alennusmyynti-sana. En tykännyt siitä, joten lanseerasin vuonna 1974 Hullut päivät. Kun Stockmann lanseerasi Hullut Päivät Stockalla 80-luvun lopulla, ajattelin, että tämä ei vetele!

Stockmann oli rekisteröinyt Hullut Päivät -tuotemerkin, mitä Hongell ei ollut tehnyt. Hän ei silti aikonut luopua omista hulluista päivistään. Uhka oikeudenkäynnistä on leijunut Hongellin yllä siitä lähtien.

– Meillä on kaksi kertaa vuodessa alennusmyynti. Joka kerta joku juristi soittaa ja kysyy, mennäänkö raastupaan. Olen vastannut, että mennään vaan. Olen kysynyt tyttökavereiltakin, että lähdettekö mun kanssa raastupaan, ja kaikki ovat vastanneet, että mennään mennään!

1990-luvulla Stockmann lähetti asialleen juoksulikan.

– Joku nainen käveli suoraan liikkeeseen ja vaati nimeä papereihin äkkiä, koska johtajat odottavat. Kun en kirjoittanut, nainen soitti täältä johtajille, että ei se suostu. Sana levisi ja monet lehdet kirjoittivat juttua tapauksesta. Sen jälkeen raavaat miehetkin tulivat onnittelemaan, että olin voittanut. En minä ole mitään voittanut, Hongell nauraa.

Yhtäkään Stockmannin juristia Hongell ei koskaan ole tavannut. Nykyään tavaratalolla taitaa olla muitakin murheita, sillä tavaratalo on jättänyt Hongellin rauhaan.

Uusi vaihe edessä

Hongell ei ole kertaakaan harkinnut lopettamista ennen kuin nyt. Vuosien varrella hän on saanut tarjouksia ihmisiltä, jotka olisivat halunneet tulla osakkaiksi yritykseen tai hyödyntää Hongellin näkemystä muuten.

– Eräs pietarilaispariskunta olisi halunnut perustaa oman Crazyn Pietariin. He olisivat halunneet ostaa alennusnurkkani tuotteet kokonaan. Minä sanoin, että en myy, enkä itse lähtisi perustamaan kauppaa toisen jämillä. He olisivat halunneet minut sisäänostajakseen, mutta minä funtsaan omia juttujani. En halua ketään sekoittamaan minun päätäni, Hongell sanoo.

Ajatus liikkeestä luopumisesta lähti kytemään, kun Hongell loukkasi lonkkansa ja joutui leikkaukseen viime marraskuussa. Hän pysähtyi ensimmäistä kertaa.

– Mietin, että olikohan tämä merkki, että pitäisi rauhoittua.

Hongell ikävoi jo valmiiksi asiakkaitaan ja työmatkoja. Yöt ovat menneet itkua tuhertaessa, mutta nyt kun tieto on julkista, tuska päätöksestä on alkanut helpottaa.

– Kenellä on tämmöinen työ, että ovesta voi astua kuka vaan drag queenista kurikkalaisiin serkun kaiman kummeihin. Myyjäni ovat joskus kysyneetkin, kuinka paljon siellä Kurikassa on oikein porukkaa!

Luopumisessa on hyviäkin puolia. Kesämökki, joka miehen toiveesta hankittiin, on osoittautunut rentouttavaksi paikaksi, missä voi käpertyä punaviinilasin kanssa takan eteen tai hypätä järveen, kun jäiden sekaan sopii.

– Se on aivan uusi puoli minussa, sillä minä olen kaupunkilaistyttö Kurikasta. Eräs pietarilainen asiakas on kutsunut minut kesällä käymään valon juhlan aikaan, jotta voi näyttää kaiken mahdollisen kaupungista. Päätin, että nyt minä lähden. Kutsuja on myös Teneriffalle ja Mauritiukselle.

Pitkäksi Hongellin aika tuskin käy toukokuun jälkeenkään.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi