Etsi

Yrittäjyys

Sarjayrittäjä Jaajo Linnonmaa neuvoo nuorempiaan ja sijoittaa ihmiseen – ”Suomi on liian pieni maa kusettaa ketään”

Jaajo Linnonmaa pyörittää viittä yritystä, mutta silti hänellä on aikaa jutella mummojen kanssa ja auttaa aloittavia yrittäjiä. – Isäkin neuvoi, että kannattaa hoitaa asiat kaikkien kanssa hyvin. Suomi on liian pieni maa kusettaa ketään.

Jaajo Linnonmaa herää 5.20 ja ”hiipii intiaanina omassa asunnossaan”, jotta lapset eivät heräisi. Jännitysmomentit eivät siihen lopu, sillä päivän vauhdikkaista tilanteista pitävät huolen miehen viisi yritystä.

– 12 vuotta olen tehnyt Aamulypsyä eikä herääminen ikinä tunnu hyvältä. Kaikkeen kuitenkin tottuu ja aamua piristää Nesteen huoltamon ihana myyjä, jolta haen joka aamu kahvin ja sämpylän.

Vuoden alussa Linnonmaan rutiineihin tuli iso muutos, kun Radio Suomipopin suositun aamuohjelman kolmas juontaja Juha Perälä jätti homman ja Jaajo jäi studioon kahden Anni Hautalan kanssa.

– Sovittiin Annin kanssa, että panostetaan vielä vähän enemmän ja pidetään suosio. Monelle kuulijalle tuntuu olevan jopa helpotus, että meitä on siellä yksi vähemmän. Aloitimme Annin kanssa kahdestaan, joten tilanne on oikeastaan aika herkullinen.

Matkalla Espoosta studioon Linnonmaa kuuntelee puheohjelmia ja miettii samalla aamun ensimmäisiä aiheita.

– Moni ei ajattele sitä, että kaikki tehdään lennosta. Aamulypsy on kuin urheilusuoritus, minuuttipeliä. Kun biisi soi, on kolme minuuttia aikaa miettiä seuraavaa aihetta.

Koko päivän kestävään minuuttiaikatauluun suhteutettuna Linnonmaa näyttää hyvinkin rentoutuneelta Maria01-startup-keskuksen neukkarissa. Uuden työntekijän rekryhaastattelu painaa päälle, mutta kiire ei näy hänen vastatessaan kysymyksiin. Jaajo sanoo suosivansa yrityksissään rennon letkeää otetta, ja siihen hän tuntuu pyrkivän itsekin.

– Olen kyllä positiivinen, kultakala, jonka voi heittää minkälaiseen maljakkoon tahansa ja se selviää.

Kaikkien tuntema Jaajo

Kun mies astuu kotiovelta ulos, kaikkien tunteman Jaajon on tultava toimeen kaikkien kanssa. Kaupan tiskillä on oltava valmis juttelemaan vaikka broilerista mummon kanssa. Jos haluaa omaa rauhaa, on parasta oleskella kotona lasten kanssa tai suunnata mökille Varsinais-Suomeen.

– Pitää olla vain oma itsensä, mukava ja iloinen. Isäkin neuvoi, että kannattaa hoitaa asiat kaikkien kanssa hyvin. Suomi on liian pieni maa kusettaa ketään tai myydä paskaa. Se on ollut hyvä neuvo bisneksissä.

Aamulypsy loppuu kello 10, ja sarjayrittäjälle on vielä loppupäivä aikaa hoidella muita asioita.

– Yleensä menee tunnin verran puhelimessa ja meilissä. Käyn läpi eri firmojeni asioita, mitä pitää missäkin tehdä.

Teknologiayrittäjä, joka osaa tuskin muuttaa pistekokoa

Tämänhetkinen lempilapsi on VirtualTraveller, jonka idean Jaajo keksi vuoden 2015 Slushissa. Maria01:ssä sijaitsee yrityksen toimisto, jossa Jaajo työskentelee yleensä parina päivänä viikossa.

VirtualTraveller-sivustolla on 360-videoita maailman eri kohteista, joita pääsee tutkimaan virtuaalitodellisuuden avulla. Palvelu julkaistiin joulukuussa ja tammikuusta lähtien sitä on markkinoitu ahkerasti muun muassa Matkamessuilla ja Instagramissa.

– Katsojalle tämä on mahtava elämys, mutta palvelu palkitsee myös sisällöntuottajan. Hän voi vaihtaa videon katselukerrat lentopisteiksi, ja lähteä seuraavaan kohteeseen. Mukana on nyt Finnair, mutta tarkoituksena on saada muitakin lentoyhtiöitä mukaan.

Digitaaliseen matkailumarkkinointiin käytetään maailmassa 10 miljardia euroa, ja VirtualTraveller ottaisi siitä mielellään osansa. Yrityksellä on Instagramissa 350 000 seuraajaa ja Facebookissa 105 000 tykkääjää.

VirtualTravellerin myötä Linnonmaata kutsutaan Wikipediassa teknologiayrittäjäksi.

– Se on aika hyvin henkilöltä, joka osaa tuskin muuttaa pistekokoa Wordissä. Mutta yhteistyökumppanien haalimisen takia ansaitsen kyllä sen tittelin.

”Olen oppinut antamaan vastuuta muille”

Töiden jakaminen muille on ollut Linnonmaalle yksi yrittäjyyden oppi. Vaimo huomautti puolitoista vuotta sitten, että kaikkea ei tarvitse itse tehdä.

Neuvosta viisastuneena Linnonmaa huomasi, että esimerkiksi ExtremeRun sujui hyvin, vaikka hän ei itse ollutkaan tapahtuman juontaja.

– Olin kuvitellut, että juuri minun pitäisi se juontaa. Otin sitten kaverin siihen hommaan ja pääsin itse juoksemaan. Olen oppinut antamaan vastuuta muille.

ExtremeRun on yksi yrityksistä, sen Linnonmaa perusti vuonna 2010 ystävänsä Mika Hirvisen kanssa. Vantaalta lähtöisin oleva tapahtuma on levinnyt seitsemälle paikkakunnalle, ja osallistujia on vuosittain 10 000.

Myös Teee Clubin asioita hoitavat pääasiassa kaksi työntekijää.

– Kerran kuukaudessa pääsen pakkaamaan parituhatta t-paitaa. Puhelimet laitetaan kiinni, ja sessio kestää 7–8 tuntia. Siinä pääsee näkemään konkreettisesti, mitä on kaupankäynti.

Omat ja yrityksen rahat

Yrittäjäksi Linnonmaa alkoi tavallaan jo 14-vuotiaana. Hän päätti alkaa myydä hotdogeja ystävänsä Jessen kanssa Kulosaaren yläasteella. He tilasivat tuotteet tukusta ja tekivät puukäsityön tunnilla myyntikojun.

– Rehtori antoi vapaat kädet, ja saimme alkukassan oppilastoimikunnalta. Tytöt ompelivat meille kokin asut.

Hodarikioski oli auki kahdesti viikossa iltapäivien välitunneilla, ja kauppa kävi hyvin. Kaikki sujui loistavasti, kunnes rehtori alkoi kysellä kirjanpidosta.

– Hän tivasi, mitä oli jäänyt viivan alle. Olimme ostaneet myyntirahoilla polkupyörät. Aika nopeasti siinä oppi, mitä on kirjanpito ja että omat ja yrityksen rahat eivät voi mennä sekaisin.

Yrittäjyys oli tuttua jo kotoa, sillä Linnonmaan isällä oli perheyritys, joka toi maahan urheilutarvikkeita. Jaajo työskenteli yrityksessä 15-vuotiaasta lähtien ja 18-vuotiaana hän eteni pakettiauton kuljettajaksi.

– Siinä radiota kuunnellessa keksin, että haluaisin tehdä joku päivä juontajan hommaa.

Vuosituhannen vaihteessa Jaajo perusti Jessen kanssa firman, jonka ideana oli kehitellä tv-ohjelmia ja tuottaa mainoksia. Siinä sivussa syntyi Hymypoika-elokuvan käsikirjoitus, jonka ostaneen tuotantoyhtiön kautta Jaajo päätyi Räsypokka-ohjelman juontajaksi.

Ura viihdealalla oli alkanut, ja Jaajo löysi tiensä radioon. Kun hän alkoi saada säännöllistä kuukausipalkkaa, hän suunnitteli tekevänsä pelkästään radiotöitä. Radiossa kuluikin tiiviisti vuodet 2005–11.

Suomalaiset yrittäjät auttavat toisiaan

Omien yritysten lisäksi Linnonmaa on sijoittanut useisiin muihin yrityksiin. Hän toimii mielellään myös neuvonantajana aloittaville yrittäjille. Kun Nuorkauppakamarit valitsi Jaajon nuoreksi menestyjäksi vuonna 2016, valinnan perusteluna oli erityisesti se, että hän oli auttanut nuoria yrittäjiä uran alkutaipaleella.

– Otan Sanomatalolla vastaan yrittäjiä kerran pari kuukaudessa. Pyrin antamaan vinkkejä esimerkiksi, minkälainen myyntipuhe kannattaa olla tai miten haetaan tukea Tekesiltä tai sijoittajilta.

Sijoituskohteet Linnonmaa sanoo valitsevansa yrittäjän innostuksen perusteella.

– Sijoitan ihmiseen. Kun näen, että kaverissa on potentiaalia ja hän on fanaattinen oman ideansa suhteen, olen valmis sijoittamaan yritykseen.

Jaajo kertoo itsekin saaneensa tarvittavia neuvoja kokeneimmilta yrittäjiltä. Aina on ollut joku, jolle soittaa.

– Suomalaisten yrittäjien keskuudessa autetaan toisia. Olen voinut soittaa esimerkiksi Nokian entiselle toimitusjohtajalle Kalle Isokalliolle, jolta olen saanut syvällä kokemuksella hyviä vihjeitä. Myös isäni ja äitini ovat usein kertoneet näkemyksiään.

Menestymisen mittari on Linnonmaalle ollut se, että pystyy työllistämään muita.

– Unelmani ei ole ollut, että tienaisin miljoonia. Yrityksen ei tarvitse tuottaa hirveästi voittoa, riittää, että se pyörii omillaan ja työllistää. Olen edelleenkin tyytyväinen, kun pystyn palkkaamaan yhdenkin henkilön enemmän.

Hän sanoo pitävänsä ihmisiä sitä vaikutusvaltaisempina, mitä enemmän he työllistävät muita.

– Faijan firmassa oli kahdeksan ihmistä töissä, ja se oli mielestäni hienoa.

Omina vahvuuksinaan Linnonmaa pitää luovuutta ja joustavuutta.

– Osaan luovia hyviä ratkaisuja tilanteen mukaan ja osaan vakuuttaa nopeasti, miksi joitain juttuja pitää tehdä. Olen joustava muutoksille, en ole fakkiutunut tiettyihin ajatuksiin.

Päätökset syntyvät kuitenkin tarkan harkinnan jälkeen. Tärkeintä on peruspositiivinen ilmapiiri.

– Ulospäin voi näyttää, että touhotan ja vouhotan, mutta mietin hyvinkin tarkkaan, miten päätökset vaikuttavat tulevaisuuteen. Jos tekeminen aiheuttaa vain stressiä, ei firmaa ole syytä pitää pystyssä.

Tiina Rantakoski

tiina.rantakoski (at) yrittajat.fi

Kuvat: Tommi Anttonen

Juttu on kokonaisuudessaan Yrittäjä 1/2019 -lehdessä.