Etsi

Puheenaihe

Kotisiivousyrittäjä huolestui hallitusohjelmasta: "Tässä leikissä vappusatanen on poltettu nopeasti"

Tuoreeseen hallitusohjelmaan kirjattu kotitalousvähennyksen pienentäminen on siivousalan yrittäjän mielestä isku koko alalle.

Tuoreen hallitusohjelman kirjaus kotitalousvähennyksen pienentämisestä ei miellytä siivousalan yrittäjää. Koti Puhtaaksi Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Saana Tyni ennustaa, että Suomessa hyvin vauhtiin päässyt kotisiivousala uhkaa hiipua, jos hallituksen aikeet toteutuvat.

Kotityöpalveluvähennystä maksettiin vuonna 2017 yhteensä 441 miljoonaa euroa. Koko summasta kotona tehtävien kotitaloustöiden osuus oli 15 prosenttia.

– Alan kasvu pysähtyy kuin seinään, jos vähennystä leikataan, Tyni sanoo.

Tynin mukaan kotitalousvähennyksen prosenttiosuuden leikkaaminen vie pienituloisilta eläkeläisiltä mahdollisuuden kotona asumiseen.

Eläkeläiset käyttivät kotitalousvähennystä yhteensä 167 miljoonaa euroa ja saajia oli noin 175 500. Tämä tarkoittaa 951 euroa per eläkeläinen. Keskimäärin yksi eläkeläinen on ostanut palveluita 2003 eurolla vuoden aikana.

Tyni pelkää myös harmaan talouden lisääntymistä.

– Samalla heitetään bensaa harmaan talouden liekkeihin. Tässä leikissä vappusatanen on poltettu aika nopeasti. Näyttääkin siltä, että vappusatanen yritetään ottaa takasin kotitalousvähennyksen kautta.

Siivousala etujärjestö katsoo, että vähennystä kotisiivouksen ja kotiavun osalta ei tulisi pienentää. Etujärjestön mukaan sitä voisi päinvastoin nostaa takaisin 60 prosenttiin.

– Hallitus haluaa selvästi leikata kotitalousvähennyksen kuluja ja vahvistaa sen osuutta pienituloisten keskuudessa. Tämä olisi mahdollista siten, että kotitalousvähennyksen jaettaisi kahteen osaan, mikä on tehty jo Ruotsissa vuonna 2004. Remontoinnin ja kunnossapidon puolella vähennys voisi olla prosentuaalisesti hieman pienempi kuin siivouksen puolella, Koti Puhtaaksi Oy:n markkinoinnista vastaava Tynin puoliso Henri Haho sanoo.

Kuva: Koti Puhtaaksi Oy

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi