11.10.2019 klo 13:31
Uutinen

Yksinyrittäjä ei huomannut pankin päällekkäisiä veloituksia: ”Maksoin 700 euroa vuodessa”

Yksinyrittäjä Teija Ruokamo havaitsi ongelman vasta perehdyttyään huolella tiliotteeseen.

Oulussa toimivan Nortastic Oy:n yksinyrittäjä Teija Ruokamo on joutunut koville yrityksensä nykyisen pankin kanssa.

– Kun perustin yrityksen, marssin ensimmäisenä Nordean konttoriin. Siellä sanottiin, että he eivät voi palvella konttorista käsin vaan minun pitää soittaa palvelunumeroon. Soitin ja pankki perusti yritykselleni tilin.

Noin vuosi sitten konsultointipalveluita tarjoava Ruokamo otti käyttöön sähköisen laskutusjärjestelmän ja täytti valtuutuslomakkeen, joka antaa laskutuspalvelun ylläpitäjälle luvan maksuaineistojen siirtämiseen palvelusta pankille ja tiliotteiden noutamiseen pankista laskutuspalveluun.

Varsinainen yllätys tuli siinä vaiheessa, kun Ruokamo eräänä päivänä perehtyi tarkemmin yritystilin veloituksiin.

– Yritystä oli laskutettu pankkipalveluista 60-70 eurolla kuukaudessa. Aloin ihmetellä, että se kuulostaa kyllä liian suurelta summalta.

Ruokamo huomasi tiliotteessa veloituksia, joista hän ei tiennyt, mitä ne tarkoittivat.

– Yritin heti kyseisenä päivänä eli sunnuntaina soittaa Nordean asiakaspalveluun Business Centeriin, mutta asiakaspalvelija ei pystynyt auttamaan. Sen jälkeen yritin vuorokauden ajan saada vastausta Nordean mobiilipankin Omapostin, verkkopankin ja Twitterin kautta, turhaan.

Tiliotteita kahdesti päivässä – pyytämättä

Seuraavana päivänä pankista soitettiin. Ruokamo ja pankin asiakaspalvelija kävivät yhdessä läpi epäselvät rivit tiliotteella.

– Selvisi, että minulta oli laskutettu Nordean verkkolaskupalvelusta samaan aikaan, kun maksan sähköisestä laskutuspalvelusta. Eli kaksi päällekkäistä palvelua. Nordean palvelun hinta oli noin 8 euroa kuukaudessa.

Lisäksi pankki oli laskuttanut Ruokamon yritystä päivittäisistä konekielisistä tiliotteista. Ne laskutettiin kerran kuukaudessa yhdessä erässä.

– Konekielisiä tiliotteita oli tullut kaksi kertaa päivässä. Yhden otteen kappalehinta oli 80 senttiä. Niistä tuli yhteensä 38 euroa kuukaudessa.

– Jos en olisi mennyt katsomaan pankin tilejä rivi riviltä, en olisi hoksannut mitä sieltä lähtee, Ruokamo toteaa.

Huomioiden jälkeen Ruokamo muutti välittömästi pankin kanssa tehtyä palvelusopimusta niin, että tiliote tulee verkkolaskupalveluun vain kerran kuukaudessa. Myös pankin oma laskutuspalvelu lopetettiin.

– Nyt tiliotteen hinta on minulle 1,60 euroa kuukaudessa. En tarvitse sitä useammin, koska tilinpäätös tehdään sen verran harvoin. Eikä minun muutenkaan tarvitse seurata tiliotteita päivittäin ja tilitiedot näen verkkopankista.

Pankki vetosi lainattomuuteen

Ruokamo uteli Nordealta henkilökohtaista pankkineuvojaa. Sellaista ei kuitenkaan ollut saatavilla.

– Pankin mukaan en saa sellaista, koska yritykselläni ei ole lainoja pankissa. Olen siinä mielessä onnellisessa tilanteessa, että yritykseni toimii puhtaasti tulorahoituksella eikä minulla ole tarvetta rahoitukselle.

Kokemuksensa perusteella Ruokamo aikoo ensi kädessä kilpailuttaa pankit.

– Yritykselleni aiheutui maksuja 700 euron edestä vuodessa. Se on iso summa yksinyrittäjälle. En ole todellakaan tyytyväinen Nordean asiakaspalvelun toimintaan. En voi kuitenkaan syyttää pankkia laskutuksista. Ongelma on, että pankki voi tunkea minulle vaikka mitä, jos en osaa kieltäytyä palveluista. Yrittäjän pitää huomata nämä asiat itse. Se ei poista sitä tosiasiaa, että tällainen asiakaspalvelu on huonoa ja epäeettistä.

Tarinan opetus on Ruokamon mukaan se, että yrittäjän on hyvä tarkistaa pankin tiliote erittäin huolellisesti.

– Jos asia ei kerran ole selkeä pankin henkilökunnalle, miten se voisi olla selkeä yrittäjälle, hän kysyy.

”Kaikki pitänyt opetella kantapään kautta”

Nyt 2,5 vuoden ajan yrittäjänä toiminut Ruokamo myöntää, että moni asia yrittäjyydessä on tullut hänelle yllätyksenä.

– Minulla ei ole mitään aikaisempaa taustaa yrittäjyydestä. Tämä pankkiasia on vain yksi monien yllätysten joukossa. En ole ymmärtänyt hakea yrityspalveluita, kaikki on pitänyt opetella kantapään kautta.

Muutama viikko sitten Ruokamo liittyi Suomen Yrittäjien jäseneksi.

– Olen lähtemässä uuteen yritykseen mukaan ja siihen prosessiin olen saanut apua Yrittäjiltä. Harmittaa, etten lähtenyt jäseneksi mukaan aikaisemmin, jo yrittäjyyden alussa.

Kuva: Teija Ruokamon albumi

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi