20.8.2020 klo 09:32
Uutinen

Tamperelaisyhtiö tekee vanhoista farkuista kierrätysmuotia – Tekstiilijätteen käsittely etenee uuden jalostuslaitoksen myötä

Piece Of Jeans tekee muotia kierrätetyistä farkuista. Tekstiiliteollisuus aiheuttaa merkittävän määrän kasvihuonekaasupäästöjä, joista tuotteiden käyttö tuo noin puolet.

Yrittäjä Moona Kansanen voitti marraskuussa opiskelijoille suunnatun yrityskilpailun.

– Olen reilun vuoden verran testannut toimintaa Suomessa. Kun on kyse niche-tuotteesta, eivätkä tekstiilijätteen keräys, kierrätys tai ilmastonmuutos ole paikallisia ongelmia, niin varmasti löytyy kuluttajaa Suomen ulkopuoleltakin. Meillä on mahdollisuudet kansainvälistyä, sanoo Moona Kansanen.

Tekstiilien valmistuksen aikaisiin päästöihin vaikuttavat esimerkiksi raaka-aineiden ja materiaalien tuotanto. Tekstiilien ja vaatteiden koko elinkaaren aikana aiheutuvista ympäristövaikutuksista noin puolet syntyy tuotteiden käytön aikana.

Liikeidea muhi vaatekaapin pohjalla kasassa hajonneita farkkuja – Farkkupaikoista syntyi oma kuosi

Moona Kansasella oli vuosien saatossa kertynyt vaatekaapin pohjalle useita hajonneita farkkuja. Hän pohti niille hyötykäyttöä.

– Keksin, jos tekisi paikoista sen jutun. Siitä se lähti, lähdin kangasta sommittelemaan, että saisiko vanhoista farkuista uudet tällä tyylillä. Nyt olemme laajentaneet asustevalikoimaan.

Tuotanto on alihankintana Puolassa. Yritys on perustettu tammikuussa 2019. Kansanen on yksinyrittäjä ja toiminut osakeyhtiömuodossa nyt pari kuukautta. 25-vuotias yrittäjä on koulutukseltaan arkkitehti.

– Korona sotki alihankintapuolta, siellä tuli ongelmia, ja työntekijät olivat karanteenissa.

– Korona-aikana verkkokaupan myynti buustautui, ja ihmiset alkoivat löytää meitä paremmin.

Tämän vuoden liikevaihto asettunee 30 000 euron paremmalle puolelle.

Kuosilla on mallisuoja – Kierrätetystä raaka-aineesta ei ole pulaa

Unikorni-yrityskilpailun finalistit saivat tuekseen mentorit. Kansanen on miettinyt mentorinsa kanssa seuraavia steppejä.

Piece Of Jeans Oy haki mallisuojan suunnittelemaansa, paloista ommeltuun farkkukuosiin Suomessa ja koko EU:n alueella.

– Olen mallisuojannut tämän kuosin ja tekniikan. Palat ovat saumuroitu, eli niissä on ompelutikkipinta farkkuneliön reunalla, ja ne on sommiteltu limittäin ja osin päällekkäin. Jokainen kuosi on uniikki. Kuosi on mallisuojattu mustavalkoisena.

Raaka-ainetta on saatavilla riittävästi. Kansasella on raaka-aineen hankinnassa yritysyhteistyötä Jyväskylässä ja Tampereella. Lisäksi hänellä on materiaalin saamiseen kansainvälisiä kontakteja.

100 miljoonaa kiloa tekstiilijätettä vuodessa, vain Suomessa

Suomessa syntyy vuosittain noin 100 miljoonaa kiloa tekstiilijätettä. Käyttämällä materiaali uudelleen voitaisiin pienentää tekstiiliteollisuuden hiilijalanjälkeä ja vähentää luonnonvarojen käyttöä.

– Tiesitkö, että yksien uusien farkkujen valmistus kuluttaa noin 10 850 litraa puhdasta juomavettä. Tämän juomavesimäärän säästäminen on merkittävä asia, Kansanen painottaa.

Suomessa tekstiilijätteen erilliskeräys alkaa viimeistään vuonna 2025. Ympäristöministeriö kertoi helmikuussa 2019, että tuottajayhteisöjen tuottajilta perimät ns. tuottajavastuumaksut halutaan porrastaa niin, että niissä otetaan huomioon tuotteiden kierrätettävyys, korjattavuus ja uudelleenkäytettävyys.

Yrittäjä Moona Kansanen näkee kierrätysjärjestelmien kuntoon saattamisen tärkeänä niin Suomessa kuin Euroopassa.

– Olisi tärkeää ilmastovaikutuksia ajatellen, että saataisiin vanhat tekstiilit oikeaan paikkaan ja kierrätettyä uusiokäyttöön. Kuluttajalle parempi valinta on ostaa laadukas ja kestävä tuote, mikä on uusiokäytetystä materiaalista valmistettu.

Poistotekstiileitä jalostava laitos avautuu ensi vuonna

Aiemmin tällä viikolla alkoi pohjoismaiden ensimmäisen poistotekstiilejä laajamittaisesti teollisuuden uusiokäyttöön käsittelevän jalostuslaitoksen rakentaminen Paimioon. Laitos valmistuu vuonna 2021.

Laitoksen rakennuttava Rester Oy jalostaa Paimiossa yritysten poistotekstiiliä ja vuokralaiseksi samaan kiinteistöön tuleva Lounais-Suomen Jätehuolto Oy käsittelee omalla linjastollaan kotitalouksien poistotekstiiliä. Tuleva laitos pystyy vuosittain käsittelemään 12 000 tonnia poistotekstiiliä, mikä on noin 10 prosenttia Suomen tekstiilijätemäärästä.

Lopputuotteena laitoksen linjastoilta syntyy kierrätyskuitua, joka soveltuu teollisuuden eri käyttökohteisiin. Kierrätyskuidusta saadaan esimerkiksi lankaa ja kangasta, rakennus- ja laivateollisuuden eristysmateriaaleja, sekä muun muassa akustiikkalevyjä.

Kuvat: Piece Of Jeans

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta (at) yrittajat.fi