Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Yrittäjyys

Vanhusseuraa tarjoava yritys on Suomen paras työpaikka – työntekijöiden keski-ikä 67 vuotta

Vanhusseurapalveluun keskittynyt Seurana on valittu Suomen parhaaksi työpaikaksi Great Place to Work -kilpailussa.

Great Place to Work -tunnustukset julkaistaan vuosittain. Seurana Oy ylsi voittoon pienten yritysten sarjassa.

– Onnellista vanhuutta ei luoda korulauseilla. Seuranan perustamisesta lähtien olemme tehneet työtä sen eteen, että vihdoin Suomessa on yritys, joka laittaa vanhuksen keskiöön, auttaa samalla omaista ja muodostaa tiiviin, upean yhteisön eläkeikäisille työntekijöille, Seurana Oy:n perustaja Mirka Saarinen kertoo.

Saarinen jätti palkkatyönsä perustaakseen yrityksen. Häntä ajoi yrittäjäksi kokemus oman isoisänsä vaikeuksista löytää ulkoistettua seuraa.

– Minulla oli tavoite löytää isoisälleni säädyllisen seuran, niin että hän olisi tuntenut olevansa merkityksellinen. En löytänyt sellaista palvelua. Ajattelin, että lähden ravistelemaan alaa. Irtisanouduin työuraltani ja lähdin opiskelemaan gerontologiaa Jyväskylän yliopistossa. Nyt katsotaan, onnistuuko ikäihmisten seuralaismarkkinan luominen Suomeen, Saarinen kommentoi Yrittäjän podcastissa viime vuonna.

Kaikki työntekijät naisia

Seurana Oy:n liikeideana on tarjota seuralaisia ikäihmisille ja muistisairaille. Palvelun tilaavat omaiset tai ikäihminen itse. Seuralaiset käyvät asiakkaan luona tavallisesti vähintään kerran viikossa.

– Monesti läheiset asuvat kaukana ja he miettivät, miten voisivat lisätä ikäihmisen onnellisuutta. Meidän tehtävämme on valita sopiva "match", henkilö, joka soveltuu parhaiten kyseiselle asiakkaalle, Saarinen kuvaili Yrittäjän podcastissa.

Great Place to Work -menestyjät ovat usein it-alan yrityksiä tai konsulttitaloja. Seurana Oy:n voitto pienten yritysten sarjassa on palkinnon myöntäjän mukaan raikas esimerkki siitä, että merkityksellisellä, yhteiskunnallisella työllä voi myös menestyä.

Seuranan työntekijöiden keski-ikä on 67 vuotta. Kaikki työntekijät ovat naisia.

– Olen todella ylpeä seuralaisistamme ja Great Place To Work -voitto tänä vaikeana koronavuonna tuntuu todella hyvältä. Työntekijämme ovat haastavan vuoden kuluessa tehneet sydämellään työtä, halunneet oppia uutta ja tehneet kaikkensa, että vanhusasiakkaidemme mieliala ja toimintakyky pysyvät hyvinä, Saarinen kertoo.

Viestintä ja välittäminen saivat kiitosta

Yritys voi päästä kisaamaan parhaan työpaikan tittelistä, jos se on saanut Great Place to Work -sertifikaatin edeltävän vuoden aikana.

Parhaiden työpaikkojen listaus perustuu henkilöstötutkimuksiin kyseisissä yrityksissä. Kyselyn lisäksi organisaatioille tehdään kvalitatiivinen auditointi. Tuloksiin vaikuttaa merkittävästi työntekijöiden antama arviointi.

Seurana valittiin voittajaksi muun muassa korona-ajan viestintäpanostustensa ansiosta. Lisäksi yrityksen työntekijät kiittivät muun muassa välittämistä ja inhimillisyyttä.

Kuva: Seurana Oy

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi