1.3.2021 klo 13:04
Uutinen

Pentikäinen Heinävedellä: Epäselvä viestintä kohtuutonta yrittäjille

”Kansalaisten ja yritysten epävarmuutta lisää tuntuvasti hallituksen ja viranomaisten epäselvä koronaviestintä. Ohjeet ovat ristiriitaisia ja koronapuheesta on tullut pandemiahepreaa, jota on vaikea ymmärtää”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoi maanantaina Heinävedellä Ajatusvalamossa, jonka teemana on Epävarmuuden ja luovuuden aika.

Virtuaalisesti toteutettu tilaisuus oli Heinäveden Yrittäjien järjestämä. Puhujat esiintyivät Valamossa Heinävedellä.

”Moni yritys ja yrittäjä on erittäin ahtaalla, moni kansalainen kokee pandemian pelkoa. Monen nuoren mieli on mustunut, kun ei pääse kouluun tai harrastuksiin. Tässä tilanteessa hallituksen ja viranomaisten viestin pitää olla kristallinkirkas”, Pentikäinen sanoi.

”Pitää olla selvä ja ristiriidaton viesti sekä selkeät puhehenkilöt. Kun valtaa annetaan alueilla, heidän päätösvaltaansa pitää kunnioittaa”, Pentikäinen totesi.

”Nyt eri viranomaisilla on hieman erilaiset ohjeet, päättäjät sättivät toisiaan, vastuujako on epäselvä, jokaisen puoluejohtajan pitää päästä infossa ääneen, puhutaan pandemiahepreaa, josta on vaikea ymmärtää olennaista, ja kansalaisen ja yrityksen on lähes mahdoton pysyä kärryillä”, hän moittii.

”Tilanne on kohtuuton yrittäjille, joilla on elämäntyö ja omaisuus pelissä”, Pentikäinen sanoi.

Epävarmuus kuuluu yrittämisen luonteeseen. Siksi yrittäjät sietävät yleensä epävarmuutta.

”Liika on kuitenkin liikaa. On mahdoton yrittää, jos elinkeinovapautta rajoitetaan, ja muutoksia tehdään lyhyellä aikavälillä sekä epäselvin ja usein muuttuvin ohjein.”

Hallituksen on pidettävä lupauksensa

Hallituksen pitää vastata nopeasti lupaukseensa siinä, että se auttaa yrittäjiä pahimman yli.

”Moni on tuskastunut siihen, että luvataan yritystukia, mutta kun niitä hakee, kriteerit eivät täyty ja jää ilman tukea tai tuki jää mitättömäksi. Tämä tekee yrittämisestä vaikeaa. Jos yrittäminen ei ole mahdollista, koko talous hiipuu, ja meille tulee kansakuntana noutaja”, hän varoitti.

Kun sulkutoimia lisätään nopeasti, yrittäjille pitää antaa edes mahdollisuuksia onnistua.

”Hallituksen on huolehdittava, että lomautus- ja yt-neuvotteluaikoja nopeutetaan pikaisesti. Muuten monilla yrityksillä on mahdoton sopeutua uusiin rajoituksiin”, hän vaatii.

Lisätietoja
toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, Suomen Yrittäjät, p. 040 504 1944