7.6.2017 klo 12:32
Tiedote

Kunta- ja maakuntastrategia ei saa jäädä sanahelinäksi – henkilöstölle yrittäjyyskasvatusta

Suomen Yrittäjät haluaa, että kunnat ja maakunnat ottavat yrittäjyyskasvatuksen osaksi henkilöstön osaamisen kehittämistä.

Uudet kunnan- ja kaupunginvaltuustot aloittivat juuri työnsä. Samalla valmistellaan massiivista sosiaali- ja terveyspalvelu- ja maakuntauudistusta.

– Olemme ennennäkemättömän mahdollisuuden äärellä: kunnat, tulevat maakunnat ja yritysten edustajat voivat luoda uutta kasvua ja hyvinvointia. Tämä kaikki syntyy työstä, jota yrittäjät luovat, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen sanoi avatessaan Kunnallisjohdon seminaarin Oulussa.

Mäkynen painotti yhteistyön tärkeyttä käsillä olevan muutoksen keskellä.

Suomen Yrittäjien Kunnallisjohdon seminaari kokoaa 7.–8.6. Ouluun 950 kunta- ja elinkeinopolitiikan vaikuttajaa. Hallituksen kuntakuulumiset kertoo kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen.

Uuden kuntalain mukaan kunnan- ja kaupunginvaltuustojen pitää laatia kuntastrategia, joka kokoaa aikaisemmin käytössä olleet sektorikohtaiset suunnitelmat. Sama velvoite ollaan säätämässä myös tuleville maakunnille.

– Kunta- ja maakuntastrategia linjaa myös kuntien suhteen yrittäjyyteen. Kauniit sanat eivät nyt riitä. Strategia on toteutettava, jotta kunnat pärjäävät ja ihmisille riittää töitä. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että kuntien henkilöstö saa eväitä ja työkaluja ymmärtää yrittäjyyttä, Suomen Yrittäjien elinkeinoasioiden päällikkö Susanna Kallama sanoo.

Yrittäjyyskasvatus on edennyt hyvin oppilaitoksissa. Suomen Yrittäjät ehdottaakin, että se ulotetaan myös kuntien henkilöstön osaamisen kehittämiseen.

– Yrittäjäjärjestö on kuntien ja tulevien maakuntien käytettävissä. Kokemus on osoittanut, että paras elinkeinopolitiikka syntyy tiiviissä vuorovaikutuksessa kuntien ja yrittäjien kanssa, Kallama sanoo.

Apua kunta- ja maakuntapäättäjille

Suomen Yrittäjät julkaisi tapahtumassa käytännönläheisen käsikirjan kunta- ja maakuntastrategiaan, jossa strategian lakisääteisiä teemoja käsitellään yrittäjien ja yrittäjyyden näkökulmasta.

Lisätietoja:
puheenjohtaja Jyrki Mäkynen, Suomen Yrittäjät, p. 0400 364 791, jyrki.makynen@yrittajat.fi
elinkeinoasioiden päällikkö Susanna Kallama, Suomen Yrittäjät, p. 040 587 2445, susanna.kallama@yrittajat.fi
www.kunnallisjohto.fi
Käsikirja kunta- ja maakuntastrategiaan: www.yrittäjät.fi/kunta