15.10.2001 klo 18:25
Tiedote

Karjalan Konepaja Oy sai Etelä-Karjalan Maakunnallisen Yrittäjäpalkinnon

Etelä-Karjalan Yrittäjien maakuntajuhlassa 12.10.2001 vuoden 2001 maakunnallisen yrittäjäpalkinnon on saanut Karjalan Konepaja Oy Parikkalasta. Yritys on perustettu vuonna 1993 ja se on yksityisessä omistuksessa oleva, vakavarainen keskiraskaan metalliteollisuuden tilauskonepaja. Sen tuotantolaitokset ja hallinto ovat Itä-Suomessa Parikkalassa ja erillinen myyntikonttori Lounais-Suomessa Harjavallassa.

Yrityksen toiminta-alueena on koko Suomi, Pohjoismaat, Viro ja Venäjä. Lisäksi yhtiöllä on välillistä vientiä eri maihin ympäri maailmaa. Karjalan Konepajan päätoimialuetta on metsä- metalli- ja rakennusteollisuus sekä julkishallinto.

Karjalan Konepaja Oy työllistää noin 45 henkilöä, joista viisi on toimihenkilöitä. Yhtiön toimitusjohtajana on Simo Salminen, joka on yhtiön osakas yhdessä konepajapäällikkö Matti Soikkelin kanssa. Yrityksen liikevaihto vuonna 2001 on 4,5 miljoonaa euroa eli 27 miljoonaa Suomen markkaa. Karjalan Konepaja Oy on luokiteltu vakavaraisuuden ja maksukyvyn perusteella parhaaseen AAA – Ratingluokkaan.

Karjalan Konepaja Oy toimittaa teollisuuteen putki- ja kuljetinsiltoja, kuljettimia, rakennusten runkorakenteita, porrastorneja, portaita, hoitotasoja, konepetejä, kannatusrakenteita, siiloja, säiliöitä, kaasu- ja imukanavistoja sekä erilaisia koneita ja laitteita.

Rakennusteollisuuden toimitukset käsittävät rakennusten teräsrunkorakenteita, lasiseinän runkorakenteita, katoksia, seinä- ja kattorakenteita, portaita, tasoja, halleja ja kokonaisia rakennuksiakin. Yritys on erikoistunut putki- ja kuljetinsiltarakenteisiin, liikerakennusten teräsrunkorakenteisiin ja voimalaitosrakentamiseen. Materiaalina käytetään pääasiassa ferriittistä terästä. Sen toimintaan kuuluvat myös ruostumattoman ja haponkestävän teräksen hitsaukset. Palveluun kuuluvat lisäksi tehtaiden seisokki- ja kunnossapitotyöt sekä asennuspalvelu.

Konepajatuotanto toimii päivävuorossa ja katkeavassa kahdessa vuorossa. Yhtiössä on vuonna 2001 otettu käyttöön uusi verkotettu ATK-pohjainen tuotannonhallintajärjestelmä, joka mahdollistaa koko konepajan tuotantoketjun sähköisen hallinnan.

Karjalan Konepaja Oy:n johto on mieltänyt ajatuksen, että hyvä, ammattitaitoinen ja viihtyvä henkilökunta on yhtiön paras voimavara sekä kilpailutekijä. Yrityksen henkilökunta on sisäistänyt ajatuksen, että laatu tehdään tekemällä ei tarkastamalla. Käytössä on SFS-EN-ISO 9001 mukainen laatujärjestelmä sekä laatukäsikirja ja hitsatuissa rakenteissa toimimme laatupolitiikkamme mukaisesti noudattaen standardia SFS-EN-729-2 .

Lappeenrannan yrittäjäpalkinnon sai arkkitehtuuritoimisto riitta ja kari ojala

Vuonna 1973 perustettu arkkitehtuuritoimisto riitta ja kari ojala oy on saanut Lappeenrannan yrittäjäpalkinnon. Toimiston perustajat ja vastuuhenkilöt ovat rakennusarkkitehdit Riitta ja Kari Ojala. Yrityksen toiminta-ajatuksena on pienimuotoisena studiotoimistona pystyä vastaamaan laadukkaasti ja yksilöllisesti vaativiinkin haasteisiin pitkäaikaisen ja laaja-alaisen kokemuksen pohjalta.

Pääosa toiminnasta tapahtuu Etelä-Karjalan alueella. Pohjoisin kohde on Lapin ensimmäinen turistikirkko, Revontulikappeli Kemijärven Pyhätunturilla, läntisin voimalaitos Ruotsin Billerudissa ja itäisin Komibank Pietarissa. Merkittävin tähänastisista rakennuksista on Sammonlahden kirkko ja seurakuntakeskus, jonka suunnitteluprosessi kesti kokonaisuudessaan noin viisi vuotta.

    Tämän hetken vaativin suunnittelukohde on Savonlinnan vanhan kasinorakennuksen saneeraus ja sen yhteyteen rakennettava puinen konserttitalo 800 hengelle. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat yli 40 mmk ja valmistumisajaksi on määrätty kesäkuun loppu 2002.

    Yritys on saanut 28 toimintavuotensa aikana kaikkiaan noin 1200 toimeksiantoa lähes kaikilta rakentamisen eri sektoreilta. Toimiston henkilövahvuus tällä hetkellä on viisi henkilöä.