19.1.2018 klo 10:58
Tiedote

Poliittinen lakkoilu iskee yrittäjiin – Yrittäjät: Työrauhasääntely pitää uudistaa

On kohtuutonta, että yritykset kärsivät työtaisteluista, joiden kärki on muualla, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen sanoo.

AKT ja Merimiesunioni valmistautuvat sulkemaan satamia 29. tammikuuta, jos satamayhtiöt eivät neuvottele lakkoon menevien työntekijöiden omasta työehtosopimuksesta. Molemmat liitot ovat työrauhan piirissä. Työnantajan mukaan työtaistelu koskee 40-50 työntekijää. Järjestöpoliittiselta näyttävä toimi uhkaa aiheuttaa ongelmia monille yrityksille.

– Asetelma on vakava muistutus siitä, että Suomen työrauhasääntely on ajastaan jäljessä, mahdollistaa suhteettomat toimenpiteet ja voi aiheuttaa isoja vaurioita ulkopuolisille, tässä tapauksissa monille yrityksille, jotka ovat satamista riippuvaisia, puheenjohtaja Jyrki Mäkynen sanoo.

Samaan aikaan SAK kokoaa helmikuun alkuun työntekijöitä Senaatintorille poliittiseen työtaisteluun osoittamaan mieltä maan hallitusta ja niin sanottua aktiivimallia vastaan.

Professori Seppo Koskinen toteaa Evan raportissa (19.1.), että Suomen tulisi siirtyä poliittisten lakkojen osalta eurooppalaiseen käytäntöön. Esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa poliittinen lakko on pääsääntöisesti kielletty. Poliittisen protestoinnin katsotaan kuuluvan työajan ulkopuolelle.

Suomi on Koskisen vertailussa ainut Euroopan maa, joka suhtautuu täysin sallivasti poliittiseen lakkoiluun. Euroopassa poliittinen lakko ei saa Koskisen mukaan sitä suojaa, mikä työnantajan ja työntekijän välisille työtaisteluille, työtaisteluoikeudelle ja -vapaudelle, annetaan.

– Suomi kuuluu Eurooppaan tässäkin asiassa. Poliittinen lakko kuuluu vapaaseen yhteiskuntaan, mutta työajan ulkopuolelle, Mäkynen toteaa.

Poliittinen lakko kohdistuu työnantajaan, jolle tulee menetyksiä lakon ajalta. Lakon vaikutukset leviävät laajasti myös muihin yrityksiin ja kansalaisiin.

– Tilanne on kansalaisille, yrittäjille ja yrityksille kohtuuton. Voidaan aiheuttaa suuri vahinko tahoille, jotka eivät voi edes vaikuttaa itse asiaan, Jyrki Mäkynen sanoo.

Työrauhasääntelyä uudistettava

Yrittäjät esittää, että hallituksen pitää käynnistää hanke, joka uudistaa työrauhasääntelyä. Nykyinen säätely on vanhaa (työriitalaki on vuodelta 1962 ja työehtosopimuslaki vuodelta 1946) ja epäselvää. Työrauhasääntelyä on uudistettava osana laajempaa työmarkkinareformia, jota Suomessa tarvitaan työllisyysasteen nostamiseksi.

– Pitää luoda sääntely, joka estää kohtuuttomat tukityötaistelut. Valmistelu pitää käynnistää niin, että uusi linja voidaan kirjata seuraavan hallituksen ohjelmaan, Mäkynen ehdottaa.

– On luotava malli, joka nostaa selvästi laittomien lakkojen sakkoja ja rajoittaa suhteettomia poliittisia työtaisteluita. Poliittisen lakon osapuoleksi ilman omaa syytään joutuneella työnantajalla tulee myös olla mahdollisuus saada korvausta kärsimistään vahingoista.

Yrittäjät korostaa, että mielenosoittaminen ja lakko-oikeus kuuluvat vapaaseen yhteiskuntaan. On kuitenkin vaikea ymmärtää, miksi hallitusta vastaan osoitetaan mieltä työaikana. Työntekijöillä on normaalit demokraattiset oikeudet ilmaista poliittiset mielipiteensä työajan ulkopuolella.

– Vanhentuneen sääntelyn ja lakkoherkän kulttuurin vuoksi Suomessa on ollut työtaisteluita selkeästi enemmän kuin muissa Pohjoismaissa, vaikka niiden määrä on vähentynyt. Erityisesti laittomia lakkoja on Suomessa moninkertainen määrä, Jyrki Mäkynen muistuttaa.

Lisätiedot:

Jyrki Mäkynen, 0400 364 791

Mikael Pentikäinen, 040 504 1944

Janne Makkula, 040 581 2472