15.2.2023 klo 13:15
Tiedote

Vuoden 2023 Työ & Taito -palkinto SASKY koulutuskuntayhtymälle

SASKY koulutusyhtymä on voittanut vuoden 2023 Työ & Taito -palkinnon osoituksena ammattiosaamisesta, yrittäjyydestä ja työelämäyhteistyöstä. Palkinnon jakoivat Mestarikiltaneuvosto, Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry ja Suomen Yrittäjät.

Palkinnon voittanut SASKY koulutuskuntayhtymä toimii useassa kunnassa Pirkanmaalla ja Satakunnassa. Se ylläpitää yhdeksää ammatillista oppilaitosta ja järjestää yleissivistävää koulutusta kolmessa lukiossa ja kahdessa opistossa. 

SASKY tarjoaa laajalla toiminta-alueellaan kokonaisvaltaisia koulutuspalveluita opiskelijoille ja yritys- ja elinkeinoelämän sidosryhmille. Siellä opiskeli vuonna 2022 oppisopimusopiskelijoita 45 eri tutkinnossa ja yrittäjän oppisopimuksia oli vuonna 2022 yhteensä 308 kappaletta. 

Palkinnon myöntäneet tahot kiittävät, että SASKY:n toiminnassa näkyvät vahvasti kilpailun keskeisimmät kriteerit: oppisopimuskoulutusten laajuus, maahanmuuttajien osallistuminen oppisopimuskoulutukseen ja muuhun työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen, työelämäyhteistyö yritysten kanssa ja kestävä kehitys oppilaitoksen toiminnassa ja yritysyhteistyössä.

– SASKY tekee laajalla toiminta-alueellaan vahvaa työelämäyhteistyötä useiden eri toimijoiden kanssa. Työelämän yhteistyökumppanit ovat mukana koulutustarpeiden kartoittamisessa. SASKY kouluttaa osaajia vastaamaan työvoimatarpeeseen niin alueellisesti kuin valtakunnankin tasolla. Vuorovaikutus työelämän kanssa on joustavaa ja käytännön toimet syntyvät poikkeuksellisen nopeasti, mistä SASKY onkin saanut usein kiitosta työelämän yhteistyökumppaneilta, kertoo Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen.

Mestarikiltaneuvostolta kiitoksia sataa erityisesti oppisopimuskoulutuksen ja maahanmuuttajaopiskelijoiden saralta kerätyistä onnistumisista.

– Yrittäjien oppisopimuskoulutuksen opiskelumuoto on johtanut erinomaiseen työllistymiseen niin hyvin, että osa opiskelijoista työllistyy yrityksiin jo opiskelun aikana ja suorittaa tutkinnon loppuun oppisopimussuhteessa yritykseen. Maahanmuuttajaopiskelijoiden tiimioppimisen ja yrittämisen toteutuksen kautta nuoremmat opiskelijat oppivat vastuunkantoa kokeneemmilta opiskelijoilta ja ovat valmiimpia siirtymään työelämään, Mestarikiltaneuvoston ylioltermanni Pirjo Savolainen sanoo.

Samaan yhtyy myös AMKEn toimitusjohtaja Veli-Matti Lamppu.

– Ammatillisella koulutuksella on tärkeä tehtävä kädentaitojen ja yrittäjyysosaamisen vahvistamisessa. Yrittäjän oma tai työntekijän oppisopimuskoulutus tarjoaa erinomaisen keinon hyvän ammattitaidon hankkimiseen. Yrittäjien ja ammatillisen koulutuksen järjestäjien vahva yhteistyö maahanmuuttajien koulutuksessa varmistaa työvoiman saatavuuden, hän painottaa.

Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti kiittelee SASKY:n saamasta tunnustuksesta osaavaa henkilöstöä.

– SASKY koulutuskuntayhtymän puolesta haluan kiittää koko osaavaa henkilöstöä opiskelijoitten ja työelämän parhaaksi toteutettujen käytäntöjen rakentamisesta. Kannustuksesta syntyy innostus ja uskon, että tämäkin palkinto omalta osaltaan innostuttaa meitä saskylaisia vahvistamaan entisestään työelämän kanssa tapahtuvaa vuoropuhelua, Lahti sanoo.

Mestarikiltaneuvosto, AMKE ry ja Suomen Yrittäjät haluavat kilpailulla nostaa esille ammattitaidon, yrittäjyyden ja työelämäyhteistyön merkityksen kestävälle kasvulle. Voittajat saivat palkinnoksi näyttävän taulun, jossa on alkuperäiset mitalit 1950- ja 1960-luvuilla pidetyistä arvostetuista Työ & Taito -kilpailuista. Kiertopalkinto on jokavuotinen perinne.

Kuvassa vasemmalta AMKE:n Veli-Matti Lamppu, Mestarikiltaneuvon Jaakko Laitinen, SASKYn Anna Hemmi, Anna-Leena Kivipuro ja Antti Lahti, Mestarikiltaneuvoston Pirjo Savolainen ja Suomen Yrittäjien Petri Salminen. Palkinto jaettiin 15.2. Koulutusjohdon foorumi-tapahtumassa.

Lisätietoja:
Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti, 050 340 6221, antti.lahti@sasky.fi, SASKY
toimitusjohtaja Veli-Matti Lamppu, 050 344 2554, veli-matti.lamppu@amke.fi, AMKE
ylioltermanni, Pirjo Savolainen, 040 502 9193, pirjo_savolainen@kolumbus.fi, Mestarikiltaneuvosto
verkostopäällikkö Kristiina Nyholm, 050 564 1664, kristiina.nyholm@yrittajat.fi, Suomen Yrittäjät

Muita kiinnostavia aiheita