Suomen Yrittäjien johtaja Janne Makkula. Kuva: Markus Sommers
1.10.2022 klo 08:00
Tiedote

Yrittäjägallup: Lisää vapautta sosiaaliturvaan 

– Yrittäjät haluavat lisää vapautta sosiaaliturvansa järjestämiseen. On tärkeää, että seuraavalla vaalikaudella tehdään koko YEL-järjestelmää koskeva tarkastelu ja kehittämisohjelma, joka joustavoittaa nykyjärjestelmää ja lisää yrittäjien luottamusta YEL:iin, sanoo johtaja Janne Makkula Suomen Yrittäjistä.

Kolme neljästä yrittäjästä katsoo, että yrittäjän vapautta valita sosiaaliturvansa taso ja tapa pitää lisätä. Vain 11 prosenttia on väitteen kanssa eri mieltä. 

– Tämä on selvä viesti, jota ei pidä ohittaa. Vapauden lisäämiseen toki liittyy monia selvitettäviä kysymyksiä. Järjestelmää pitäisi kuitenkin joustavoittaa niin, että se huomioi nykyistä paremmin yritystoiminnassa tapahtuvia muutoksia. Esimerkiksi työtulon muuttamisen pitäisi olla helpompaa kuin tällä hetkellä. Pitää muistaa, että yrittäjän tilanne ja työ eivät ole rinnastettavissa palkansaajaan, jolle palkka tulee säännöllisesti työsopimuksen mukaisesti, Makkula toteaa. 

Epäluottamus YEL-järjestelmää kohtaan on edelleen laajaa, mutta luottamus on hieman lisääntynyt viimeaikaisen keskustelun aikana. Luottamus on vahvinta isoimmissa yrityksissä ja ikääntyneimpien yrittäjien parissa. Heikointa luottamus on nuorten yrittäjien keskuudessa. 

– Epäluottamus on huolestuttavaa ja sekin on peruste arvioida mahdollisuus järjestelmän suurempaan remonttiin. Viimeaikaisen keskustelun yksi hyvä tulos on kuitenkin se, että yrittäjät tietävät paljon aiempaa laajemmin, että valtio maksaa osan yrittäjien eläkkeistä. Edelleen lähes viidennes yrittäjistä ei tiedä, että valtio hoitaa osan yrittäjäeläkkeistä, Makkula toteaa. 

Yrittäjägallupin toteutti Suomen Yrittäjien toimeksiannosta tutkimuslaitos Kantar. Tiedonkeruu tehtiin 18.8.–25.8.2022. Tutkimukseen vastasi 1 011 pk-yrityksen edustajaa. Tulosten luottamusväli on kokonaistuloksen osalta +- 3,1 prosenttiyksikköä. 

Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä

Lisätietoja: työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén, Suomen Yrittäjät, p. 050 502 0111, harri.hellsten@yrittajat.fi ja johtaja Janne Makkula, Suomen Yrittäjät, p. 040 581 2472 janne.makkula@yrittajat.fi 

Muita kiinnostavia aiheita