12.1.2022 klo 07:00
Tiedote

Yrittäjät: Päätösten vaikutukset yrityksiin arvioitava

– Valtaosa kuntien päätöksistä joko edistää tai jarruttaa yritysten menestymistä ja kasvua. Siksi kunnissa on otettava käyttöön järjestelmällinen tapa arvioida päätösten vaikutuksia yrityksiin. Näin voidaan edistää investointeja ja työllisyyttä, sanoo kunta- ja elinkeinoasioiden päällikkö Tanja Matikainen Suomen Yrittäjistä.

Esimerkiksi maankäyttö, kaavojen liikennejärjestelyt ja lupakäsittelyajat vaikuttavat merkittävästi moniin yrityksiin. Niin myös kunnan koulutustarjonta ja tavat järjestää julkiset kilpailutukset.  

Yrittäjille on tärkeää, että kaupunkien ja kuntien valtuustot arvioivat päätöstensä vaikutukset yrityksiin. Tähän uusien valtuustojen kannattaa sitoutua ja tehdä asiasta periaatepäätös. 

–  Yritysvaikutusten arviointi ei tarkoita, että päätökset tehtäisiin yrittäjien ehdoilla, Matikainen sanoo. 

Parhaimmillaan kunnan päätöksillä voidaan poistaa yrittäjyyden esteitä, eikä luoda niitä ja edistää investointeja ja houkutella uusia yrityksiä kuntaan. 

–  Kunnan kannattaa tehdä yritysvaikutusten arviointi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tulevia päätöksiä suunniteltaessa ja valmisteltaessa. Näin yritykset voidaan huomioida koko prosessin ajan.  

Suomen Yrittäjät on julkistanut nyt yritysvaikutusten arviointia koskevan käsikirjan kuntien käyttöön. Opas on suunnattu kuntien virkahaltijoille ja päättäjälle. 

Voit tutustua oppaaseen ja tutustua yritysvaikutusten arviointiin enemmän klikkaamalla TÄSTÄ.

Suomen Yrittäjien 10 teesiä yritysvaikutusten arviointiin: 

1. Arviointi on prosessi, joka tunnistaa yritysvaikutukset ja arvioi konkreettiset vaikutukset kokonaisvaltaisesti lyhyellä ja pitkällä aikajänteellä. 

2. Yritysnäkökulma tuo lisäarvoa valmisteluun ja päätöksentekoon. 

3. Arviointi ei saa lisätä valmistelun ja päätöksenteon byrokratiaa. 

4. Arviointi tekee valmistelun ja päätöksenteon läpinäkyväksi. 

5. Arviointi mahdollistaa paremmat toimintaedellytykset yrityksille. 

6. Arviointiin sitoutuu koko organisaatio & henkilöstö. 

7. Arviointi on systemaattista ja kiinteä osa valmistelua & päätöksentekoa. 

8. Arviointimalli on kuntakohtainen. 

9. Ennakkoarvioinnilla estetään kielteisten yritysvaikutusten syntyminen. 

10. Jälkiarvioinnilla opitaan tehdyistä virheistä ja vältetään ne tulevaisuudessa.

Lisätietoja: kunta- ja elinkeinoasioiden päällikkö Tanja Matikainen, Suomen Yrittäjät, p.  +358922922935, tanja.matikainen @ yrittajat.fi 

Muita kiinnostavia aiheita