2.5.2023 klo 09:36
Tutkimus

Yrittäjä – hyvä työnantaja 2023

Eduskuntavaalit on käyty ja uuden hallituksen muodostaminen on edessä. Hallitusohjelmaneuvotteluissa pohditaan myös työmarkkinoiden ja työlainsäädännön kehittämistä.

Suomessa työmarkkinajärjestelmä on pitkään perustunut valtakunnallisille ja yleissitoville työehtosopimuksille. Pääosin vain valtakunnallisilla työehtosopimusosapuolilla on oikeus määritellä työehtoja ja sopia niistä työlainsäädännöstä poikkeavalla tavalla. Yritys- ja työpaikkatason sopiminen on hyvin rajattua, ja liittoon kuulumattomilta yrityksiltä sopiminen työntekijöiden kanssa on lainsäädännössä olevien kieltojen seurauksena jopa kiellettyä. Suomessa on siis voimassa syrjivää lainsäädäntöä. Erityisesti ammattiyhdistysliike on perustellut sopimisen rajoittamista yrityksiltä ja niiden työntekijöiltä sillä, että työpaikoilta puuttuu luottamusta eivätkä työntekijät tiedä riittävästi yrityksen tilanteesta. Työntekijöiden vastauksiin perustuva työ- ja elinkeinoministeriön toteuttama työolobarometri osoittaa muuta. Luottamus työpaikoilla on vahva ja tieto kulkee.

Tuoreimmat tulokset perustuvat vuoden 2022 syksyllä toteutettuun kyselyyn, jossa vastaajia oli 1 290 yksityiseltä sektorilta. Kyselyt tehtiin Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen yhteydessä. Työolobarometrin kohdeväestöön kuuluvat kaikki vähintään 10 tuntia viikossa työskennelleet 18–64-vuotiaat työlliset palkansaajat äidinkielestä riippumatta. Tulokset voidaan yleistää koskemaan kaikkia palkansaajia.

Toivomme, että hallitusohjelmaneuvotteluissa huomioidaan työolobarometrin tuoreet tiedot ja linjataan lainsäädäntöuudistuksista, joilla annetaan lisää tilaa paikalliselle sopimiselle kaikissa yrityksissä. Sille on hyvät edellytykset, sillä luottamus on kunnossa ja tieto kulkee.

Työolobarometrin tulokset kertovat vuodesta toiseen samaa viestiä: yrittäjä on hyvä työnantaja. Kiitän työ- ja elinkeinoministeriötä siitä, että olemme jälleen saaneet käyttöömme työolobarometrin aineiston.

Janne Makkula
Johtaja, Suomen Yrittäjä

Raportin on laatinut asiantuntija Albert Mäkelä, Suomen Yrittäjät.

Muita kiinnostavia aiheita