13.12.2019 klo 10:07
Uutinen

Pirjo Kivistöstä YES Agentti

Nurmijärveläinen Pirjo Kivistö sai uusmaalaisena toimijana YES Agentti -tunnustuksen yrittäjyyskasvatuksen kehittämisestä alueella. Pirjo Kivistö tekee aktiivisesti työtä yrittäjyyskasvatuksen eteen, niin yrittäjänä kuin yrittäjäjärjestön edustajana. Kivistö on YES Tiimin jäsen Keski-Uudellamaalla antaen oman asiantuntijapanoksensa ja tukensa YES-toiminnalle ja yrittäjyyskasvatuksen jalkautumiselle.

– Pirjo onnistuu aina löytämään tilaa kiireisestä arjestaan yrittäjyyskasvatukselle ja on ollut mukana monissa yrittäjyyskasvatustapahtumissa suunnittelemassa ja toteuttamassa. Aktiivisuus ja Pirjon positiivinen energia toimii esimerkkinä monelle ja innostaa siten myös muita tulemaan mukaan yrittäjyyskasvatuksen kehittämistyöhön, YES ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen toteaa.

YES-verkoston YES Agentti – yrittäjyyskasvatuksen kehittäjä -tunnustukset myönnetään toimijoille, jotka ovat edistäneet yrittäjyyskasvatusta omassa lähiympäristössään.

Tunnustuksen Pirjo Kivistölle YES:n puolesta luovutti Uudenmaan Yrittäjien puheenjohtaja Markku Aalto, joka iloitsi oikeaan osuneesta palkinnosta ja totesi, kuinka palkinnon luovuttaminen YES:n puolesta kuvastaa myös sitä hyvää yhteistyötä, jota YES-verkoston kanssa on alueella tehty.

YES on Suomen merkittävin yrittäjyyskasvatuksen asiantuntijaverkosto, jonka tavoitteena on opetushenkilöstöä tukemalla vahvistaa lasten ja nuorten elämässä tarvittavien valmiuksien ja taitojen oppimista ja luoda yrittäjämäistä toimintakulttuuria. YES-palveluja ovat opettajien valmennukset, yrittäjyyskasvatuksen kehittäminen ja koulu-yritysyhteistyö. YES rakentaa tulevaisuutta, jossa jokaisella nuorella on mahdollisuus yrittäjyyskasvatukseen. YES toimii ympäri Suomen alueellisten YESien kautta, joita koordinoi Valtakunnallinen YES ry. Valtakunnallisen YES ry:n jäseniä ovat Suomen Yrittäjät, Taloudellinen tiedotustoimisto TAT, Nuori Yrittäjyys ry, Elinkeinoelämän Keskusliitto, OAJ, Perheyritysten liitto, MTK sekä Suomen 4H-liitto.