Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Korona

Yrittäjä myi 1600 vappukassia ja kuittasi 50 000 euron kiinteät kulut: "Ruuan menekki triplaantui"

Ravintola Backaksen ohella myös Varusteleka on onnistunut nousemaan vaikeasta tilanteesta.

Vantaalaisen Ravintola Backaksen yrittäjää Lauri Kaivoluotoa hymyilyttää, vaikka vielä kuukausi sitten näytti varsin huonolta. Tilanne ei ole vieläkään läheskään normaali, mutta vappu toi lohtua koronakriisin keskelle.

Kaivoluodon ja kahden muun osakkaan yritys on keskittynyt viime viikot take away -vappubrunssien markkinointiin. Muun muassa itse leivotuilla munkeilla, perunasalaatilla, simalla, ilmakuivatulla kinkulla ja makkaroilla varustettuja kasseja on myyty 1600 kappaletta, osa suoraan kotiin kuljetettuina. Torstaina niitä ei enää ollut saatavilla.

Backaksen kuukausittaiset kiinteät kulut ovat noin 50 000 euroa. Vappukasseilla on katettu kulut.

– Pieni hymy jäi vielä päälle, Kaivoluoto myhäilee.

Korona on kuitenkin jättänyt jälkensä kokoustilojen ja ravintolapalveluiden myyntiin.

– Ei tilanne vieläkään hyvä ole. Huhtikuun liikevaihto putosi 300 000 eurosta 50 000 euroon. Koko ravintola-alalla alkuvuosi on yleensä heikko ja käänne tulee normaalisti huhtikuussa. Nyt tilanne on siinä mielessä siedettävä, että pystymme elämään ja että vappu kattoi huhtikuun kulut.

Hedelmäkuohuviini teki kauppansa

Backaksen menoista suurin osa tulee henkilöstökuluista. Seuraavana on kiinteistönhoito. Hoidettavana on 33 hehtaaria.

– Vuokrat saimme anteeksi huhti-toukokuulta. Se helpottaa paljon. Sitten on paljon muita kuluja kuten tietoliikenne, it, hallinnointi, tilitoimisto, sähkö, Kaivoluoto luettelee.

Kriisin keskellä yrittäjä tarjosi henkilökunnalle mahdollisuuden palkallisen loman pitämiseen.

– Sillä tavalla vältyimme lomauttamiselta. Kun tulee kiireinen kesä, niin kuin uskon, meidän ei tarvitse käyttää niin paljon vuokratyöntekijöitä.

Hän haluaa muistuttaa, että kovinkaan moni ravintola-alan työntekijä ei kuulu ammattiliittoon, koska alalla yleinen luulo on ollut, että työt eivät lopu.

Ravintola Backaksella on 12 vakituista työntekijää.

– Kausi- ja kesätyöntekijöille olen valitettavasti joutunut sanomaan, ettei mitään töitä ole tarjolla elokuuhun asti.

Viime aikoina Backas on onnistunut lisäämään kauppaa myös hedelmäkuohuviinin ulosmyynnillä.  

– Se menee juuri 5,5 prosentin alle. Moni asiakas on toivonut ulosmyyntiä alkoholille. Alkoholiton kuohuviini ei ole kovin mieltä ylentävää. Siksi oli kiva, että löysimme spesiaalimman tuotteen, jota ei saa Alkosta. Kyseinen viini valmistetaan Ruotsin Skånessa, Kaivoluoto kertoo.

Toukokuussa Kaivoluodon katse kohdistuu äitienpäivään, jonka menenkin hän uskoo olevan vapun luokkaa.

– Jos tulee hyvät grillikelit, teemme tee se itse -grillimenun videoresepteillä. Valmiiksi marinoitua lihaa ja kastikkeita, joilla voi tehdä ravintolatasoisen äitienpäiväaterian kotona, hän kertoo.

Sommelier pullotti simat

Vapun menekki yllätti Kaivoluodon, sillä normaalisti kartanoon mahtuu kolmeen kattaukseen yhteensä 450 ihmistä.

– Nyt kun myimme ruokaa ainoastaan ulos, ruokaa meni 1600 ihmiselle. Se tarkoittaa, että ruuan menekki triplaantui. Siitä huolimatta olisin palvellut ihmisiä mieluummin sisällä.

– Emme ole koskaan tehneet näin isoja määriä. Salin henkilökunta oli tiistaista asti pakkaamassa vappukasseja. Sommelierilla meni 12 tuntia, kun hän pullotti 700 litraa simaa.

Yrittäjä kiittelee vakioasiakkaita, jotka olivat isona rintamana ostamassa tuotteita. Moni yritys osti henkilökunnalleen vappumenun, joka toimitettiin kotiovelle.

– Eräs iso it-alan firma tilasi koko henkilökunnalleen kotiinkuljetettuna neljän hengen vappukassin. Se on melkoinen piristys 50-neliöiseen kaksioon.

Kuluva vappu on ensimmäinen, jonka Kaivoluoto viettää vapaalla aikuisikänsä aikana.

– Todella erikoista, että nyt työt tuli tehtyä ennen vapunpäivää. 

Varusteleka peruutti lomautukset

Toinen positiivinen uutinen tulee verkkokauppa-alalta. Varusteleka kertoo peruuttaneensa kaikki jo tehdyt lomautukset ja palkanalennukset. Syynä on hyvin sujunut verkkokauppamyynti.

Ennen koronakriisin alkua Varustelekan Helsingin myymälä toi kolmanneksen yrityksen liikevaihdosta. Rajoitustoimet saivat myymälän liikevaihdon sukeltamaan. Maaliskuun puolivälin jälkeen myymälämyynti on laskenut noin 40 prosemnttia verrattuna edelliseen vuoteen. Maaliskuun lopussa käydyissä yt-neuvotteluissa yritys vähensi 216 viikkotyötuntia täysi- ja osa-aikaisilla lomautuksilla. Lisäksi Varustelekan johtajat leikkasivat palkkojaan.

Huhtikuun aikana panostukset verkkomarkkinointiin alkoivat tuottaa tuloksia. Kotimaan verkkokauppa on kasvanut 39 prosenttia ja ulkomaan verkkokauppa 103 prosenttia.

– Nettikaupan saavutuksia tuijotettiin aluksi varovaisina, ja jokaisen onnistuneen peliliikkeen päätteeksi pelättiin, että ehkä tämä oli se viimeinen tekohengitys, Varustelekan toimitusjohtaja Jari Laine sanoo.

Nyt lomautukset ja palkanalennukset on keskeytetty ja myymälästä lomautettu väki on kutsuttu takaisin töihin. Myymälästä vapautuneet tunnit kohdistetaan verkkokaupan kehittämiseen.

Kuva: Lauri Kaivoluodon albumi

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi