Konkurssien määrän kasvu taittuu, mutta ekonomisti toppuuttelee: ”Vielä ei ole aihetta huokaista helpotuksesta”
Rakennusalan vaikeudet tulevat näkymään konkurssitilastossa vielä syksylläkin, arvioi Suomen Yrittäjien pääekonomisti.
Rakennusalan vaikeudet tulevat näkymään konkurssitilastossa vielä syksylläkin, arvioi Suomen Yrittäjien pääekonomisti.
Ekonomistin mukaan saneerausrakentamisessa tilanne on valoisampi kuin uudistuotannossa.
Koronapandemia, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, inflaatio, korkojen ja energiahintojen nousu. Viime vuodet ovat olleet usealle yritykselle vaikeita. Suomalaiset säästävät nyt sekä…
Yrittäjät esitti riippumatonta koronaselvitystä jo vuoden 2022 keväällä.
Suomalaiset ovat palanneet laajalti työpaikoille. Enää neljännes on tehnyt etätöitä koko ajan kaikkina työpäivinä, vuosi sitten vastaava tulos oli 44…
Koronapandemian jälkeinen työ- ja opiskeluelämän murros on aiheuttanut pahoja ongelmia BioCityn alueella toimivalle ruokakaupalle.
Espanjan Aurinkorannikolla asuntoja välittävät Pasi ja Minna Laine ovat huomanneet, että kakkosasunto ostetaan yleensä käteisellä.
Vuoden 2022 keväällä yhteiskunta alkoi palautua koronapandemiasta. Elinkeinotoiminnan rajoituksista luovuttiin. Helmikuussa tuli kuitenkin uusia murheita, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja…
Tartuntatautipäivärahaa varten tarvitaan 1. tammikuuta alkaen tartuntataudeista vastaavan lääkärin päätös. Väliaikainen lainsäädäntö päättyy.
Korualan yrittäjä Jenni Rutonen kamppailee kassakriisin keskellä ja hakee tukea joukkorahoituskampanjasta.