Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen.
25.5.2021 klo 13:52
Uutinen

Yrittäjien puheenjohtaja SAK:n luottamusmiesmallista: ”Se olisi karkea virhe, joka syventää syrjivää sääntelyä”

Yrittäjät ei hyväksy SAK:n esitystä luottamusmiesjärjestelmän laajentamisesta järjestäytymättömiin yrityksiin. – Se olisi karkea virhe, joka syventää syrjivää sääntelyä, Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen sanoi valtuuston kevätkokouksessa.

Jarkko Eloranta ilmoitti viime viikolla SAK:n edustajistossa, että ”akuutein ongelma on varmistaa luottamushenkilöiden tunnustaminen järjestäytymättömissä yrityksissä”. Hän esitti myös lainsäädäntötoimia turvaamaan työehtosopimusten kattavuutta, kun joillakin aloilla irtaudutaan työehtosopimuksista.

– Elorannan esitys ei käy – myös periaatteellisista syistä. Eloranta unohtaa sen vapaan yhteiskunnan lähtökohdan, että järjestäytymisvapaus on työntekijöiden lisäksi myös työnantajien oikeus, jota ei voi lailla rajoittaa, Suomen Yrittäjien valtuuston puheenjohtaja Jyrki Mäkynen sanoi tiistaina Suomen Yrittäjien valtuustossa.

– Työehtosopimuksien tekemisen pitää olla mahdollista, mutta pakkoa siihen ei voi olla. Suomen yleissitovuus on kansainvälinen kummajainen. Sitä ei pidä laajentaa vaan keventää. Nyt työehtosopimuksia on noudatettava, vaikka yrityksen osapuolet katsovat, etteivät ne palvele yrityksen tai työntekijöiden tarpeita ja haluavat sopia muuta, Mäkynen totesi.

Salminen: Jokainen yhdenvertainen, oli liitossa tai ei

Suomen Yrittäjien hallituksen puheenjohtajan Petri Salmisen mukaan SAK:n malli syventäisi syrjivää sääntelyä.

– Nykyinen yleissitovuus syrjii suurta osaa työntekijöistä ja työpaikoista. Syrjivän säätelyn laajentaminen olisi karkea virhe, Salminen sanoi puheessaan Yrittäjien valtuustolle.

– Jokaisen pitää olla lain edessä yhdenvertainen, oli liitossa tai ei. Tämä itsestäänselvyys ei toteudu työpaikoilla, joissa vähemmistö voi ilmoittaa edustavansa enemmistöä. Tämä on väärin.

Salmisen mielestä jokaisen pitää voida vaikuttaa oman työpaikan asioihin.

– Vapaassa yhteiskunnassa saa kuulua liittoon mutta myös olla kuulumatta. Järjestäytymättömyys ei ole peruste viedä puhevaltaa omissa asioissa. Vaaleissakin saa Suomessa äänestää, vaikka ei ole puolueen jäsen.

Pentikäinen: Ay-liike ei edusta kaikkia työntekijöitä

Yrittäjien toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen mukaan luottamusmiehen vallan vahvistaminen olisi ammattiliittojen, ei työntekijöiden vallan vahvistamista.

– Ay-liike ei edusta kaikkia työntekijöitä vaan jäseniään. Luottamusmies edustaa liittoon kuuluvia työntekijöitä ja hänen valintaansa voivat yleensä osallistua vain liiton jäsenet. Monella työpaikalla kyse on vähemmistön edustajasta, Pentikäinen muistutti.

– Luottamusmiehen asema perustuu työehtosopimukseen. Laissa on turvattu 2001 lähtien työntekijöiden edustus luottamusvaltuutettusäännöksellä. Luottamusvaltuutettu edustaa kaikkia. Hän voi olla liiton jäsen, jos haluaa. Hän voi tukeutua liiton apuun, jos kokee sen tarpeelliseksi, hän totesi.

– Luottamusmiehen aseman pönkittäminen lailla ei turvaa kaikkien työntekijöiden oikeuksia. Luottamusvaltuutetun valintaan voivat osallistua tasapuolisesti kaikki. Liitolla ei voi olla edustusmonopolia vastoin työpaikan työntekijöiden tahtoa, Pentikäinen sanoi.

Mäkynen, Salminen ja Pentikäinen puhuivat Suomen Yrittäjien valtuuston kevätkokouksessa.

Yrittäjät varoittaa työllisyyspalveluiden siirron riskeistä

Valtuusto otti kantaa myös kuntavaaleihin. Yrittäjät on huolissaan työllisyys- ja yrityspalveluiden siirrosta kunnille.

– Uudistuksen haitat eivät saa olla suurempia kuin sen hyödyt. Pitää muistaa, että työssäkäyntialueet ovat paljon laajempia kuin kunnat, eikä uudistus saa johtaa kuntaverojen kiristymiseen, valtuuston puheenjohtaja Jyrki Mäkynen Suomen Yrittäjistä sanoo.

Linkki työllisyyspalveluita koskevaan tiedotteeseen

Linkki kannanottoon

Toimitus (at) yrittajat.fi