24.6.2021 klo 09:13
Uutinen

Suomi tanssii taas − Kapakanmäki sai luvan juhannustansseihin viime metreillä

Tanssilavat heräävät eloon koronakauden jälkeen. Tanssikielto on kumottu, ja monet lavat avaavat kautensa juhannuksena. Hämeenlinnan Tuuloksessa Kapakanmäellä vietetään jo 42. kesää.

Kapakanmäen yrittäjä Kari Lehtonen odottaa juhannustansseihin väkiryntäystä, sillä korona-aikana on ehtinyt kerääntyä patoutunutta odotusta tanssiväen keskuudessa.

− Monet tanssinharrastajat ovat kysyneet, koska voimme aloittaa. Viikko sitten maanantaina saimme viimein viranomaisilta luvat. Uskon, että juhannuksena on paljon illasta nauttijoita. Tätä on odotettu! lavaisännäksi itseään tituleeraava Kari Lehtonen sanoo.

Kanta-Hämekin on siirtynyt epidemian perustasolle, joten anniskelu- ja aukioloaikojen rajoituksia ei enää ole. Kapakanmäellä aiotaan tanssia yhteen asti.

Lehtonen on ollut yrittäjänä vuodesta 2007. Sitä ennen hänen vanhempansa pyörittivät tanssilavaa, jonka käynnistämisestä tulee tänä kesänä kuluneeksi 42 vuotta.

− Vieläkin isä myy lippuja ja äiti makkaraa. Itse pyrin olemaan aluksi lipuntarkastuksessa, mutta muutoin ilta kuluu huolehtiessa, että kaikki sujuu hyvin.

Juhannukseksi on luvattu helteistä säätä. Lehtonen kertoo, että lavalla on ilmastointi ja lisäksi ikkunoita pidetään auki.

− Turvallisesti mennään, ja tila on melkein kuin ulkotilaa. Tilan kapasiteetti on peräti 1900 henkeä, mutta tanssi-iltoina kävijämäärä on enintään 800.

Lehtonen kertoo kävijöiden olevan vastuullisia. Hei eivät tule sairaana paikalle ja huolehtivat käsihygieniasta. Vastuullisuutta tuo myös se, että osallistujat voivat ilmoittautua etukäteen sähköpostilla. Näin kävijöiden henkilöllisyydet on tiedossa mahdollisten tautiketjujen selvittämiseksi.

− Viime kesänä järjestimme tapahtumia heinäkuulta lokakuulle eikä tiedossamme ole, että niistä olisi lähtenyt koronatartuntaketjuja.

Nostalgiailta tuo tunnelmaa

Juhannusta piti juhlistaa normaalia isommin jo viime kesänä, mutta kolmipäiväinen tapahtuma jouduttiin siirtämään silloin ja nyt toistamiseen ensi vuoteen.

− 2019 pidimme kolmipäiväisen tapahtuman. Suunnitteilla oli jälleen iso tapahtuma, joka oli jo osittain loppuunmyyty. Tänä vuonna lavalle olisivat nousseet Popeda, Klamydia, Kyösti Mäkimattila ja Eppu Normaali.

Tämän kesän isoin tapahtuma Kapakanmäellä on elokuussa, jolloin siellä vietetään Nostalgiailtaa.

− Se on hyvin suosittu perinteemme. Lavalle nousevat Kyösti Mäkimattila, Komiat ja harvoin keikkaileva Korsuorkesteri. Lavalla on hieno tunnelma, sillä koristelemme sitä lyhdyin ja kävijät pukeutuvat vanhaan malliin.

Myös juhannuksena esiintyvä Kyösti Mäkimattila on yksi Kapakanmäen vakiartisteista.

− Hän on tanssigenren ykkösartisti, ja iloksemme tykkää esiintyä täällä. Hän bändeineen ei tingi mistään ja ehkä hän on huomannut, ettemme mekään. Haluamme tarjota parasta.

Kari Lehtonen vaimonsa Kati Lehtosen kanssa Nostalgiaillan tunnelmissa. Kuva: Antti Huostila

Korona iski kapuloita rattaisiin

Lehtosella on lavaisännyyden lisäksi palkkatyö, ja hän sanookin sen luoneen taloudellista turvaa korona-aikana. Korona heitti juhannuksen kynnyksellä muutoin kapuloita rattaisiin.

− On ollut varsinainen koronaviikko. Olemme olleet vuosittain kavereiden ja henkilökunnan kanssa matkalla, ja nyt olimme lähdössä 9. syyskuuta Kreetalle. Saimme tiedon, ettei Finnair lennäkään silloin ja jouduimme muuttamaan 42 hengen lennot ja majoitukset uusille päiville.

Toinen takaisku sattui Lehtosen pojalle rippileirillä.

− Kuulimme lauantaina, että rippileiriläiset olivat altistuneet taudille. Järjestimme rippijuhlat sunnuntaina sitten niin, että poika oli kotona Teams-yhteyden päässä ja vieraat juhlimassa Kapakanmäellä. Testissä on käyty eikä oireita ole ollut, joten siten näyttää hyvältä.

Tanssipaikkojen ohjelmakalenteri Tanssi.net:ssä näyttää, että juhannustansseja tanssittaisiin aattona ainakin 30 paikassa eri puolilla Suomea.

Tiina Rantakoski

tiina.rantakoski (at) yrittajat.fi

Kuvat: Maiju Landström, Antti Huostila