Ilomantsissa tunnelmat ovat pelokkaat ja ihmettelevät. Kuva: Pogostan Sanomat
3.3.2022 klo 13:12
Uutinen

Itärajalla toimivien yrittäjien huoli turvallisuudesta kasvaa: ”Pitää vain uskoa, että huomenna on parempi päivä”

Ilomantsissa toimivat yrittäjät ovat huomanneet ensimmäiset konkreettiset Ukrainan sotatilan seuraukset.

Ilomantsin keskustaajama sijaitsee noin 25 kilometrin päässä Venäjän rajasta. Paikalliset asukkaat ovat viime aikoina lähinnä ihmetelleet tilannetta Ukrainassa.

– Henkilökohtainen mielipiteeni on, että Putin on nyt näyttänyt, mikä hän oikeasti on. Pitkään yritimme luottaa häneen, Kotimäen Pitotuvan yrittäjä Armi Ilvonen sanoo. Hänen ravintolassaan käy päivittäin lounaalla 40-50 asiakasta.

Venäjän vastaiset pakotteet alkavat näkyä Ilvosen lounasravintolan ruokalistassa. Torstain lounasmenu muuttui viime tipassa.

– Joitakin tuotteita kuten seitifileitä oli vedetty pois ruokakaupasta, koska ne oli ilmeisesti pyydystetty Venäjän hallitsemilta merialueilta. Se oli minulle yllätys. Jauhoja näköjään hamstrataan.

Armi Ilvonen.

Kriisi näkyy myös ruuan hinnan kallistumisena. Neljä vuotta yksinyrittäjänä toiminut Ilvonen kokee, ettei hän voi nostaa lounaan hintaa, koska hänen asiakaskunnastaan merkittävä osa on pitkäaikaisia kanta-asiakkaita.

Hän on huolestunut kriisin pitkittymisestä.

– Venäjä on sotinut Ukrainassa jo vuosien ajan, ei tämä taida loppua koskaan. Huolestuttaa, mutta pitää vain yrittää uskoa, että huomenna on parempi päivä ja että joku pysäyttäisi Venäjän. Sydän on Ukrainan puolella. Turha tässä on kauhuskenaarioita luoda. N:llä alkava sana on Venäjän suurin uhka. En ymmärrä, ettei Nato ole millään tavalla puuttunut tilanteeseen.

Venäläisiä asiakkaita Ilvosen ravintolassa, eikä juuri muuallakaan paikkakunnalla näy, sillä raja on ollut kiinni pidemmän aikaa koronarajoitusten takia. Venäläiset viisumin haltijat käyvät Ilomantsissa tankkaamassa autojaan.

”Tämä on Putinin, ei venäläisten sota”

Ilomantsin yrittäjien puheenjohtaja Suvi Hassinen on Hassinen Veljekset Oy:n toimitusjohtaja. Perheyrityksellä on vientiä pariinkymmeneen maahan, mutta ei juurikaan Venäjälle. Tilanne huolettaakin enemmän ukrainalaisten puolesta ja kansainvälisen poliittisen tilanteen näkökulmasta.

”Kun juuri luulimme, että pääsemme koronakriisistä eroon, tuli tällainen.”

Suvi Hassinen, Hassinen Veljekset Oy

– Inhimillisestä näkökulmasta mietityttää, kun yhtäkkiä on sota päällä. Kun juuri luulimme, että pääsemme koronakriisistä eroon, tuli tällainen. Ajattelen, että tämä on Putinin sota, ei Venäjän sota. Harmittaa rivivenäläisten puolesta.

Hassista tilanne mietityttää myös perheyhtiön asiakkaiden näkökulmasta. Niiden keskuudessa on isoja yrityksiä, joille Venäjä on iso vientimaa.

Hän on tyytyväinen siihen, että paikalliset venäläiset eivät ole joutuneet silmätikuiksi.

– Järkevät ihmiset ymmärtävät, että Venäjän kansalaiset ovat syyttömiä tähän tilanteeseen.

Rajaturvallisuus mietityttää

Hannu Urjanheimo pyörittää Ilomantsissa Kuntoutumis- ja päiväkeskus Ilonaa, joka tuottaa  sosiaali- ja terveysalan palveluita. Urjanheimo on toiminut yrittäjänä vuodesta 2007.

– Yrittäjien keskuudessa puhutaan paljon, miten Ukrainan sota heijastuu tänne. Moni miettii, että entäs jos Venäjä tulee rajan yli. Pelkoja on.

Urjanheimo tuntee monia paikallisia yrittäjiä, jotka ovat allekirjoittaneet aloitteen Natoon liittymiseksi.

– Mietitään, tekeekö Suomi riittävästi maamme turvallisuuden eteen.

Paikallisista yrittäjistä vaikeimmassa tilanteessa ovat kuljetusyrittäjät, koska puun hakkeen tuonti ja vienti ovat käytännössä loppuneet. Samaan aikaan polttoaineen hinta on noussut ennätyslukemiin. Urjanheimon yrityksessä ruuan ja sähkön hinnan nousu vaikuttavat kustannuksiin. Päiväkeskus toimii 1500 neliön tilassa, minkä vuoksi energian osuus kuluista on merkittävä.

Ilomantsin lähialueilla on paljon venäläisiä opiskelijoita, joiden pankkikortit eivät enää toimi eivätkä he pysty nostamaan rahaa. Tämä näkyy välillisesti paikallisten yrittäjien arjessa.

– Ensimmäisenä ihmiset karsivat esimerkiksi kampaamopalveluista eivätkä osta vaatteita. Tehdään vain pakolliset ruokaostokset, Urjanheimo sanoo.

Pauli Reinikainen