YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

14.5.2024 klo 15:45
Uutinen

Lähes 10 000 yrittäjää vastasi – Kunnille kiitosta yrityspalveluista, moitteita hankintojen toteuttamisesta

Kunnat suoriutuvat parhaiten yrityspalveluiden järjestämisessä ja heikoiten hankintojen toteuttamisessa, kertoo Suomen Yrittäjien tiistaina julkistettu Yrittäjien kuntabarometri. Kuntabarometrin julkistuksen yhteydessä palkittiin myös parhaat kunnat eri kokoluokissa. Tällä kertaa voittajiksi nousivat Vieremä, Lieto ja Seinäjoki. Etelä-Karjalasta parhaiten menestyivät Lappeenranta ja Ruokolahti.

Taloustutkimus kysyi Suomen Yrittäjien toimeksiannosta yrittäjiltä mielipiteitä yrityksen kotikunnan toiminnasta. Kysely tehtiin 1.2.–8.4.2024, ja siihen vastasi 9 627 yrittäjää eri puolilta Suomea. Yrittäjien kuntabarometri julkaistaan joka toinen vuosi.

Kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyys on yrittäjille elinkeinopolitiikassa ylivoimaisesti tärkeintä. Suomen Yrittäjien puheenjohtajan Petri Salmisen mukaan kuntien ja yrittäjien välisen suhteen täytyykin toimia saumattomasti.

– Yritykset eivät ole kunnille ainoastaan työpaikkojen tai verotulojen lähde, vaan myös ensiarvoisen tärkeitä elinvoiman ja palvelujen tuottajia. Aito yhteistyö sekä yrittäjien toiminnan ja tarpeiden ymmärrys luovat perustan paremmille palveluille ja yritysten investoinneille, puheenjohtaja Salminen sanoo.

– Yritysten merkittävästä roolista kotikuntiensa elinvoiman rakentajina puhutaan paljon. Konkreettisesti tämä näkyy esimerkiksi kesätapahtumissa, joulukatujen avajaisissa ja paikallisten urheiluseurojen toiminnassa, joiden mahdollistajina on poikkeuksetta laaja joukko oman kuntansa elinvoimaan ja palveluihin sydämellään suhtautuvia paikallisia yrittäjiä, Salminen jatkaa.

Yrityspalvelut yrittäjän peruspalveluita

Suomen Yrittäjien kunta- ja elinkeinoasioiden päällikön Tanja Matikaisen mukaan yrittäjät odottavat kunnalta positiivista asenneilmapiiriä yrityksiä kohtaan sekä yrityspalveluita, jotka ovat yrittäjän peruspalveluita.

– Kyselyn mukaan kunnat ovat parantaneet yrityspalveluiden järjestämistä, jonka yrittäjät kokivat nyt parhaiten onnistuneeksi elinkeinopolitiikan osa-alueeksi. Tämä on todella hieno kehitys, Matikainen sanoo.

– Samaan aikaan kuitenkin kuntapäättäjien asenteisiin liittyvät elinkeinopolitiikan osa-alueet eli elinkeinopolitiikan asema kunnassa ja kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyys ovat laskeneet merkittävästi. Hankinnat koetaan nyt heikoimmin onnistuneeksi elinkeinopolitiikan osa-alueeksi. Toisin sanoen yrittäjien odotukset ja niiden toteutuminen eivät kohtaa, Matikainen jatkaa.

Aloittavan yrittäjän palvelut tärkeimpiä

Yrittäjien mielestä parhaiten kunnat hoitavat yrityspalvelut, koulutuksen ja osaamisen sekä infrastruktuurin (esim. kulkuväylät, vesijohdot, tietoliikenneverkot). Yrityspalveluista kysyttiin tarkemmin, mitkä palvelut yrittäjät kokevat tärkeimmiksi. Kärkeen nousivat aloittavan yrityksen palvelut, rahoitus- ja investointineuvonta ja verkostoituminen. Sen sijaan kansainvälistymis- ja mentorointipalveluita yrittäjät eivät näytä kunnilta juuri kaipaavan.

– Kokeneet yrittäjät ymmärtävän aloittavan yrittäjän palvelujen tärkeyden. Siksi kuntien tulee siihen panostaa. Rahoitus- ja investointineuvonta on yritysneuvonnan kovinta ydintä yrityksille ja peruspalvelua yrittäjälle. On hieno huomata, että kunnat ovat huomanneet yrityspalveluiden merkityksen, Suomen Yrittäjien elinkeinopolitiikan johtaja Harri Jaskari sanoo.

– Sujuvat lupapalvelut ovat listalla neljäntenä. Kaavoituksen hitaus on merkittävä este yritysten ja kaupunkiseutujen kasvulle erityisesti suurissa kaupungeissa. Pitää nopeasti laajentaa kumppanuuskaavoitusta. Siinä julkinen sektori keskittyy kaavoitushankkeiden johtamiseen ja ripeään lupakäsittelyyn. Yksityinen sektori voi auttaa varsinaisessa kaavojen tekemisessä, Jaskari jatkaa.

Jaskarin mielestä yrittäjien antama heikko arvio kuntien tekemistä julkisista hankinnoista on huolestuttavaa.

– Onko syynä se, että kunnat ja hyvinvointialueet ovat entistä enemmän hankkineet palvelut ilman kilpailutusta omilta yhtiöiltään? Tällöin kunnat eivät ole ymmärtäneet rooliaan yrittäjyyden kasvualustana, Jaskari kysyy.

Näissä kunnissa on paras yrittää

Yrittäjien kuntabarometrista selviää myös, missä kunnissa on paras yrittää:
– Suurten, yli 50 000 asukkaan kuntien ykkönen on viidettä kertaa peräkkäin Seinäjoki Etelä-Pohjanmaalta. Toiseksi tuli Vaasa ja kolmanneksi Kotka.
– Keskikokoisten (10 000–50 000) kuntien ykkönen on viidettä kertaa peräkkäin Lieto Varsinais-Suomesta. Toiseksi tuli Nivala ja kolmanneksi Ylöjärvi.
– Pienimpien alle 10 000 asukkaan kuntien ykkönen on Vieremä Pohjois-Savosta. Toiseksi tuli Alajärvi ja kolmanneksi Muhos.

Etelä-Karjalan kunnista parhaiten menestyivät Lappeenranta sekä Ruokolahti.

– Suurten kaupunkien joukossa Lappeenranta on parantanut sekä sijoitusta että tulosta, noussen hienosti yli verrokkiensa keskiarvon ja sijalle 10. Ruokolahti loistaa pienten kuntien joukossa perinteisesti monella yrittäjyyden edellytysten mahdollistamisen alueilla, kuten myös vetovoimaisena kohteena yritystoiminnan sijoittumisessa ja asuinpaikkana, kiteyttää toimitusjohtaja Pasi Toropainen Etelä-Karjalan Yrittäjistä.

– Hienoa on, että tyytyväisyys kaupungin yrityspalveluihin on parantunut. Vaikka sijoitus on parantunut, ei ole syytä liialliseen henkseleiden paukutteluun, vaan pitkäjänteistä työtä on jatkettava, toteaa Lappeenrannan vs kaupunginjohtaja Jari Iskanius.

Tutustu kuntakohtaisiin tuloksiin!

Lähes 10 000 yrittäjän vastauksien alueelliset ja kuntakohtaiset tulokset julkistettiin 14.5. Kunnallisjohdon seminaarissa Turussa. Voit tutustua alueellisiin ja kuntakohtaisiin tuloksiin osoitteessa yrittajat.fi/kuntabarometri. Suomen Yrittäjien aluejärjestöt julkistavat tuloksia tarkemmin myös omilla tiedotteillaan ja tiedotustilaisuuksillaan.

Lisätietoja:
Petri Salminen, puheenjohtaja, 0400 608 812, petri.salminen@yrittajat.fi, Suomen Yrittäjät
Harri Jaskari, johtaja, 050 512 2874, harri.jaskari@yrittajat.fi, Suomen Yrittäjät
Tanja Matikainen, kunta- ja elinkeinoasioiden päällikkö, 0400 866 648, tanja.matikainen@yrittajat.fi, Suomen Yrittäjät
Pasi Toropainen, toimitusjohtaja, 050 495 6888, pasi.toropainen@yrittajat.fi, Etelä-Karjalan Yrittäjät