Yrittävästä Lakeudesta poimittua: Kun laskelmat ovat kunnossa ja suunnitelmat tehty viimeisen päälle, kelpaa lainan vakuudeksi lehmänlantakin
Julkaistu alunperin Yrittävässä Lakeudessa 1-2022
Jalasjärveläisen Viinamäen Farmi Oy:n yrittäjä Timo Viinamäki on visionääri, joka ei koskaan tyydy olemassa olevaan tilanteeseen, vaan pyrkii jatkuvasti kehittämään toimintatapoja sekä innovoimaan uutta. Kaiken takana on tahto lisätä tilan eläinten hyvinvointia ja saada hiilijalanjälki mahdollisimman pieneksi, jopa miinuksen puolelle.
Timo hyppäsi sukutilan yrittäjän saappaisiin vuonna 1993 ollessaan 23-vuotias. Silloin tilan päärakennuksen vieressä oli tavallinen navetta, jossa asusteli 20 lypsylehmää ja tilan maitomäärä oli vuodessa noin 125 000 litraa.
– Vuonna 2006 pääsimme miljoonan litran maitotilaksi ja tänä vuonna meillä on mahdollisuudet päästä kuuteen miljoonaan litraan. Tällä hetkellä pääluku on noin tuhat, joista vähän reilu puolet on lypsäviä, Timo kertoo.
Timo ehti olla pari vuotta yrittäjänä ennen kuin Suomesta tuli EU-maa.
– Kaikki silloin toitotti, ettei maatalous sitten enää kannata ja kyllä minäkin siinä kokeilin jotakin muuta keksiä. Autoja tuli jonkun verran maalailtua ja meinasin siitä itselleni ammattia, mutta onneksi se sitten jäi, Timo naurahtaa.
Yrittäjänä ollessaan Timo on määrätietoisesti kehittänyt tilaa ja sen toimintatapoja.
– Jokaista kehitysaskelta on edeltänyt tarkat laskelmat, eikä mitään ole lähdetty tekemään ilman tarkkaa harkintaa. Excel on tässä tullut varsin tutuksi kaveriksi, Timo toteaa.
Automaatio ja tekniikka on valjastettu avuksi tilan arkeen ja osasto kerrallaan laajentunut tila on suunniteltu logistisesti tehokkaaksi.
– Pari vuotta sitten käyttöönotetussa 480 paikkaisessa pihattonavetassa lähtökohtana on ollut toiminnallisuus. Lehmät voivat liikkua siellä vapaasti ja pääsevät itse myös ulkoilemaan. Siellä on yhdeksän lypsyrobottia, johon lehmät pääsevät itse. Meillä on käytössä myös paikkatunnistusjärjestelmä, jota käytetään puhelimella ja sen avulla me pystymme tekemään lehmien seurantaa esimerkiksi lypsyjen ja aktiivisuuden osalta sekä jopa ohjaamaan lehmien reitti esimerkiksi hoitotilaan, Timo selventää.
Työntekijöitä tilalla on 10-11 vakituista ja 5-6 harjoittelijaa tai keikkatyöntekijää.
20 vuoden haave käy toteen
Sen lisäksi, että Viinamäen Farmilla on koko ajan tehty töitä eläinten hyvinvoinnin eteen, myös ympäristö on haluttu ottaa huomioon.
– 20 vuotta unelmoin, että saisin biokaasulaitoksen, jonka avulla pystyisin hyödyntämään meillä syntyvät sivutuotteet kuten esimerkiksi lannan. Biokaasulaitos on nyt toiminnassa omana Farmikaasu Oy -yhtiönä ja koko projektissa alkaa loppusuora häämöttää. Omalla biokaasulaitoksella on tuotettu sähkö ja lämpö tilalle viime heinäkuusta asti, Timo kertoo.
Tilalle on valmistumassa myös yleinen tankkauspiste ja biokaasulaitoksen toiminta perustuu kaasun myyntiin. Myös oma kalusto tankataan kaasulla ja haaveissa on, että maitoautokin alkaisi kulkea sillä. Kaikki yli jäävä kaasu kuljetetaan konteissa teollisuuden tarpeisiin.
Biokaasulaitoksen investoinnin vakuus yllättää, vaikka kyseessä onkin Timon kaltainen visionääri. 1,6 miljoonan lainan vakuutena on tilan lehmänlanta.
– Kyllähän se ihan tosiasia on, että siellä alkuperäisinvestoinnissa on lanta vakuutena. Mutta peruslähtökohta kuitenkin on se, että laskelmat täytyy olla kunnossa ja kuvio selvillä, että mitä lähdetään tekemään ja miten. Lisäksi minulla oli kaasun toimitussopimukset valmiina esittää pankille, Timo kertoo.
Saksasta tilatun biokaasulaitoksen reaktori on kahdeksan metriä syvä ja syöte viipyy siellä 42 päivää. Pitkä viipymä takaa sen, että laitos käyttää tarkasti sen energiapotentiaalin, mitä syötteessä on, eikä laitoksesta juurikaan aiheudu hajua.
Vaikka oman tilan tarpeisiin jo saadaan kaasua, on koko projekti alkuperäisestä aikataulusta myöhässä.
– Kaasuvaraston toimitus viivästyi ja sitten tuli vielä Tukesin takia hommaan viivästystä. Meille tuli Italiasta kaasupaineistuskompressorit, samanlaiset mitä käytetään esimerkiksi Ruotsissa, mutta Tukesin mielestä ne eivät olleetkaan hyväksyttyjä Suomessa. Eihän Tukesin kanssa pysty alkaa väittelemään ja niin jouduimme palauttamaan kyseiset laitteet ja vaihtamaan ne toisiin. Onneksi laitetoimittajan kanssa päästiin vaihdosta sopimukseen, mutta puolen vuoden myynnit kaasusta jäi saamatta ja lainanlyhennykset juoksevat jo, Timo harmittelee.
Biokaasulaitoksen käyttäminen vaatii valtavasti opettelua ja perehtymistä, eikä laitokseen käytettävän syötteen reseptikään ole heti kohdillaan. Onneksi apua löytyy samasta pitäjästä.
– Marttilan Kyöstin ja Saaran tilalle hankittiin myös samanlainen biokaasulaitos samalta toimittajalta, joten olemme sitten voineet olla toinen toisellemme avuksi. Kyöstin pojalla Matilla on hyvä kielipää ja hänestä on ollut kyllä suuri apu, kun tähän touhuun on opeteltu, Timo kehuu.
Omalta tilalta saadaan biokaasulaitokseen riittävästi syötettä, mutta laitoksessa riittäisi hyödyntämisen mahdollisuuksia muillekin.
– Suunnitelmissa oli, että alkaisimme ottaa Juustoportilta heraa ja muita rasvoja, mutta sitten olisi pitänyt uusia koko ympäristölupa ja siihen olisi taas mennyt sellainen kahdeksan kuukautta aikaa, Timo harmittelee byrokratian kankeutta.
Viime syksy oli rankka
Maatalous on ollut kriisissä jo jonkin aikaa, eikä tilanne näytä kustannusten osalta ainakaan suuntaa paremmasta.
– Jos ajatellaan pelkästään rypsiä, jota me käytämme ruokinnassa, niin sen hinta lähti nousuun pari vuotta sitten ja se alkoi kurittaa jo silloin. Nyt hinta alkaa olla kolminkertainen lähtötilanteeseen nähden. Meillä menee sitä kuukaudessa 50 tonnin rekallinen. Nyt on todella kylmää kyytiä, Timo toteaa.
Sen lisäksi, että kustannusten nousu aiheuttaa maatalousyrittäjille harmia, niin myös yleinen ilmapiiri heitä kohtaan pisti mielen matalaksi etenkin viime syksynä.
– Helsinki ilmoitti lopettavansa lihan tarjoamisen tilaisuuksissaan ja joka puolelta tuli sitä ilmastosyytöstä maatalouden päälle. Se oli tosi rankkaa, kun vaikka minkä tuutin avasi, niin aina tuli turpaan. Tuntui, ettei meitä yrittäjiä ja meidän tekemää työtä arvostettu yhtään. Ja jos ajatellaan, että meidänkin tilamme hiilijalanjälki saattaa mennä jo miinuksen puolelle, niin eikö ne ilmastosyytökset tule silloin vähän väärään paikkaan. Eli suurimmalla syntipukilla onkin ratkaisun avaimet, Timo toteaa.
Kritiikkiä saa myös maakunnan oma media.
– Välillä jopa ruokamaakunnan ykköslehden jutuissa unohdetaan, paljonko lehden tilaajista työskentelee joko välillisesti tai suoraan ruoantuotannon parissa. Isoja toimijoita riittää, kuten esimerkiksi Valio, Juustoportti, Atria, Snellman, Timo sanoo.
Maailman tilanne on nostanut keskusteluun huoltovarmuuden merkityksen.
– Nyt, kun huoltovarmuus on noussut esille, niin tuntuu, että meidän työtämme taas arvostetaan. Jos ketju häiriintyy eikä kotimaista ruoantuotantoa ole, kaupan hyllyt tyhjenevät yllättävän nopeasti, toteaa Timo.
Ruoka herättää suuria tunteita, erityisen suuria, jos sitä ei ole.
Hyvä puoli asiassa on se, että jokainen voi toimillaan vaikuttaa suomalaisten maatalousyrittäjien asemaan ja Suomen huoltovarmuuteen suosimalla kotimaista ruokaa. Näin pysyvät elintarviketeollisuuden rattaat pyörimässä, tuottajien ammattitaito huipussaan ja pellot viljeltyinä.
Tähän pisteeseen ei olisi päästy, ellei ympärillä olisi hyvää tukiverkkoa.
– Ei näistä jutuista yksin selviäisi. Valtavat kiitokset täytyy antaa meidän huippuluokan työntekijöillemme, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille, Timo kiittelee.
Timolla on kova usko tulevaan ja hän on valmis tekemään töitä asioiden eteen.
– Joskus sitä itsekin ihmettelee, että mistä puhti tähän kaikkeen riittää. Välillä otan nokoset kesken päivän, koska yrittäjän vapaus mahdollistaa sellaisen. Saatan mennä työvaatteissa pesuhuoneen lattialle vartiksi lepäämään ja siitä kun herää, niin pää on täynnä kirkkaita ajatuksia. Suosittelen sitä muillekin, Timo naurahtaa.
Mitä kehitysajatuksia Timon päästä löytyy seuraavien torkkujen jälkeen, se jää nähtäväksi.
