YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Kuuleminen hallituksen esityksestä Eduskunnalle laiksi väliaikaisesta työnantajan matalapalkkatuesta
Valtiovarainvaliokunta
Verojaosto
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
Muutoksen tausta
Hallitus esittää säädettäväksi väliaikaista lakia työnantajan matalapalkkatuesta. Tukiratkaisussaan se esittää mallia, jossa työnantaja olisi oikeutettu matalapalkkatukeen, mikäli hänellä olisi palveluksessaan yli 53-vuotias työntekijä, jonka kokoaikaisesta työstä maksettava palkka on 900-2000 euroa kuukaudessa. Kokoaikaisen työn vähimmäismääräksi esitetään 140 tuntia kuukaudessa. Tuen määräksi arvioidaan vuositasolla 120 miljoonaa euroa. Tuki on yrityksille kuitenkin veronalaista tuloa ja sen arvioidaan kasvattavan yhteisöveron tuottoa 16 miljoonalla eurolla. Näin ollen sen nettokustannusvaikutus on arvioitu 104 miljoonaksi. Tuki myönnettäisiin siten, että työnantaja saisi oma-aloitteisesti jättää suorittamatta tukea vastaavan määrän palkoista toimittamistaan ennakonpidätyksistä verohallinnolle. Lain voimassaoloajaksi ehdotetaan 1.1.2006 – 31.12.2010.
Lausunto
Suomen Yrittäjät kannattaa periaatteessa työnantajille osoitettua matalapalkkatukea, jolla tuetaan työllisyyttä matalamman tuottavuuden aloilla. Matalapalkkatuella kyetään tukemaan työn kysyntää aloilla, joilla työntekijöiden koulutukseen, ammattitaitoon, ikään tai tuottavuuteen nähden korkea palkkataso nostavat työllistymis- tai työsuhteessa pysymisen kynnystä. Alentamalla matalapalkkatyön kustannuksia voidaan myös vauhdittaa työpaikkojen syntymistä ja säilymistä kotimarkkinoilla toimivissa yrityksissä samaan aikaan kun vientiteollisuuden työpaikkoja tulee globalisaation seurauksena siirtymään matalampien tuotantokustannuksien maihin, lähemmäksi näiden yritysten loppumarkkinoita.
Esitetyssä mallissa ongelmallista on kuitenkin se, että tuki kohdistuu vain vanhempiin työntekijöihin. Suomen Yrittäjien näkemyksenä on, että tuen tullut kohdistua myös nuorempiin työntekijöihin, joiden työllisyysaste on kehittynyt viime vuosina selvästi ikääntyneitä työntekijöitä heikommin. Alentamalla nuorten työntekijöiden työkustannuksia olisi voitu tehokkaammin edistää uusien työpaikkojen syntyä mm. yksityiselle palvelusektorille ja samalla kyetty ehkäisemään nuorten syrjäytymistä.
Sen lisäksi, että esitetty malli suosii ikääntyneitä työntekijöitä työllistäviä työnantajia asettaa se myös yksityisen työnantajan kuntatyönantajaa heikompaan asemaan. Yrityksille — toisin kuin kuntatyönantajalle tai kotitaloudelle — tuki on veronalaista tuloa ja näin ollen osa saadusta tuesta palautuu julkiselle sektorille lisääntyneenä verotuottona. Tämänkaltainen yritysten epäneutraali ja muita ankarampi verokohtelu ei ole perusteltua. Ikäporrastuksen ja epäneutraalin verokohtelun vuoksi jopa yli puolet nettomääräisestä tuesta kohdentuukin kuntatyönantajiin, jotka työllistävät suhteellisesti enemmän matalapalkkaisia, iäkkäämpiä palkansaajia. Julkisen talouden rahoitusaseman kestävyys asettaa kuitenkin rajat sille, kuinka paljon kunnat voivat luoda uusia työpaikkoja. Mikäli hallituksen ensisijaisena tavoitteena on luoda uusia työpaikkoja nimenomaan avoimelle sektorille, ei tuen voimakas kohdennus julkiselle sektorille ole perusteltu.
Edellä mainittujen ongelmien lisäksi matalapalkkatukimallia on heikennetty entisestään hallituksen alkuperäisestä esitysluonnoksesta. Tuen edellytyksenä olevan vähimmäistyöajan nosto 100 tunnista 140:een leikanneekin sen työllisyysvaikutuksia erityisesti aloilla, joilla työntekijät tekevät tyypillisesti keskimääräistä lyhyempää työviikkoa, sillä kokoaikatyön tiukentunut määritelmä 140 tuntiin vähentää erityisesti pienimpien yritysten mahdollisuutta lisätä osa-aikaisten työntekijöiden tuntimääriä yli vaadittavan vähimmäisrajan. Vähimmäistyöajan nosto heikentää myös niiden vanhempien työntekijöiden asemaa, jotka ovat työssä jaksamisen vuoksi päätyneet tekemään lyhyempää työviikkoa ilman, että olisivat siirtyneet osa-aikaeläkkeelle.
Myös tuen intensiteettiä on heikennetty matalimmilla palkkatasoilla. Tuen enimmäismäärä saadaan nyt esitetyssä mallissa vasta palkkatasolla 1400-1600 euroa, mikä vähentää työllistämisen houkuttelevuutta kaikkein matalapalkkaisimpien työntekijöiden osalta. Työn kysynnän lisäämiseksi aloilla, joilla vallitsee kaikkein matalin tuottavuus, olisikin perusteltua, että tuki saavuttaisi alkuperäisen esityksen mukaisesti enimmäismääränsä jo tulotasolla 1150 euroa. Tämän lisäksi yleinen palkkatason nousu leikkaa tukeen oikeutettujen työntekijöiden lukumäärää ja kokonaistukisummaa lain voimassaoloaikana. Näin ollen olisikin aiheellista, että tuen palkkatulorajoihin tehtäisiin vuosittain yleistä ansiotason nousua vastaavat korotukset.
Tuen perusteena olevan ikärajan alentaminen yhdellä vuodella 54 vuoteen ja osa-aikaeläkeläisten ottaminen tuen piiriin lisäävät tuen käyttömahdollisuuksia. Nämä laajennukset eivät todennäköisesti kuitenkaan kompensoi edellä mainittuja tukijärjestelmän heikennyksiä suhteessa hallituksen alkuperäiseen esitysluonnokseen, puhumattakaan siitä, että esitetty 104 miljoonan euron nettomitoitus jää vain noin viidennekseen alun perin kaavaillusta. Näin ollen matalapalkkatuen työllisyysvaikutukset jäänevät kokonaisuudessaan melko vaatimattomiksi.
Hallintomenettelystä
Yritysten ja palkkahallinnon kannalta esitetty järjestelmä on joustava ja hyvä siinä mielessä, että työnantaja saa välittömästi tuen käyttöönsä. Järjestelmän joustavaa käyttöönottoa tukisi se, että verohallinto tarjoaisi työnantajien käyttöön palkanlaskentajärjestelmää tai -laskuria, joka sisältäisi matalapalkkatukeen liittyvän elementin jo heti vuoden 2006 alusta lukien. Tällöin tuki olisi joustavasti ja mahdollisimman vähin lisäkustannuksin työnantajien käytössä.
Vaikka verohallinnon palkkalaskentajärjestelmässä olisikin käytössä matalapalkkatuen saamiseksi tarvittavia elementtejä jo heti vuoden 2006 alusta lukien, joutuvat useat työnantajat muuttamaan palkanlaskentajärjestelmiään, jotta tuen saamiseksi tarpeelliset tiedot voidaan joustavasti kerätä. Nykyisin palkanlaskentajärjestelmästä kerättävä informaatio ei ole riittävää, vaan siihen tulee lisätä tieto kalenterikuukauden aikana tehdyistä työtunneista. Tämä tieto tarvitaan siitä syystä, että tuen saamisen ehtona on vähintään 140 työtuntia kuukaudessa. Lisäksi jos yrityksessä maksetaan palkat esimerkiksi 2 viikon jaksoissa, edellyttää tämä jo isoa muutosta palkanmaksujärjestelmään. Matalapalkkatukimallin käyttöönotto aiheuttanee yrityksille ylimääräistä byrokratiaa myös siirtymäaikana, jolloin tuen saamisen edellyttämät tiedot joudutaan useimmissa tapauksissa keräämään manuaalisesti joulukuun 2005 osalta, mikäli näistä töistä maksetaan palkka vasta tammikuussa 2006.
Palkanlaskentajärjestelmään tehtävät muutokset maksavat kaikissa tapauksissa, joten osa ehdotetusta määräaikaisesta matalapalkkatuesta valuu väistämättä tietojärjestelmän tuelle tai muulle ulkopuoliselle palvelun tuottajalle. Säännöllisen palkanlaskennan suorat kustannukset lisääntyvät aiempaa suurempien raportointivaatimusten vuoksi erityisesti silloin, kun palkanlaskenta teetetään ulkopuolisella tilitoimistolla. Jos yritys on oikeutettu saamaan matalapalkkatukea vain muutamien työntekijöiden osalta, on mahdollista, että matalapalkkatuki ei kata järjestelmän muutosten palkkahallinnosta aiheutuvan lisätyön kaikkia kustannuksia. Näissä tapauksissa yritykset todennäköisimmin jättävät tuen hakematta.
Perusedellytys matalapalkkatuen laajalle käyttöönotolle vuoden 2006 alusta lukien on se, että verohallinnon palkanlaskentaohjelmaan heti vuoden alusta lukien liitetään matalapalkkatuen laskemiseen soveltuva elementti.
SUOMEN YRITTÄJÄT
Jarkko Soikkeli
pääekonomisti