Lausunto velkajärjestelyn uudistamista valmistelleen työryhmän mietinnöstä (OM 15/41/2009, OM041:00/2009)

Oikeusministeriö

Oikeusministeriö on pyytänyt Suomen Yrittäjiltä lausuntoa otsikossa mainitussa asiassa, minkä johdosta esitämme lausuntonamme kohteliaimmin seuraavaa:

1. Työryhmän ehdotuksen keskeinen sisältö

Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (jäljempänä velkajärjestelylaki) uudistamista valmistellut työryhmä on antanut ehdotuksensa uudeksi velkajärjestelylaiksi. Toimeksiantonsa mukaisesti työryhmän on tullut työssään kiinnittää erityisesti huomiota velkajärjestelyn edellytysten ja esteperusteiden ajantasaisuuden arviointiin, velkajärjestelymenettelyn yksinkertaistamiseen etenkin lisäsuoritusjärjestelmän osalta ja velkajärjestelylain ongelmakohtien kartoittamiseen yritystoiminnan kannalta.

Työryhmän ehdotuksen mukaan velkajärjestelyn edellytyksenä säilyisi nykytilan mukaisesti velallisen maksukyvyttömyys. Maksuohjelman kesto olisi nykyisen lain mukaisesti kolme vuotta. Jos velkajärjestely on myönnetty esteestä huolimatta, maksuohjelman pituus olisi kuitenkin viisi vuotta. Viiden vuoden nollaohjelman sijasta vahvistettaisiin viiden vuoden ohjelma, joka lyhentyisi maksusuorituksilla.

Keskeinen muutos nykytilaan olisi se, että velalliselta perittävä määrä vaihtelisi velallisen tulojen mukaan, jolloin lisäsuoritusvelvollisuutta ei syntyisi. Velallinen voisi säilyttää asuntonsa, jos kykenisi muun maksuohjelman päättymisen jälkeen 12 vuoden aikana maksamaan tiettyjen erien vähentämisen jälkeen asuntoon mahdollisesti jäävän vapaan arvon. Yksityisen ammatin- tai elinkeinonharjoittajan yritystoiminnan velat voitaisiin tietyin edellytyksin järjestellä velkajärjestelylain mukaisesti. Yrittäjävelalliset voisivat myös saada oikeusapua velkajärjestelyhakemuksen tekemisessä. Maksuohjelman toteutumisen valvonta ja jako-osuuksien jakaminen velkojille kuuluisi ulosottoviranomaisille.

2. Työryhmän työ pääosin onnistunut – tarkennuksia kuitenkin tarvitaan

Suomen Yrittäjät toteaa, että työryhmän työ on pääosin onnistunut ja antaa hyvän pohjan jatkovalmistelulle. Erityisesti pidämme tärkeänä sitä, että tietyissä tapauksissa myös yksityisen ammatin- tai elinkeinonharjoittajan yritystoiminnan velat voitaisiin yksityistalouden velkojen lisäksi järjestellä velkajärjestelylain mukaisesti. Tämä edesauttaa ja virtaviivaistaa yrittäjän taloudellisen tilanteen korjaamista, kun asiaa tarkastellaan keskitetysti yhdessä prosessissa ja kokonaisuutena. Yrittäjävelallisen mahdollisuus saada oikeusapua velkajärjestelyasiassa on niin ikään ehdottoman tärkeä, vaikkakin tätä ehdotuksen osa-aluetta on mahdollisuus vielä kehittää.

Huomiota tulee kuitenkin kiinnittää siihen, ettei velallisen asumisen suojaa heikennetä työryhmän esittämällä tavalla. Lisäksi tulee vielä pohtia mahdollisuus selvittäjäinstituution säilyttämiseen asianajaja Olli Pohjakallion eriävässä mielipiteessä tarkoitetulla tavalla sekä arvioida ulosottoviranomaisen roolia ohjelman valvonnassa niin, että resurssit kohdennetaan tehokkaasti.

Jatkovalmistelussa on lisäksi huomattava, että pääministeri Kataisen hallituksen ohjelmassa on kiinnitetty huomiota oman asunnon suojaamiseen ja yrittäjien ongelmiin velkajärjestelytilanteissa.

3. Asumisen suoja velkajärjestelyssä säilytettävä riittävällä tasolla

Velkajärjestelyn tarkoituksena on korjata maksukyvyttömän yksityishenkilön taloudellinen tilanne. Ylivelkaisten henkilöiden ja yhteiskunnan kannalta on elintärkeää, että työkykyiset ihmiset saadaan nykyistä useammin ja nopeammin takaisin yhteiskunnan aktiivisiksi toimijoiksi, yrittäjiksi ja työntekijöiksi. Suomella ei ole varaa pitää tällaisia henkilöitä reservissä.

Velkajärjestelysäännöstön yleisten päämäärien mukaista on myös antaa suojaa maksukyvyttömän ihmisen asumiselle. Erityisesti omistusasuntojen määrä on 2000-luvulla ollut jatkuvassa kasvussa. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2005 kotitalouksista 67 prosenttia asui omistusasunnossa. Asunto on kiistatta osa ihmisen perusturvaa. Kuten nykyisen velkajärjestelylain esitöissä on todettu, velallisen olisi huomattavan vaikeaa, jollei ylivoimaista, hankkia säännöllisesti varoja toimentuloansa ja velkojensa hoitoa varten, jos hän velkajärjestelyn yhteydessä ilman muuta menettäisi asuntonsa.

Suomen Yrittäjät katsoo, että työryhmän mietinnön asunnon säilyttämistä koskevat ehdotukset eivät riittävällä tavalla toteuta ns. fresh start -ajattelua eivätkä työryhmän työlle asetettuja tavoitteita. Vaikka sääntelyn selkeyttäminen ja yksinkertaistaminen myös asunnon säilyttämistä koskevilta osin on kannatettavaa, tulisi asunnon säilyttäminen uudessakin velkajärjestelyprosessissa olla kohtuullisella tavalla mahdollista. Työryhmän ehdotus merkitsisi sääntelyn kiristymistä ja asunnon säilyttämismahdollisuuden osin jopa merkittävää vaikeutumista.

3.1 Asunnon säilyttäminen nykylain mukaan

Nykyisin velallinen voi velkajärjestelyssä säilyttää omistusasuntonsa pääpiirteissään seuraavilla edellytyksillä:

Jos velallisella on sekä vakuusvelkaa että tavallista (vakuudetonta) velkaa, velallisen on pystyttävä maksamaan vakuusvelka sen jälkeen, kun sitä on järjestelty lain sallimilla tavoilla ja lisäksi niin sanottu vähimmäiskertymä tavallisista veloista. Vähimmäiskertymä lasketaan eri tavoin riippuen siitä, ylittääkö velallisen asunnon arvo ne velat, joista se on vakuutena vai ei.

Mikäli asunnossa on velatonta arvoa, velallinen saa siitä hyväkseen niin sanotun asumissuojaosuuden, joka voi kattaa asunnon velattoman arvon kokonaan tai osaksi. Oleellista on se, että velallisen ei tarvitse maksaa tavallisille velkojille asunnon velatonta arvoa kokonaan, vaan ainoastaan osa siitä eli niin sanottu asumissuojaosuuden tuotto. Lisäksi vähimmäiskertymään luetaan määrä, jonka velallinen pystyisi maksamaan tavallisille velkojille asunnon myymisen jälkeen vuokra- tai muussa asunnossa asuessaan enintään viiden vuoden maksuohjelmalla.

Jos asunnossa ei ole velatonta arvoa eli se on vakuutena arvoaan suuremmista veloista, velallisen on pystyttävä asunnon säilyttäessään maksamaan tavallisia velkoja vähintään yhtä paljon (vähimmäiskertymä) kuin hän maksaisi niitä asunnon myymisen jälkeen vuokra- tai muussa asunnossa asuessaan enintään viiden vuoden maksuohjelmalla.

Esimerkki 1 (nykytila)

Asunnon käypä arvo on 200.000 euroa. Vakuusvelkaa on 110.000 euroa. Jos oletetaan, että em. asunnon todelliset myyntikustannukset olisivat 5.000 euroa, voidaan tehdä seuraava nykyisen velkajärjestelylain 32 §:n mukainen laskelma:

200.000 euroa (asunnon käypä arvo)
-110.000 euroa (vakuusvelan määrä)
– 5.000 euroa (arvio todellisista myyntikuluista)

= 85.000 euroa

Mainittu 85.000 euroa on siis ns. asumissuojaosuus, joka on määritelty sellaiseksi pääomaksi, jonka turvin velallisen perheen asuminen saadaan edullisimmin turvatuksi. Koska saatu 85 000 euroa ei riitä kohtuullisen perheasunnon hankkimiseen, se luetaan kokonaisuudessaan asumissuojaosuudeksi. Velkojille maksettavaan vähimmäiskertymään ei lisätä koko asumissuojaosuutta, vaan ainoastaan sen laskennallinen tuotto.

Jos käytetään 3 %:n tuottoa, saadaan tavallisista veloista maksettava määrä seuraavasta yhtälöstä (asumissuojaosuus x vuotuinen tuottoprosentti x maksuohjelman pituus vuosissa): 85.000 x 0,03 x 3 = 7.650 euroa.

Lisäksi vähimmäiskertymään luetaan määrä, jonka velallinen pystyisi maksamaan tavallisille velkojille asunnon myymisen jälkeen vuokra- tai muussa asunnossa asuessaan enintään 5 vuoden maksuohjelmalla. Näin saatua määrää velallinen saa maksaa kymmenen vuoden ajan.

3.2 Asunnon säilyttäminen työryhmän ehdotuksen mukaan

Asunnon säilyttämistä koskeva sääntely sisältyy työryhmän lakiehdotuksen 7 lukuun. Ehdotuksessa operoidaan asunnon ns. vapaan arvon
-käsitteellä. Vapaa arvo määritellään ehdotuksen mukaan niin, että asunnon käyvästä arvosta vähennetään tietyt, lakiehdotuksen 39 §:ssä tarkemmin määritellyt erät, joita ovat vakuusvelka (tai velallisen osuus siitä), ns. vaihtoehtoiset asumiskustannukset ja muutto- ym. kuluina 10.000 euroa.

Velallisen tulee maksaa näin saatu määrä sekä lisäksi ns. vakuusvelan korkohyvitys tavallisille velkojille perusmaksuohjelman (pääsääntöisesti 3-5 vuotta) jälkeen enintään 12 vuoden aikana. Korkohyvitys vastaa määrää, jonka velallinen on maksanut vakuusvelkojille vakuusvelan korkoina maksuohjelman kolmen ensimmäisen vuoden aikana.

Jos asunnossa ei em. laskelman jälkeen ole vapaata arvoa, velallisen on maksettava tavallisille velkojille ainoastaan edellä mainittu korkohyvitys. Luonnollisesti, jos vakuusvelkaa on paljon, myös korkohyvityksen määrä kasvaa. Näin saattaa olla esimerkiksi siinä yrittäjille tyypillisessä tilanteessa, jossa asunto on vakuutena arvoaan suuremmista veloista.

Perusajatus omistusasunnon säilyttämisessä on työryhmän ehdotuksessa se, että tavallisille velkojille kuuluu turvata suunnilleen sama asema kuin jos velallisen asunto myytäisiin ja siinä oleva varallisuusarvo käytettäisiin velkojien saatavien lyhentämiseen. Kyseessä on olennainen muutos nykyiseen ajattelutapaan, jossa tärkeänä arvona nähdään myös pyrkimys velallisen asumisen suojaamiseen.

Esimerkki 2 (työryhmän malli)

200.000 (asunnon käypä arvo)
– 110.000 (vakuusvelan määrä, ehdotuksen 39 §, 1-kohta)
– 13.000 (vaihtoehtoiset asumiskustannukset, ehdotuksen 39 §, 2-kohta)
– 10.000 (muutto- ym. kulut, ehdotuksen 39 §, 3-kohta)

= 67.000 euroa

Mainittu 67.000 on asunnon ns. vapaa arvo, joka on maksettava velkojille. Tämän lisäksi tavallisille velkojille on maksettava vakuusvelalle kolmen vuoden aikana maksettu korko. Jos korko olisi 3 %, on (karkea) laskelma silloin 110.000 euroa x 0,03 x 3 = 9.900 euroa.

Tavallisille velkojille pitää työryhmän mallissa maksaa 67.000 + 9.900 = 76.900 euroa.

3.3 Yhteenveto ja muutosehdotus

Suomen Yrittäjät pitää sinänsä hyvänä, että asunnon säilyttämistä koskevaa sääntelyä yksinkertaistetaan ja selkiytetään työryhmän esittämällä tavalla. Työryhmän ehdotuksen tapa määrittää asunnon niin sanottu vapaa arvo on niin ikään järkevä. Korostamme myös sitä, että velallisen omistusasunnon tulee objektiivisesti arvioiden vastata hänen kohtuullista tarvettaan.

Työryhmän ehdotus merkitsee kuitenkin velallisen asumissuojaosuudesta luopumista, mikä vaikeuttaa asunnon säilyttämistä. Käytännössä velallisen tulisi joissakin tilanteissa kyetä maksamaan tavallisille velkojille nykysääntelyyn nähden moninkertainen määrä, jotta hän voisi säilyttää omistusasuntonsa. Edellä mainituissa esimerkkitilanteissa velallisen on nykylainsäädännön mukaan maksettava tavallisille velkojille asunnon vapaasta arvosta 7.650 euroa ja työryhmän mallissa 67.000 euroa.

Tällaista asunnon säilyttämisen kiristämistä ei voida pitää perusteltuna eikä velkajärjestelylainsäädännön yhteiskunnallisten tavoitteiden mukaisena. Asian valmistelussa ei myöskään tullut esiin seikkoja, jotka edellyttäisivät työryhmän nyt esittämää muutosta.

Jotta asunnon säilyttäminen olisi uudessakin velkajärjestelyprosessissa kohtuullisella tavalla mahdollista, esitämme, että

velallisen on maksettava työryhmän ehdotuksen mukaisella tavalla (39 §) määritellystä omistusasunnon vapaan arvon ja korkohyvityksen yhteenlasketusta määrästä tavallisille velkojille puolet. Loput katsottaisiin kuuluvan velallisen asumissuojaosuuteen.

Vaikka tämäkin vaihtoehto sinänsä kiristäisi asunnon säilyttämistä koskevaa sääntelyä, se kuitenkin toteuttaisi velkajärjestelylainsäädännön tavoitteita ja edesauttaisi velallisen mahdollisuutta uuteen alkuun työryhmän ehdotusta paremmin.

Sellaisessa tilanteessa, jossa velallisen asunnossa on vapaata arvoa huomattava määrä, voitaisiin harkita nykyisenkaltaista järjestelmää, jossa tällainen niin sanottu ylijäämäarvo tulisi maksaa tavallisille velkojille.

4. Yrittäjän asema velkajärjestelyssä

Työryhmä ehdottaa, että yritystoimintaa harjoittava yksityinen ammatin- tai elinkeinonharjoittaja voitaisiin ohjata julkisen oikeusavun piiriin talous- ja velkaneuvonnasta. Käytännössä oikeusaputoimistosta annettaisiin tehtävä yksityiselle avustajalle, esimerkiksi asianajajalle tai muulle lakimiehelle, jolla on yritystoimintaan liittyvää erityisosaamista ja -kokemusta. Ehdotus on perusteiltaan hyvä ja kannatettava.

Esitämme kuitenkin, että yrittäjän oikeusavun tarve velkajärjestelyasiassa ratkaistaisiin ehdotettua suoraviivaisemmin niin, että yrittäjä voisi kääntyä oikeusaputoimiston tai yksityisen asianajajan tai muun lakimiehen puoleen ilman talous- ja velkaneuvonnan ohjausta.

Tärkeää on, että yrittäjä hakeutuu oikeudellisen avun piiriin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja että hakeutumisen kynnys on mahdollisimman matala. Näitä tavoitteita voidaan tukea edellä tarkoitetulla tavalla myös sääntelyn keinoin.

5. Ulosottovalvonnan rooli

Työryhmän ehdotuksen mukaan maksuohjelman toteuttamisen valvonta kuuluisi ulosottoviranomaiselle. Samalla ulosotto huolehtisi sitä, että tilitysosa jaetaan lain mukaisessa etuoikeusjärjestyksessä velkojille.

Suomen Yrittäjät toteaa, että ulosottovalvonta sinänsä tehostaa maksuohjelmien toteuttamisen seurantaa ja vähentää myöhempiä epäselvyyksiä. Esimerkiksi jos velkajärjestely on myönnetty rikosperusteisesta esteestä huolimatta, ulosottovalvonta ohjelman toteutumisen varmistamiseksi on välttämätöntä.

Sen sijaan ilman omaa syytään – esimerkiksi sairauden, laman, yritystoiminnan äkillisen päättymisen tai muun vastaavan seikan vuoksi – velkaantuneiden ja taloudelliset asiansa hoitamaan pyrkineiden velallisten osalta ulosottovalvonta ei ole perusteltua. Tällaiset velalliset kykenevät huolehtimaan maksuohjelman noudattamisesta itsenäisesti ja tarvittaessa talous- ja velkaneuvonnan tai muiden asiantuntijoiden avustuksella. Esimerkiksi monelle yrittäjävelalliselle saattaa olla olennainen merkitys sillä, että voi itse huolehtia maksuohjelman toteuttamisesta ilman ulosoton ”painetta”. Estettä ei luonnollisesti tulisi olla sille, että velallinen voi halutessaan hakeutua ulosottovalvontaan.

Suomen Yrittäjät ry

Jussi Järventaus
toimitusjohtaja

Janne Makkula
lainsäädäntöasioiden päällikkö