Verotuksen kehittämistyöryhmän väliraportti

Valtiovarainministeriö

Verotuksen kokonaisuudistusta pohtiva Martti Hetemäen työryhmä on jättänyt väliraportin, joka sisältää esityksiä ansiotulojen, pääomatulojen ja osinkojen verottamisesta sekä arvonlisäverotuksesta. Ehdotukset merkitsisivät huomattavia muutoksia verotukseen ja mm. pk-yritysten osinkoverotus kiristyisi merkittävästi. Työryhmä ehdottaa mm.

• Verorasituksen painopisteen siirtämistä yhteisöverotuksesta pääomaverotuk-seen alentamalla yhteisöverokantaa 26 %:sta 22 %:iin ja korottamalla pääomaverokantaa 28 %:sta 30 %:iin.
• Vastapainona yhteisöverokannan alentamiselle pk-yritysten yhdenkertaisen verotuksen laskentaperusteet korvattaisiin uudella ns. normaalituottokäsitteellä. Osinkoverotuksessa käytetty oman pääoman tuottoaste 9 % korvattaisiin alemmalla normaalituottokorolla (valtion velkakirjojen keskimääräinen tuotto 3,9 %). Näin lasketun tuoton määrästä 35 % olisi osingonsaajan pääomatuloa, jolloin malli leikkaisi osinkojen yhteen kertaan verotetun tuoton 9 %:sta 2,5 %:iin. Esitetty taso on nykyiseen verrattuna olemattoman pieni ja merkitsi käytännössä paluuta osinkojen kahdenkertaiseen verotukseen.
• Ansiotulojen marginaaliveroja kevennettäisiin yhteensä 2 mrd. kaikilla tulotasoilla painottaen kevennyksiä ylimpiin marginaaliveroihin niin, että ylintä rajaveroastetta alennettaisiin keskimääräisesti enemmän noin 50 %:iin. Ansiotuloverotuksen käsittelyä jatketaan loppuraportissa.
• Verotuksen painopisteen siirrettäisiin työn verotuksesta kulutuksen verotukseen ja kaikkia arvonlisäverokantoja korotettaisiin kahdella prosenttiyksiköllä. Yleinen arvonlisäverokanta olisi 25 % ja alennetut 15 % ja 11 %. Arvonlisäverotuksessa pyrittäisiin jatkossa kohti yhtenäisempää rakennetta.
• Listatusta yhtiöstä saatu osinko olisi nykyisen 70 %:n sijaan 100 %:sti veronalaista pääomatuloa.

Pääomaveron korottamisella ja ansioverotuksen keventämisellä pyritään raportin mukaan ehkäisemään ns. tulonmuuntoa ansiotulosta pääomatuloksi. Listaamattomien yhtiöiden osinkoveromallia perustellaan aineettomien ja aineellisten investointien saattamisella samaan asemaan, minkä työryhmä arvioi tehostavan resurssien kohdentumista tuottaviin kohteisiin ja tukevan talouskasvua. Ehdotusten esitetään myös yhdenmukaistavan velka- ja osakerahoituksen verokohtelua ja kohtelevan yhdenmukaisesti sijoituksia listaamattomaan yhtiöön ja muihin sijoituskohteisiin rahoitusmarkkinoilla.

Suomen Yrittäjät esittää lausuntonaan seuraavaa:

1. Yleisarvio esityksistä

Työryhmän esitykset johtaisivat moniin seurauksiin, joita raportissa ei käsitellä. Vaikka ehdotettu ansiotuloverojen ja yhteisöverokannan keventäminen ovat sinänsä kannatettavia kehityssuuntia, osinkoverotuksen ehdotettu raju kiristäminen johtaisi pk-yritysten omistajien kokonaisverorasituksen kohtuuttomaan kasvuun ja sitä kautta yrittäjäkannustinten heikkenemiseen. Tärkeä kysymys tulevia verovalintoja tehtäessä on kuitenkin se, minkälaista dynamiikkaa muutokset toisivat koko talouteen ja millä tavoin talouskasvua parhaiten edistettäisiin. Katsomme, että verotuksella tulee edelleen kannustaa yrittäjyyteen ja tätä kautta aikaansaatavaan kasvuun ja työllisyyden paranemiseen. Yrittäjyyden kannustin on nykyisin toteutettu pääosin yhdenkertaisella osinkoverotuksella ja se tulee myös edelleen säilyttää pk-yrityskannustimena.

Verotyöryhmän esityksissä hyvää on sinänsä se, että pk-yritysten jakamien osinkojen verotus esitetään jatkossakin perustuvaksi yhtiön nettovaroihin. Koska osingon kahdenkertaista verotusta huojennettaisiin kuitenkin vain 3,9 %:n tuoton alittavalta osin, yrittäjyyden kannustin heikkenisi olennaisesti nykyisestä. Riskipitoisen pk-yritystoiminnan harjoittamisen mielekkyys heikkenisi tällöin merkittävästi, sillä kompensaatio ei kata yrittämiseen aina sisältyvää riskiä. Sijoitus omaan yritykseen on riskisijoitus, jonka tuoton tulee olla selvästi esitettyä korkeampi. Vähintään nykyinen 9 %:n tuottoaste yrityksen nettovarallisuudelle on siksi säilytettävä.

Selvityksessä on arvioitu, että yhteisöverokannan tasolla olisi kotimaisten investointien kannalta suurempi merkitys kuin osinkoverotuksella. Yrittäjäsektorissa näin ei ole, sillä yritys on perustettu tuottamaan toimeentuloa yrittäjälle ja hänen perheelleen. Vaikka yhteisöverokanta olisi hyvin matala, mutta yrityksestä ulos otetun tulon vero tuntuva, kasvu jäisi pieneksi, koska yrittäjä ei saisi riittävää korvausta riskinotostaan. Esityksessä osinko muuttuisi käytännössä työtuloksi 45,4 %:n kokonaisverorasituksella. Vaikka yhteisöveron osuus olisi 26 %:n sijaan 22 %, ei sillä ole pk-yrityksen omistajalle merkitystä, vaan sillä, paljonko yrittäjä maksaa kokonaisveroa tulostaan. Nykyinen veromalli, joka palkitsee yritysten kasvattamisesta riskinottajaa ja yrittäjää itseään, on kasvun kannalta paras.

On myös vaikea tunnistaa kaikkia heikkouksia, joita verotyöryhmä nykyjärjestelmässä näkee. Työryhmä moittii nykyistä verojärjestelmää mm. siitä, että se suosii aineellista pääomaa tai rahoitusvarallisuutta osaamisen tai inhimilliseen pääomaan kohdistuvien investointien kustannuksella. Raportin mukaan myöskään tutkimus- ja kehitysmenoihin ei investoida riittävästi, koska ne eivät kertaluonteisina kuluina lisää yritysten nettovarallisuutta, joka on osinkojen yhdenkertaisen verotuksen perusteena.

Esitykset ovat talousteoreettisia, eivätkä kuvaa investointitapahtumia yritysten näkökulmasta. Yrittäjät tavoittelevat investoinneille korkeaa tuottoa. Tutkimus- ja kehitysinvestoinnit ovat käytännössä vahvasti edustettuina, koska yrityksiin haetaan tulovirtoja ja parempaa kannattavuutta. Päinvastoin kuin selvityksessä esitetään, yritysten taseet ja investointitoiminta ovat myös tilastojen valossa varsin terveitä. Pk-yritysten omavaraisuusaste oli vuosina 2003–2008 kohtalaisella noin 40 %:n omavaraisuustasolla samaan aikaan, kun sekä investoinnit että työpaikkojen määrä kasvoivat. Alle 50 henkeä työllistäviin yrityksiin syntyi vuosina 2001–2008 yli 75 000 uutta työpaikkaa, mikä oli puolet kaikista yksityisen sektorin kokopäiväisistä työpaikoista.

Myöskään ns. laiskaa rahaa ei ole jäänyt yhtiöihin, vaan varoja on käytetty investointeihin, joiden tuotto on ollut keskimäärin hyvällä 18–20 %:n tasolla. Näin korkea sijoitetun pääoman tuotto ei olisi ollut mahdollinen, jos taseissa olisi runsaasti yritystoimintaan kuulumatonta omaisuutta kuten tauluja, veneitä tai vapaa-ajan asuntoja, kuten työryhmä esittää. Näihin omaisuuseriin voidaan nykyisin tehokkaasti puuttua peiteltyä osingonjakoa, veronkiertoa ja luontoisetuja koskevilla säännöillä, jotka ovat verotuksellisesti kalliita.

Osakeyhtiöiden osingot ovat tuottoa sijoitetusta pääomasta ja omistajan osuus voitosta. Väliraportin esitys johtaisi kuitenkin siihen, että lukuunottamatta lähes olematonta 2,5 %:n normaalituoton määrää osinkojen kokonaisverorasitus muuttuisi käytännössä työtuloksi 45,4 %:n kokonaisverorasituksella, joka vastaa ylimpiä ansiotulon rajaveroasteita. Tämän jälkeen jälkeen yrityksiin ei luonnollisestikaan kannattaisi enää panostaa omaa pääomaa tai kerryttää kasvuun ja työllistämiseen tarvittavia puskureita.

Jos osinkoveroa kiristetään esitetyllä tavalla, yritykset myös todennäköisesti pienentävät osingonjakoa ja omistajat nostavat jatkossa tuloksia luovutusvoittona myymällä yrityksen. Tällä olisi merkittäviä vaikutuksia pk-yrityskulttuuriin nopeutuvien omistajavaihdosten myötä ja se merkitsisi paluuta aikaan ennen vuoden 1993 verouudistusta, joka ei ole toivottavaa. Uudistus johtaisi yritysten tuloksentekohalukkuuden vähenemiseen ja taseiden heikkenemiseen myös jo ennen uudistusta tehtävien osingonjakojen vuoksi. Sukupolvenvaihdokset vaikeutuisivat tai jäisivät tekemättä, koska kauppahinnat maksetaan näissä yleensä osingoilla. Sijoittamalla esim. kiinteistöihin, joiden tuottovaatimus asetetaan yleisesti 8 %:iin ja joiden tuotto verotetaan myös vain yhteen kertaan, rahalle saisi paremman tuoton kuin omassa yrityksessä. Varat siirtyisivät tällaisiin muihin kohteisiin, mikä ei ole kasvun ja työllisyyden kannalta järkevää.

Suomessa ei siksi tule siirtyä verotyöryhmän esittelemän järjestemän mukaiseen verotukseen. Nykyinen järjestelmä on houkutellut yrityksiä kasvattamaan tulostaan ja vahvistamaan omia pääomia tulevaisuutta varten. Paluu osinkojen kahdenkertaiseen verotukseen uudella normaalituottomenettelyllä rankaisisi yrityksiä erityisesti oman pääoman käytöstä. Esityksen toteuttaminen heikentäisi siksi pk-yritysten taserakenteita ja johtaisi velkapainotteisiin taseisiin. Tällaisella verotuksen painopisteen siirtämisellä voi olla arvaamattomia vaikutuksia yritysten talouden kestävyyteen. Esim. taantumassa myös suurten yritysten tilaukset harvenivat nopeasti ja maksuajat alihankkijoina toimiville pk-yrityksille pitenivät merkittävästi. Ellei pk-yrityksillä olisi ollut omaa pääomaa, taantuman seuraukset olisivat olleet koko yhteiskunnalle kohtalokkaammat.

Pk-yritysten omien pääomien puutteen arvioitiin myös olleen keskeinen syy siihen, että suuri joukko yrityksiä kaatui 1990-luvun lamassa. Sen jälkeen käyttöön otettiin osinkojärjestelmä, joka palkitsee yrityksen omavaraisuuden vahvistamisesta. Tämä on helpottanut yritysten sopeutumista nykyisen talouskriisin oloihin. Konkurssien määrä on jäänyt pelättyä pienemmäksi, samoin työttömyyden nousu. Se, että verojärjestelmä tukee oman pääoman vahvistamista, ei ole heikkous, vaan vahvat yritykset ovat koko yhteiskunnan etu työpaikkojen säilymisen vuoksi.

Katsomme siten, että Hetemäen työryhmän esitystä ei tule toteuttaa. Esitämme väliraporttiin myös seuraavat huomautukset.

2. Yksityiskohtaiset huomautukset

2.1. Osinkoverouudistuksen hyötyjät ja häviäjät

Työryhmä on selvittänyt työnsä kuluessa yhteisöverokannan alentamisen ja eri osinkomallivaihtoehtojen vaikutuksia eri kokoisiin yrityksiin (VATT:n laskelma 19.1.2010). Lopullinen osinkoveroesitys on yhdistelmä klassisesta ja ns. muokatusta nykymallista. VATT:n laskelmat osoittivat, että veromallit, jotka perustuvat yhteisöverokannan alentamiseen ja toisaalta omistajien osinkoverotuksen kiristämiseen, iskisivät pahimmin pienimpiin yrityksiin. Yritys- ja osinkoverotuksen keskimääräinen kiristyminen olisi huomattavaa ja vaihtelisi 28–50 %:n välillä, mediaani 12–19 %.

Suurimpien yritysten osakkaat hyötyisivät sen sijaan uudistuksesta ja verotus kevenisi sitä enemmän, mitä suuremmasta kokoluokasta on kyse. Ero pienten ja suurten yritysten verotuksen kiristymisessä johtuisi VATT:n arvion mukaan siitä, että pienimmät yritykset eivät hyödy samassa määrin yhteisöveron alentamisesta kuin suuret, mutta kärsisivät voitonjaon verotuksen kiristymisestä. Arvion mukaan suuret yritykset maksavat tyypillisesti enemmän yhteisöveroa kuin pienemmät yritykset, jolloin yhteisöveron keveneminen helposti dominoi henkilöverotuksen kiristymistä. Myös 90 000 euron rajan poistaminen hyödyttäisi eniten suurituloisia.

Oheen on liitetty myös SY:n laskelma, joka osoittaa selvästi, että uudistus hyödyttäisi erityisesti nettovarattomien yritysten suurituloisia osakkaita (nettovarat alle 200 000–400 000 euroa) sekä suurituloisimpia osakkaita, joilla on erittäin suuret nettovarat (yli 2 milj. euroa). Pienituloisempien yritysten omistajien verotus kiristyisi sen sijaan merkittävästi (liite 1).

Työryhmä on julkaissut 9.7.2010 myös toisen vaikutusarvion, jossa on laskettu yhteen yritys- ja osinkoverojen lisäksi ansioverotus, tosin ilman ansiotuloverotukseen esitettäviä kevennyksiä. Tämä tulos poikkeaa em. selvityksistä, jotka kohdistuivat pelkästään yritys- ja osinkoverotukseen. Arviossa on optimoitu osingonjako ja palkanmaksu ja valittu aina omistajalle edullisempi. Näin on päädytty tulokseen, jonka mukaan verotus kevenisi pienimmillä ja kiristyisi suurimmilla omistajilla.

Yritys- ja osinkoverotusta on kuitenkin tarkasteltava omana kokonaisuutenaan erillään ansioverotuksesta. Laajassa tarkastelussa osinkoverotuksen kiristyminen kätkeytyy kokonaislukuihin, eikä se siksi anna kuvaa yrittäjyyskannustinten häviämisestä. Ansioverotuksen tasoinen verotus on myös saavutettavissa jo palkkatyöllä. Yrittäminen eroaa kuitenkin tulonsaannin riskin ja epävarmuuden vuoksi palkkatyöstä niin merkittävästi, että yritysverotusta ei tule laskea yhteen ansioverotuksen kanssa, vaan yritys- ja pääomatuloverotuksen on oltava juuri palkkaverotukseen nähden kilpailukykyistä.

Työryhmän arviosta käy myös ilmi, että yrittäjien kannattaisi nostaa jatkossa tuloa entistä enemmän palkkana. Tämä johtuisi juuri yrityskannustinten häviämisestä ja siitä, että palkkaverotus olisi laajasti osinkoverotusta edullisempaa. Väliraportissa yrittäjäkannustinten heikkenemisen kuvaus jää kuitenkin erittäin puutteelliselle tasolle.

Myös valtiontalouden näkökulmasta yhteisöverokannan alentaminen 22 %:iin merkitsisi yhtiöiden verojen keventymistä noin 600–800 miljoonalla eurolla. Listaamattomien yritysten osinkoverotus kiristyisi sen sijaan noin 300–500 miljoonalla eurolla, pörssiyhtiöiden noin 100 miljoonalla eurolla. Uusi malli johtaisikin käytännössä siihen, että pk-yritysten ja yrittäjien veroja korotettaisiin ja tästä syntynyt rahoitusvara menisi alenevan yhteisöverokannan rahoitukseen ja voimakkaimmin suurituloisten osakkaiden hyväksi.

Työllistämisen painopiste on kuitenkin pk-yrityksissä, jotka eivät pörssiyhtiöiden tavoin siirrä toimintaansa pois Suomesta. Pk-yritysten omistajakanta koostuu myös lähes yksinomaan suomalaisista, joiden tuloverot, kulutus- ym. verot jäävät pääosin Suomeen. Kansainvälisesti toimivien yritysten työllistämiseen liittyvät verot ja osinkoverot siirtyvät sen sijaan merkittävissä määrin ulkomaille. Myös tällainen yhteiskunnan rahoituspohjaa heikentävä vaikutus tulee huomioida uudistuksessa.

Koska työryhmän ehdottama yritysverorakenteen muutos johtaisi pk-yritysten heikentymiseen, niiden velkarahoituksen kasvuun ja siitä johtuvaan toimintaolosuhteiden heikkenemiseen, katsomme, että se on työllisyyden ja hyvinvointivaltion rahoituksen turvaamisen kannalta nykyistä huonompi. Tällaista yrittäjyyteen ja yhteiskunnan rahoituspohjaan heikentävästi vaikuttavaa uudistusta ei tule toteuttaa.

2.2. Verotuksen oikeudenmukaisuus ja tulonmuunto

Väliraportissa esitetään myös keskeisenä järjestelmän muuttamisen perusteena ns. muunto-ongelmaksi kutsuttu tilanne, jossa väitetään yrittäjien voivan muuttaa ansiotuloaan pääomatuloksi. Pidämme muunto-ongelmaa vero-oikeudellisena myyttinä, joka ei perustu todellisuuteen. Yrittäminen ja palkkatyö eroavat olosuhteiltaan merkittävästi, jolloin yrittäjätyö ja palkkatyö on pidettävä myös käsitteellisesti erillään ilman, että muunto-ongelmaa sekoitetaan yrittäjätyöhön luonnollisena osana kuuluvaan aktiiviseen toimintaan.

Muunto-ongelman ja verotuksen epäoikeudenmukaisuuden sijaan tulisi keskustella yritysverotuksen kannustavuudesta. Yrittäjätyöhön ei liity palkkatyöhön kuuluvaa työsuhdeturvaa, ei vastaavaa sosiaaliturvaa, toimeentulo on palkkatyötä epävarmempaa ja vaihtelevampaa, minkä lisäksi yrittäjätyöhön usein liittyy tulon saamiseen tarvittavan pääoman menettämisen riski. Yrittäjätyön verottaminen palkkatyöstä poikkeavalla tavalla on siksi työn luonteen johdosta perusteltua. Omistajayrittäjän osalta on hyväksyttävää, että myös työpanosta kuuluu yritystuloon, sillä tulot syntyvät juuri yrittäjän henkisestä pääomasta ja yrityksen aktiivisesta kehittämisestä. Yhteiskunta voi vaikuttaa yrittäjyyteen olennaisesti verotuksella ja yrittämiseen liittyvän riskin vuoksi on oikeudenmukaista, että yrittäjän verotus on palkkatyön verotusta edullisempaa.

Väitetyn muunto-ongelman voi ajatella syntyvän vain, kun yrittäjäksi itseään kutsuva henkilö ei ole tosiasiallisesti yrittäjä, vaan työskentelee palkansaajaan rinnastettavissa olosuhteissa ilman yrittäjätyöhön tavanomaisesti liittyvää riskiä. Tällaisiin näennäistä yrittäjyyttä tarkoittaviin ongelmatilanteisiin, joiden laajuudesta on vallinnut eri käsityksiä, hallitus on jo toteuttanut ns. työperäisiä osinkoja koskevan osinkoveromuutoksen, eikä asia ole enää ajankohtainen.

Tulo- ja verotilastot osoittavat myös, että yli 90 % suomalaisista yrityksistä on pieniä mikroyrityksiä. Vuonna 2008 YEL-vakuutetuista yrittäjistä lähes 60 %:lla vuositulot vaihtelivat 15 000–55 000 euron välillä, vain 18 %:lla vuositulot olivat tätä korkeammat. YEL-vakuutetuilla yrittäjillä ansiotulona verotettiin 75 % ja pääomatulona 25 %. Pääomatuloista vajaa 30 % oli listautumattomista yhtiöistä saatuja osinkoja, loppuosa kertaluontoisempia luovutusvoittoja tai muita pääomatuloja. Keskimääräi-nen veronalainen tulo yrittäjillä oli vuonna 2008 vajaa 40 000 euroa ja kokonaisveroaste lakisääteiset vakuutusmaksut mukaan lukien 33,5 %. Keskituloisen yrittäjän veroaste vastaa kokonaisuutena keskituloisen palkansaajan veroa.

Listaamattomista yhtiöistä pääomatulo-osinkoja sai vuonna 2008 ylipäätään noin 50 000 YEL-vakuutettua. Osakeyhtiöiden keskimääräiset nettovarat olivat noin 50 000 euroa ja keskimääräinen osinko 4500 euroa osakasta kohden. Yli 93 % omistajista saikin pääomatulo-osinkoja alle 10 000 euroa.

Yli 90 000 euron osinkoja listaamattomista yhtiöistä sai vuonna 2008 yhteensä vain noin 1300 YEL-vakuutettua, lisäksi 80 000–90 000 euron osinkoja noin 1000 henkilöä. Kaikkiaan YEL-vakuutettuja on yli 200 000 henkeä eli kyse ei ole suuresta joukosta. Yhteen kertaan verotetun osingon 90 000 euron enimmäismäärän nostaminen (7500 euroa/kk) edellyttää 1 miljoonan euron suuruisia nettovaroja osingonsaajaa kohden, ja näitä on erittäin harvalla.

Yrittäjien osalta annetaan siten yleisesti liioiteltu kuva suurituloisesta, kevyesti verotetuista henkilöistä, jolloin ei tuoda esiin koko yrittäjäkentän tilannetta eikä yrittäjä- ja palkkatulojen käsite-eroja. Samoin ei kuvata mahdollisen suurituloisuuden taustalla olevia muita tekijöitä ja yhteiskunnan hyötynäkökohtia, joita ovat yrittäjyyteen ja kasvuun kannustaminen sekä näin saatava verotulojen ja tuotannon arvonlisän nousu.

Kuten edellä on todettu, yritystoimintaan kannustaminen yrityksen omaan pääomaan sidotulla pääomatulolaskennalla on osoittanut arvonsa taantumassa ja sen tulosten tulisi vakuuttaa siitä, että järjestelmää ei tule muuttaa. Vaikka verojärjestelmä on yrittäjäkannusteiden kannalta ollut kohtuullinen, kannustavuudessa on edelleen parantamisen varaa, sillä suuri osa yrittäjistä toimii tällä hetkellä lähes täysin ilman verotuksellista etua palkansaajiin nähden.

2.3. Investointeihin kannustaminen

Raportissa todetaan myös hieman oudosti, että työryhmän teettämissä selvityksissä on saatu vahvaa viitteellistä näyttöä siitä, että listamattomien yhtiöiden verotus on ohjannut yritysten rahoitus-, investointi- ja rahoituspäätöksiä.

Työryhmällekään ei kuitenkaan tulisi olla yllätys, että verotus ohjaa päätöksentekoa. Veropolitiikka on juuri sen seikan määrittelyä, missä asioissa halutaan verotuksen olevan neutraalia ja missä määrin halutaan ohjata käytöstä. Yritys on perustettu tuottamaan tuloa omistajalleen ja omistajien verotus on aina ohjannut yritysten päätöksentekoa. Yhtälailla kuin palkansaajia kannustetaan työntekoon, on kansantalouden kannalta mielekästä, että verotuksella kannustetaan myös perustamaan yrityksiä ja kasvattamaan niitä.

Raportissa esitetään kuitenkin ansiotulojen muuntuvan investointien yhteydessä pääomatuloksi silloin, jos verotuksessa käytössä oleva pääomatulon tuottoaste ylittää yrityksen investoinnin tuoton. Järjestelmän arvioidaan siksi muodostavan väärän investointikannustimen ja johtavan tilanteisiin, joissa myös muuta tuloa kuin investoinnin todellista tuottoa verotetaan pääomatulona.

Jos yrityksiä halutaan kannustaa investointeihin, jotka tuottavat hyvin – ja joihin siksi aina sisältyy myös riskiä –, tuottoasteen on aina oltava korkeampi kuin riskittömälle investoinnille saadun tuoton. Muussa tapauksessa investoinnit yritysvarallisuuteen eivät ole ylipäätään kannustavia. Käytännössä eroja investoinnin tuottoasteen ja verotuksen tuottoasteen välillä ei myöskään koskaan kyetä luotettavasti selvittämään. Koska pääomatulon tuottoaste on korvausta pääoman sijoittamisesta ja tähän liittyvästä riskistä, verotuksen tuottoasteen asettaminen riskittömien markkinakorkojen tasolle hävittäisi investointien verokannustimet.

Raportissa on myös vertailtu sijoitusvarojen kasvua taseissa neljällä eri toimialla vuosina 1999–2008. Vertailun mukaan sijoitusvarojen osuus on vaihdellut henkilöomisteisten listaamattomien yhtiöiden omistajien ylimmässä desiilissä 2–20 %:n välillä. Verotuksen väitetään siksi kannustavan investoimaan yritystoiminnan ulkopuolisiin sijoitusvaroihin. Tarkastelu keskittyy harvalukuiseen yritysjoukkoon ylimmillä tulotasoilla, eikä arvioissa ole eroteltu esim. yleistä pörssikurssien kehitystä ao. vuosina, joka kuitenkin pitkälti selittää arvojen kasvua tarkastelujaksolla 1999–2008. SY:n vastaavilta vuosilta tekemä taseselvitys- ja rahoitusvarallisuusselvitys osoittaa, että rahoitusomaisuuteen kuuluvia arvopapereita on ylipäätään yrityksissä vähän. Vain noin 8 %:lla yrityksistä on arvopapereita ja niiden osuus yritysten taseista on vaihdellut viime vuosina 1,5–3 %:n välillä.

Myös osakeyhtiöiden pääomarakenteiden vertailu, jossa suomalaisten osakeyhtiöiden pääomarakennetta verrataan ruotsalaisyritysten pääomarakenteisiin, on vertailupohjien erojen vuoksi heikko ja painottuu Ruotsin osalta suuriin yrityksiin, Suomen osalta pieniin yrityksiin. Selvityksessä esitetään havainto, jonka mukaan suomalaisyhtiöillä on keskimäärin suurempi oman pääoman osuus kuin vertailun yhteensä 7000 ruotsalaisyhtiöllä ja tämän arvioidaan johtuvan vääristä verokannusteista. Ruotsalaisten yritysten otannassa on käytetty ns. Amadeus-tietokannan korkeita alarajoja (liikevaihto vähintään miljoona euroa, taseen loppusumma vähintään 2 miljoonaa tai työntekijöiden lukumäärä vähintään 15 – yritys kuuluu aineistoon, jos yksi ehdoista täyttyy), Suomen osalta aineisto on pienyrityspainotteinen. Vertailusta ei käy esiin, miten suuri osa suurista ruotsalaisyrityksistä on esim. pörssiyhtiöiden tytäryrityksiä, jotka eivät ylipäätään ole merkittäviä pääomasijoitusten kohteita. Vertailupohjien erojen ja varsin kapean tietopohjan vuoksi selvitystä ei voida pitää luotettavana osoituksena väitetystä verojärjestelmämme tehottomuudesta tai vääristä verokannusteista.

Katsommekin, että työryhmän selvityksissä ei ole kyetty esittämään näyttöä väitetyistä verojärjestelmämme tehokkuusongelmista.Yrityksissä investoidaan ensisijaisesti tuotannolliseen pääomaan ja vasta toissijaisesti muuhun ulkoiseen pääomaan. Muuhun pääomaan investoiminen on tarpeen erityisesti taloudellisten puskureiden rakentamiseksi. Se seikka, että yrityksille kertyy toiminnassaan jossain määrin myös muuta ulkoista pääomaa kuin investointihyödykkeitä, toimii työllisyyttä, investointeja ja kasvua turvaavasti. Myös yritysten kasvu tulee vain oman pääoman kautta, ja oman pääoman puskurit keino kasvuun ja rahoittamiseen.

Esitetty 2,5 %:n tuotto yritykseen tehdyille investoinneille ei myöskään tulisi kasvattamaan investointeja työryhmän toivomaan suuntaan. Tulojen jättäminen yritykseen ja investointien rahoittaminen edellyttävät selvästi korkeampaa pääomatulon tuottoastetta ja osinkoverotuksen säilyttämistä vähintään nykyisellä tasolla.

3. Verotukseen uusia kannustimia nettovarallisuutta laajentamalla

Talouskriisin jälkihoidossa Suomella on erityinen haaste yritysten riskinottohalukkuuden kasvattamiseen siten, että yritysten työllistämismahdollisuudet paranevat. Jotta verotuksella ei tukahduteta talouden elpymistä, tulee yrittämiseen, yritysten kasvuun ja työllistämiseen liittyviä verokannusteita kyetä lisäämään. Nykyinen nettovarallisuuslaskenta tarjoaa mahdollisuuden kohdistaa yrityksille työllistämiseen ja kasvuun kannustamiseen liittyviä täydennyksiä.

Lisäämällä pääomatulon laskentapohjaan määräosa yrityksen 12 kuukauden aikana maksamista palkoista voidaan kohdentaa tehokas verokannustin työllistäviin pk-yrityksiin. Menettelyä noudatetaan jo nykyisin yhtymäverotuksessa ja myös Ruotsin yritysverotuksessa eräänä vaihtoehtona. Esitämme yhdenkertaisen osinkoverotuksen soveltamisalueen laajentamista työllistäviä yrityksiä kannustavalla tavalla siten, että

• pääomatulojen laskentapohjana olevissa yrityksen nettovaroissa huomioidaan myös osa yrityksen maksamista palkoista.

Työryhmän selvitysten kritiikki kohdistuu myös aineettomiin investointeihin liittyvien kannustinten puutteeseen nykyjärjestelmässä. Verotukseen voidaan kuitenkin kehittää innovaatioita edistäviä kannustimia, joita voidaan kohdentaa – joko määräaikaisina tai pysyvinä erityiskannustimina – tutkimus- ja kehitystoimintaa harjoittaviin yrityksiin. Esitämme, että

• nettovarojen laskennassa tulee huomioida myös yritysten tutkimus- ja kehitysmenot määräaikaisena tai pysyvänä lisäyksenä.

Viittaamme myös jo kuluvalla hallituskaudella ehdottamaamme muutokseen, jonka mukaan yrittäjän tosiasiallinen sitoutuminen yrityksen toimintaan tulee huomioida nykyistä paremmin siten, että yrityksen nettovaroista jätetään vähentämättä velat, joista yrittäjä on antanut henkilökohtaisen vakuuden. Näiden henkilökohtaisten sitoumusten kautta yrittäjä kantaa lopullisen vastuun yrityksen toiminnasta ja varat ovat tosiasiallisesti sitoutuneet yrityksen toimintaan. Investointien kohteena oleva omaisuus toimii yleensä vain osittain yritysvelkojen vakuutena, minkä vuoksi omistajalta vaaditaan myös henkilökohtaisia vakuuksia yritystoiminnan rahoittamiseksi. Taloustaantuman alkaessa yritykset ottivat myös runsaasti käyttöpääomalainoja estääkseen irtisanomisia ja sopeuttaakseen työvoimaansa nopeaan muutokseen. Tällaisten lainojen määrät voivat pienentää vielä vuosien ajan yrityksen nettovarallisuutta ja sitä kautta kiristää omistajan verotusta. Yritysveloista annetut henkilökohtaiset sitoumukset ovat luotettavasti selvitettävissä rahoituslaitosten lainailmoituksilla.

4. Arvonlisäverokantojen korottaminen

Työryhmä esittää myös alv-kantojen korottamista kokonaisuudistustyön edetessä.

Arvonlisäverokantojen korottaminen on etenkin pienimmille yrityksille ongelmallinen. Työvaltaisilla aloilla, joissa palvelun ostajana on yrityksen sijaan kuluttaja, veronkorotukset nostavat hintoja ja vähentävät helposti palveluiden kysyntää. Koska palveluyrityksillä on arvonlisäverotuksessa tyypillisesti vain vähän vähennyskelpoisia hankintoja, arvonlisävero kohdistuu näissä suhteellisesti voimakkaammin työhön kuin esimerkiksi teollisissa yrityksissä. Arvonlisäveron korottamisella on tämän vuoksi etenkin pienissä palveluyrityksissä myös työllisyyttä heikentäviä vaikutuksia.

Arvonlisäverokannat nousivat 1.7.2010 yhdellä prosenttiyksiköllä. Verokantojen korottamisen pk-yrityksille aiheuttamien haittojen vuoksi katsomme, että niitä ei tule enää korottaa.

Sen sijaan katsomme, että pienimmissä yrityksissä tulisi voida siirtyä myös arvonlisäverojen maksuperusteiseen tilitykseen. Kuten edellä on todettu, taantuman seurauksena laskujen maksuajat ovat pidentyneet. Koska arvonlisävero on tilitettävä myynti- tai laskutuskuukautta toiseksi seuraavassa kuussa, yritys voi joutua maksamaan arvonlisäveron ennen kuin on itse saanut suorituksen laskustaan. Tällöin etenkin pienimpien yritysten maksuvalmius voi joutua koetukselle. Esitämme, että

• maksuperusteinen arvonlisäveron kohdistaminen sallitaan liikevaihdoltaan enintään 500 000 euron yrityksille.

Arvonlisäverotuksessa on myös käytössä veroa osittain huojentava alarajahuojennus, jonka vaikutus lakkaa liikevaihdon ylittäessä 22 500 euroa. Huojennuksen vaikutusalueen laajentaminen toisi arvonlisäverotukseen lisää joustoa erityisesti pienellä tulotasolla. Esitämme, että

• arvonlisäveron alarajahuojennuksen aluetta laajennetaan 50 000 euroon saakka.

5. Yhteenveto

Vaikka osaan työryhmän ehdotuksista voisi sisältyä myös myönteisiä vaikutuksia, katsomme, että työryhmän ehdotukset eivät tarjoa perusteita ehdotetun laajuiseen verojärjestelmän, yritysten toimintaympäristön ja yhteiskunnan rahoituspohjan muuttamiseen. Verouudistuksissa jatkuvuus on tärkeää ja tähän olemassaoleva järjestelmä sekä sen kehittäminen tarjoavat nähdäksemme parhaan vaihtoehdon.

Katsomme siksi, että ehdottamillamme kannustimilla täydennettynä nykyisellä verojärjestelmällä olisi parhaat edellytykset toimia myös jatkossa verojärjestelmän perusratkaisuna.

SUOMEN YRITTÄJÄT

Jussi Järventaus
Toimitusjohtaja

Anna Lundén
Johtaja