Varsinais-Suomen Yrittäjien blogi
29.6.2022
Terhi Haverinen

Erilaisten yrittäjien tukena 

Pysähdyin jälleen kerran ihmettelemään asfaltin läpi puskevaa kukkaa. Miten hennolta näyttävä kasvi voi olla niin valtavan sinnikäs! Toisaalta mieleeni tulee jokakeväinen hortensiaprojektini, joka päättyy vuodesta toiseen samalla tavalla: vaikka kuinka yritän hoitaa kukkaa ohjeiden mukaan, niin alle viikossa se alkaa nuupahtaa, jonka jälkeen mikään ei enää auta piristämään sitä.  

Kuten kukat, myös me ihmiset olemme erilaisia, ja kykymme selvitä vastaan tulevista haasteista on hyvin erilainen. Olemme myös erilaisia riskinottokyvyltämme ja tuen tarpeiltamme.  

Olen pian työskennellyt Yrittäjissä kymmenen vuotta. Tänä aikana olen useamman kerran kuullut mainittavan, että yrittäjät ovat oma rotunsa, rohkeita ja ennakkoluulottomia. Yrittäjiä haastatelleena sekä yrittäjien kanssa erilaisissa tapahtumissa keskustelleena ja asiakaspalvelussa yrittäjien puheluihin vastanneena uskallan kuitenkin väittää, että yrittäjissä on yhtä paljon variaatiota kuin muissakin ihmisissä. Osa yrittäjistä on kasvanut yrittäjäperheessä ja yrittäminen on aina tuntunut luontevalta. Osa yrittäjäperheessä kasvaneista taas on ajatellut, että tuohon en itse koskaan ryhdy. Osa yrittäjistä toivoo lastensa jatkavan yritystä, mutta osa päinvastoin toivoo, että lapset löytävät erilaisen polun. Joillekin on vaikeaa taipua toisten ohjattavaksi, joten heille sopii yrittäjyys ja yrittäjyyden tuoma vapaus aikatauluttaa ja toteuttaa työtä itse haluamallaan tavalla. Yrittäjien joukossa on kuitenkin myös niitä, jotka ovat päätyneet yrittäjiksi, koska se on ollut ainut tapa työllistyä haluamaansa ammattiin.  

Kaikki yrittäjät ovat omalla tavallaan rohkeita, mutta kaikki eivät ole valmiita ottamaan suuria riskejä. Osalla vahvempana luonteenpiirteenä tulee esiin harkitsevuus tai suunnitelmallisuus.  

Yrittäjät eroavat myös siinä, että osa on sosiaalisia ja aktiivisia verkostoitujia, kun taas osa viihtyy paremmin yksin ja muutaman läheisen ihmisen kanssa. Myös yrittäjyys on hyvin erilaista, joidenkin yrittäjien työ on tiivistä yhteistyötä esimerkiksi asiakkaiden kanssa, jotkut taas tekevät työtään yksin.  

Me yrittäjäjärjestössä pyrimme tukemaan kaikkia yrittäjiä edunvalvonnallisin keinoin, tarjoamalla tukea ja palveluita, järjestämällä tapahtumia ja neuvottelemalla jäsenetuja. Olemme kiinnostuneita kuulemaan erilaisten yrittäjien toiveita ja tarinoita. Meille saa mielellään vinkata omasta tai tutun yrittäjätarinasta, kuulemme mielellään myös tapahtumiin liittyviä toiveita.  

Olemme yrittäjän tukena eri taitepisteissä. Jos yrittäjä tarvitsee apua omistajanvaihdosasioissa tai yrityksen tai yrittäjän kokemissa haastavissa tilanteissa tai yllättävissä käänteissä, meihin kannattaa silloin olla yhdessä. Toki voi soittaa silloinkin, kun kaikki on muuttumatonta ja kaipaa kuuntelijaa ja kannustajaa. Minkään asian kanssa ei kannata jäädä yksin. Vaikka Varsinais-Suomen Yrittäjien toimisto on heinäkuun kolme viimeistä viikkoa kiinni, niin silloinkin Suomen Yrittäjät palvelee kaikkia jäsenyrittäjiä tarjoamalla apua mm. juridisiin ongelmiin. Myös Yrittäjien tukiverkko vastaa puheluihin koko kesän ajan.  

Terhi Haverinen