Varsinais-Suomen Yrittäjien blogi
30.3.2023
Heidi Soini

Miksi jokaisen tulisi äänestää tulevissa eduskuntavaaleissa

Eduskuntavaalit järjestetään jälleen 2.4.2023. Jokainen 18 vuotta täyttänyt Suomen kansalainen on äänioikeutettu. Demokratian toteutumisen kannalta olisi tärkeää, että jokainen äänioikeutettu käyttäisi ääntään. Vuosi vuodelta äänestysprosentit ovat pysytelleet matalina kaikissa vaaleissa. Etenkin nuorten keskuudessa äänestysprosentit ovat keskivertoakin alemmat. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa vain 55% 18-25 vuotiaista äänestivät. Tämä on herättänyt huolta ja paljon kysymyksiä. Miksi näin on? Mitkä ovat syitä äänestysprosenttien alhaisuudelle? 

Miksi kuitenkin juuri nuorten tulisi äänestää juuri tulevissa eduskuntavaaleissa? Tuleva hallitus joutuu tekemään tiukkoja päätöksiä, joista suurin osa vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen. Siksi etenkin nuorten olisikin ensiarvoisen tärkeää tuoda äänensä kuuluviin. Tulevat vaalit ovat arvovaalit. Niissä painottuvat erityisesti erot talouden ja ympäristön suhteen. Suomi on velkaantunut nopealla tahdilla, ja velkaantumisen kierre tulisi saada loppumaan. Ilmaston lämpeneminen ja luontokato uhkaavat maapalloa, ja niiden osalta tulee seuraava hallitus tekemään suuria päätöksiä. 

Moni jättää äänestämättä, sillä kokee, ettei löydä sopivaa ehdokasta, tai kokee, että omalla äänellään pysty vaikuttamaan asioihin. On toki totta, että voi olla hankala löytää ehdokas, jonka arvot ja ajatukset kohtaisivat täydellisesti, mutta väitän, että jokaiselle löytyy joku ehdokas, joka ajaa samoja arvoja ja pääteemoja, jotka ovat omaa sydäntäsi lähellä. Varsinais-Suomessa on ehdolla 214 ehdokasta eri puolueista, joten eiköhän jokaiselle löydy joku ehdokas. Äänestäessä kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että Suomessa kaikissa muissa vaaleissa paitsi presidentin vaalissa käytetään suhteellista vaalitapaa. Suhteellinen vaalitapa tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että antamasi ääni menee valitsemasi ehdokkaan puolueelle. 

Kannustan jokaista äänioikeutettua Suomen kansalaista lähtemään ääniuurnille. Jokaisen tulisi äänestää juuri sitä puoluetta ja ehdokasta, joka omaa saman arvomaailman ja ajaa mielestäsi tärkeitä asioita. Näin saat oman äänesi kuuluviin, ja toivottavasti näin siivität oman ehdokkaasi eduskuntaan ajamaan sinulle tärkeitä arvoja ja tavoitteita eteenpäin. Myöhemmin on turha valittaa poliittisista päätöksistä, mikäli et ole äänestänyt ja siten edes yrittänyt vaikuttaa. 

Haluan toivottaa onnea ja menestystä jokaiselle eduskuntavaalien ehdokkaalle kampanjan loppurutistukseen, ja kannustaa jokaista äänioikeutettua haastamaan kampanjoivia ehdokkaita kysymyksillä ja mielipiteillä, sekä tietenkin äänestämään! 

Heidi Soini

Varsinais-Suomen Nuorten Yrittäjien tiimin jäsen

Muita kiinnostavia aiheita

Heidi Soini