Asiantuntija auttaa
17.2.2022

Mistä löytäisin sen lau… eikun työntekijän ja pitäisin sen?”

Työelämä mullistuu, osaamisvaatimukset muuttuvat ja silti pitäisi löytää juuri sen oikea ja osaava työntekijä. Tämän virren ovat kaikki jo kuulleet. Mutta mollisointuisten nuottien edessä ei pidä lannistua. On kyse yrityksen kasvun avaintekijästä: sopivan osaajan löytämisestä ja siihen tähtäävästä taitavasta rekrytoinnista. Nämä ovat vasta alkutahteja, sillä tämän jälkeen työnantajan on osattava pitää huolta henkilöstöstä, luoda positiivista työnantajakuvaa ja johtaa taitavasti, jotta osaajat sitoutuvat yritykseen ja jäävät pidemmäksi aikaa. Muuten juuri palkattu osaaja voi kävellä vihellellen ensimmäisen säkeistön jälkeen ulos ovesta.

Ihan uutta poljentoa saadaan, kun rekrytointi sisältää huolellista suunnittelua, uudenlaisten hakutapojen ja kanavien käyttöä, kohdennettua hakijamarkkinointia sekä panostamista työnantajamielikuvaan ja hakijakokemukseen. Näistä syntyy taitava, tämän päivän rekrytointi! Hengästyttävältähän tuo kuulostavaa, mutta alkaa olla välttämätöntä. Myös olemassa olevasta henkilöstä ja hyvästä työntekijäkokemuksesta kannattaa pitää huolta, jotta osaajat saadaan pysymään talossa – laulamaan samassa stemmassa koko köörinä.

Jos omat nuotit ovat sekaisin, Business Joensuun Henkilöstö- ja osaamispalvelut auttaa Joensuun seudun yrityksiä uusien osaajien löytämisessä ja olemassa olevan henkilöstön pysyvyydessä. Osaajia puoleensa vetävään biisiin tarvitaan nykyaikaista rekrytoinnin suunnittelua, toteutusta sekä ammattimaista työnantajana toimimista kaikissa henkilöstöön liittyvissä kysymyksissä. Valmennamme yrityksiä yrityskohtaisesti rekrytointeihin ja työnantajaosaamiseen liittyen.Järjestämme myös Tulevaisuuden työnantaja -valmennuksia, jotka kehittävät ammattitaitoa työnantajana sekä rekrytointi-, HR- ja esimiesosaamista.

Selvät sävelet kestäviin rekrytointeihin saat Business Joensuun henkilöstö- ja osaamispalveluista!

Katso ajankohtaiset valmennuksemme ja webinaarimme: https://www.businessjoensuu.fi/tapahtumat/

Infolaatikko:

Askarruttaako nykyaikainen rekrytointi, henkilöstön osaamisen kehittäminen tai joku muu työsuhde- tai henkilöstöasia? Kysy meiltä!

Satu-Minna Piiroinen
Yritysasiantuntija
Henkilöstö, osaaminen, rekrytointi, työnantajamielikuva, työn tulevaisuus
p. 0400 287 787
satu-minna.piiroinen@businessjoensuu.fi

Timo Hartikainen
Yritysvalmentaja
Henkilöstö, osaaminen, kasvu ja kehitys
p. 050 468 5492
timo.hartikainen@businessjoensuu.fi

Piia Sallinen
Yritysvalmentaja
Henkilöstö, osaaminen, rekrytointi, työsuhdeasiat
p. 050 470 8755
piia.sallinen@businessjoensuu.fi