Mutta tarvitaanko sitä?
Julkaistu Ulvilan Seudussa elokuussa 2023
Kun tatuointitaiteilija tatuoi pääkalloa asiakkaan olkavarteen tai aloittelevan tanssiorkesterin basisti tankkaa keikkabussia huoltoasemalla, ei useinkaan tule ajatelleeksi, että nämä ihmiset tekevät taidetta. Jos “taide” sanana kalskahtaa liian ylevältä, voidaan puhua myös kulttuurista tai ainakin luovan alan työstä. Siis työstä, josta maksetaan palkkaa. Vaikka se tankkaaminen ei nyt ihan kauhean kovaa taiteellista ponnistelua vaadi, todennäköisesti bändi päätyy tankilta vielä esiintymispaikalle ja viihdyttää lipun lunastaneita koko illan. Osaa ihmisistä ei tanssilavalle saa edes pakottamalla. He valitsevat toisenlaista viihdykettä. Meillä on tarve viihtyä!
Joku on sanonut, että taide auttaa ihmisiä muistamaan, viihde unohtamaan.
Pohtimatta nyt sen tarkemmin mikä on taidetta ja mikä viihdettä, voidaan todeta, että monet luovien alojen ammattilaiset tuottavat palveluita, joita ei aina tule ajatelleeksi taiteena tai kulttuurina, eikä aina kyllä palvelunakaan. Kotimatkalla autoradiosta pauhaava musiikki vaatii monenlaista osaajaa; säveltäjiä, sanoittajia, muusikoita, äänittäjiä, tuottajia jne. Ja kun on aika siirtyä kotisohvalle Netflix-sarjojen pariin, on tarvittu taas lukuisia ammattilaisia; näyttelijöitä, käsikirjoittajia, ohjaajia, kuvaajia, meikkaajia, leikkaajia, graafikoita. Maailma kyllä pyörisi varmasti aivan mainiosti ilman musiikkia, elokuvia ja tv-ohjelmiakin, mutta silti meillä on edelleen se tarve, tarve viihtyä.
Kulttuuri ja taide-elämykset yhdistää ihmisiä, mutta se on myös tärkeä linkki yksilön sisäiseen kokemusmaailmaan. Tuska-festivaalilla ja Tangomarkkinoilla äänimaisema on kovin erilainen, vaikka lopulta kokemuksena puhutaan täysin samasta asiasta; ollaan yhdessä kokemisen ja tekemisen äärellä. Sama yhdessä kokeminen on vahvasti läsnä juuri nyt, kun tätä kirjoittaessani käydään keihäänheiton finaalia yleisurheilun MM-kisoissa Budapestissa. Onko kukaan muuten koskaan kysynyt, mihin nykyihminen tarvitsee keihäänheittoa?
Kun kulttuurista puhutaan, keskitytään usein määrärahoihin, yleensä niiden puutteeseen. Keskustelu viime eduskuntavaalien alla luksuspalvelusta, johon Suomessa käytetään liikaa rahaa, provosoi ja saa vastapuolet kaivautumaan yhä syvemmälle poteroihinsa ja huutelemaan sieltä näkemyksiään. Tässä väittelyssä ei todennäköisesti koskaan tulla pääsemään sopuun.
Siksi onkin hyvä välillä muistaa, että melkeinpä tärkeämpää kuin määrärahat, saati tarvitaanko vai ei -keskustelu, on yleisö! Ilman yleisöä suurenmoisinkin sävellys, maalaus tai teatteriesitys jää kesken; ne on tehty kuultaviksi ja nähtäviksi. Niitä ei ole tehty pelkästään miellyttämään ja viihdyttämään, mutta yleisölle ne on tehty silti aina.
Niinpä meillä kulttuurin kuluttajilla ja luovien palveluiden käyttäjillä on iso merkitys alan toimijoiden ja taiteellisten hankkeiden onnistumisessa. Menemällä teatteriin tai käymällä ihmettelemässä paikallisen taideyhdistyksen luomuksia, tuetaan luovaa toimintaa ja saadaan toivottavasti uutta ajateltavaa ja oivalluksia. Itsensä ilmaisu ja taiteesta syvien kokemuksien ammentaminen ei ole yksinomaan taiteen tekijän osa, vaan aivan yhtä lailla yleisön oikeus.
Ja tätä oikeutta meidän kaikkien kannattaa ehdottomasti käyttää!
Mika Toivanen
säveltäjä, valokuvaaja
