360 astetta
13.12.2022
Jussi Pirhonen

Puheenjohtajat – ettehän seuraa Putinin esimerkkiä

“Valta turmelee, ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti”. Lord Actonin ajatelma on (taas) tolkuttoman ajankohtainen. Almanakan vuonna 2022 Diktaattori Putler raiskaa Eurooppaa kuin itse keisari Nero viinipäissään saapasmaata ja lopputulos on sama: kaikki kärsivät. Mitä tämä lähihistoria koettaa opettaa meidän rakkaille puheenjohtajille paikallisyhdistyksissä, aluejärjestöissä, kuin SY:ssäkin?

Demokratia toimii parhaiten kun kuullaan kaikki äänet. Näin toimiessa tulee myös väistämättä erimielisyyksiä. Ja nyt kaikki kolmen tason hallitukset huomio: erimielisyydet on helvetin hyvä asia! Miksi pelkäämme puhua asioista ääneen yhdessä? Ymmärrän sukupolvien erot: rautarouvat ja sikaripapat ovat koulittu pitämään suunsa kiinni asioista “joista ei saa puhua”. Jokuhan voisi olla vaikka eri mieltä, ja tulee epämiellyttävä tilanne ja hirvittävä isku kiillotetulle kulissille. Mutta rakkaat kollegat – maailma muuttuu ja niin kuuluu yhteisömmekin tehdä. Puhutaan.

Puheenjohtajan roolissa on entistäkin merkittävämpää olla merkityksemättömämpi. Tehdäänkö päätökset kyräilemällä pienellä porukalla johon kumileimasin (ns. hallitus) lyö esteettisen leimansa päälle? Vai jaetaanko vastuuta, keskustellaanko, uskalletaanko olla eri mieltä, kysytään jäseniltä ja lopulta etsitään kompromissi? JA ymmärtääkö puheenjohtaja vuosien täyttyessä siirtyä syrjään ja antaa vallan vasaran seuraavalle? Vai luetaanko sääntöjä luovasti soveltamalla, koska “laita tähän mikä tahansa tärkeä tekosyy”. Yleisin tekosyy lienee edustus ylemmällä tasolla: “eihän meillä ole ketään muuta joka meitä voisi edustaa”. No ei varmasti voikaan olla, jos valta on keskitetty liikaa ja liian kauan. Valta turmelee, ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisella varmuudella muutakin kuin omistajansa.

Meille yrittäjille valta on erityisen vaarallinen instrumentti. Monet meistä ovat tottuneet ja haluavat edelleen pitää kaikki langat omissa käsissään, vaikka tosiasiassa kannattaisi toimia juuri päinvastoin. Kun annat mahdollisimman paljon valtaa pois, saat ympärilläsi ihmisiä, joille sinä olet antanut enemmän merkitystä. Useampi ihminen jättää useammat jäljet.

Kaikki haluavat muutosta, kukaan ei vaan halua muuttua. Siksi asioita on tehtävä yhdessä. Keskustellen.
Eli paremmin.

The secret to growing your power is to give it away.

Carla Harris

Jussi Pirhonen

Nuorten Yrittäjien verkoston johtoryhmän puheenjohtaja
Muutoksen hyväilijä
Haastajabrändien ystävä (Tovari Oy)

Jussi Pirhonen