360 astetta
1.12.2022
Jasse Mertaranta

Rimaa kannattaa nostaa kilpailun aikana – eikä sen jälkeen

Vuosi lähenee jo loppuaan ja ensi vuoden eduskuntavaalit siintävät jo edessä.

Nuorten yrittäjien johtoryhmämme aloitti meneillään olevan toimikauden vuoden alussa. Asetimme vuoden alussa erinäisiä tavoitteita kaksivuotiselle toimikaudelle. Osa tavoitteista on jo saavutettu, mutta vielä on paljon töitä tehtävänä.

Yksi keskeinen elementti on ollut erilaiset sidosryhmätapaamiset, joista merkittävä osa on kohdistunut tapaamisiin eri puolueiden kansanedustajien kanssa. Olemmekin johtoryhmänä sekä yksittäisinä joryn jäseninä tavanneet vuoden aikana noin kymmentä kansanedustaja eri puolueista.

Nyt näyttää jo siltä, että keskustelu tulevista eduskuntavaaleista käykin jo monessa paikassa kuumana. Mitkä ovat ne asiat jotka nousevat eduskuntavaaleissa ihmisten puheenaiheiksi ja mistä näissä vaaleissa nyt päällimmäisenä tulee olemaan kyse. Onko kyse energiasta, koulutuksesta, työllisyydestä, sotesta, taloudesta, turvallisuudesta vai siitä kenet äänestäjät haluavat seuraavaksi pääministeriksi?

Kaikki nämä ovat tärkeitä. Toivon kuitenkin, että vaaleista tulee ennen kaikkea ratkaisuvaalit.

Koko vuoden ajan nimittäin kaikissa kansanedustajien tapaamisissa meillä on ollut yksi viesti – nyt tarvitaan tulevaisuuteen katsovia ratkaisuja ja rohkeutta tehdä ratkaisuja. Ongelmien luettelemisella emme pääse eteenpäin, vaan ratkaisuja on löydyttävä ja niitä on rohkeasti tehtävä tulevaisuuteen katsomalla.

Olemme tuoneet esiin omia keinoja, joilla me nuoret yrittäjät voimme olla olennainen osa ratkaisua, eikä osa ongelmaa. Teetimme myös syksyllä kyselyn nuorille yrittäjille, jossa kartoitimme yrittäjyyden tulevaisuuden näkymiä nuorten näkökulmasta. Näistä nuorten yrittäjien näkemyksistä on johdettu useampia ratkaisuehdotuksia kansanedustajille.

Olen iloinen Suomen Yrittäjien eduskuntavaaliohjelmasta, joka kiteytyy sanoihin: nostetaan rimaa. Sitä meidän tulee tehdä. Siis kaikkien – nostaa rimaa. Urheilun analogiaa mukaillen voisi ajatella, että ’’Rimaa kannattaa nostaa kilpailun aikana – eikä sen jälkeen’’. Kotimatkalta tai vaihtopenkiltä asioihin ei voida enää itse vaikuttaa.

Ensi vuonna nuoret yrittäjät jatkavat siitä mihin tänä vuonna jäivät. Nostetaan rimaa sekä tehdään hartiavoimin töitä, että Suomi on SY:n vision mukaisesti tulevaisuudessa: paras maa olla yrittäjä.

Toivomme, että kaikki sitoutuvat samaan tavoitteeseen. Tämän tavoitteen saavuttamisella on nimittäin yhteiskunnallisesti valtava merkitys, jos hyvinvointivaltion lupauksesta halutaan pitää kiinni jatkossa.

#nostetaanrimaa
#nostetaanrimaaYHDESSÄ

Kuva syksyltä, kun kävimme Sanni Grahn-Laasosen vieraana eduskunnassa.
Kuvassa vasemmalta: Jussi Pirhonen (Joryn pj.), Sanni Grahn-Laasonen (Kok.) sekä Jasse Mertaranta (Joryn jäsen).

Kirjoittaja:

Jasse Mertaranta
Yrittäjä ulkomainosyhtiössä Mertsi-media
Nuorten Yrittäjien johtoryhmän jäsen

Muita kiinnostavia aiheita

Jasse Mertaranta